selvästi osa siitä eikä jostakin muusta
kulttuurista.
Olin aivan innoissani, koska todella
ajattelen näin. Aikaa oli viisi minuut-
tia, jossa minä pysyin.
Kohteliaasti yli tuhatpäinen ylei-
sö osoitti suosiota maalaisserkulle, ei-
hän minun englantinikaan mitään hy-
vää ole. Mutta tein minkä olin luvannut
tehdä isänmaata häpäisemättä.
Juhliminen ja seremoniat ja tapaa-
miset ja esittelyt jatkuivat palatseissa
ja ravintoloissa. Oltiin Madridin mää-
rin vastaanotolla ja tilaisuuksissa siel-
lä ja täällä kristallikruunujen alla juuri
niin mahtipontisesti kuin espanjalaiset
vain osaavat.
Ennen lähtöäni Madridiin minä olin
järven jäällä yrittänyt kangen ja kai-
ran avulla pelastaa jään alle jääneitä
verkkoja. Tiedättehän ahneet kalasta-
jat, jotka marraskuussa jättävät verkot
veteen vielä yhdeksi yöksi, kun ei se
nyt varmaan vielä ensi yönä jäädy, ja
nostavat ne sitten vappuna. Näin juu-
ri meille kävi ennen Madridin keikkaa.
Mainitsin tämän leideille, jotka olivat
pukeutuneet minkkiturkkiin +12 asteen
lämpötilassa. Näin, että he eivät usko-
neet minua. Mutta näistä rajuista vas-
takohdista huolimatta en pilkkihaala-
rissakaan tuntenut itseäni vähemmän
eurooppalaiseksi kuin he.
Vähitellen keskusteluissa parin kol-
men päivän aikana kävi ilmi, että kaik-
ki nämä muut Euroopan daamit olivat
erilaisia EU-byrokraatteja tai europar-
lamentin jäseniä. Marja-Liisa Rönkkö ja
minä, kaksi taideihmistä, olimme ihan
outoja siinä joukossa. Onneksi Ruotsin
ehdokas oli maalta, muistaakseni josta-
kin Jämtlannista, emäntä, mukava ih-
minen. Ja Euroopan naiseksi tietenkin
valittiin suurimman ja kauneimman tu-
lokasmaan ehdokas eli juuri tämä Ruot-
sin
Marit Paulsen
. No, jälkeenpäin kä-
vi ilmi, että hänkin oli EU-byrokraatti,
maaseutupuolelta.
Palatessa mietiskelin, miksi euroop-
palaiset eivät innostuneet eurooppalai-
sesta kulttuuriperinnöstä, joka minulle
on niin rakas ja tärkeä. Äkkiähän sen
ymmärsi. Keskellä sitä käsittämätöntä
taiteen aarreaittaa, joka Eurooppa on,
kulttuuriperintö on itsestäänselvyys.
Minun juttuni tuntemattomassa teatte-
rissa oli vähän kuin joku ryhtyisi meil-
lä Somerolla kohkaamaan
Rauli Bad-
ding Somerjoesta
.
Hetken tunsin itsensä aika juntiksi,
mutta en kauan. Olin ylpeä siitä, että
suomalaiset olivat viattomuuttaan täl-
laiseen seremoniaan lähettäneet kirjai-
lijan eikä byrokraattia tai poliitikkoa.
Ymmärsin myös, että meillä pohjan pe-
rillä eurooppalainen kulttuuri on lah-
ja, jonka olemme saaneet tekemättä it-
se kovinkaan paljon sen eteen ihan sen
vuoksi, että meillä on ollut tarpeek-
si kova homma pelkästään pysytellä
hengissä maanviljelyksen äärimmäi-
sillä rajoilla.
Ei tarvitse hävetä sitä, että suhtau-
tuu junttimaisen tosissaan johonkin,
joka on niin kallisarvoista.
Tämä Madridin-keikka tuli mielee-
ni tammikuussa, kun
Ilkka Malmberg
julkaisi Helsingin Sanomien Kuukau-
siliitteessä jutun, jossa hän kertoi ky-
vyttömyydestään ymmärtää korkea-
kulttuurin kaikkia ilmentymiä. Minua
tämä juttu kosketti läheisesti. Samal-
la tavalla minä en ymmärrä suinkaan
kaikkea, mitä korkeakulttuuriksi sano-
taan. Toisaalta en myöskään ymmärrä
juuri mitään pop-kulttuurista tai rok-
kikulttuurista. Täytyy vain sietää omaa
kapea-alaisuuttaan.
Malmbergin essee herätti laajan
keskustelun, jossa kulttuuriväki reip-
paasti heristeli sormeaan vähän joka
suuntaan. Kävi ainakin ilmi, että Suo-
messa otetaan kulttuuri tosissaan. Tätä
tosikkomaisuuttakin sitten toruskeltiin.
Suomalaisten taipumus suhtautua vaka-
vasti kulttuuriin ei ole ollenkaan kum-
mallista. Minulla on 45 vuoden koke-
mus lukijapostista, jota olen koko urani
aikana saanut todella paljon. Suuri osa
lukijoiden kirjeistä on Leelian lepotuoli
–tyyppisiä inhimillisiä ongelmia, joista
lukija haluaa kirjailijalle kertoa. Usein
herätteenä on ollut teoksen jonkun hen-
kilön tai tapahtuman samankaltaisuus
lukijan elämän kanssa. Kirjailija on kyl-
lin kaukainen, jotta hänelle voi uskou-
tua, eikä kirjailija puutu lukijan asi-
oihin eikä petä hänen luottamustaan.
Mutta yli puolet on toisenlaista
postia. Lukijani ovat sillä tavalla vali-
koituneet, että he ovat erityisen kiin-
nostuneita historiasta, tai suorastaan
innokkaita harrastajia, kuten esimer-
kiksi Suomen keskiaikaseurojen jäsenet
tai larppaajat eli roolipelien pelaajat,
jotka meidän nurmikolla ovat laulaneet
ja tanssineet vanhoja tansseja ja lauluja.
Kansleri Leena Kartion ja hallintoneuvos Timo Viherkentän puheet ovat
luettavissa www-sivuiltamme osoitteessa
24
