Puheen aluksi kerron erään hiukan ab-
surdin tapahtuman myöhäissyksyltä
vuonna 1995. Suomi oli silloin juuri
liittynyt Euroopan Unioniin.
Marraskuun puolivälissä meillä So-
merolla soi puhelin, ja siellä
Marja-Lii-
sa Rönkkö
, Ateneumin silloinen johtaja
kertoi, että nyt valittaisiin Madridissa
Euroopan vuoden nainen, ja Suomen
pitäisi ehdottomasti olla mukana täs-
sä systeemissä, koska Ruotsikin oli, ja
voisinko minä lähteä Madridiin esit-
tämään Suomen ehdokasta Euroopan
vuoden naiseksi?
Se kuulosti aika hauskalta. Mi-
nä suostuin ja väsäsin vaaditut pu-
heenvuorot ja esitelmät. Niin me Mar-
ja-Liisan kanssa lensimme Madridiin
Frankfurtin kautta. Kone oli tietenkin
myöhässä, ja jouduin heittämällä pu-
hujanpönttöön suunnattomaan teatte-
ritilaan, josta en tänäkään päivänä tie-
dä, mikä se oli.
Mutta tunnollisena ihmisenä ja hy-
vin valmistautuneena pidin edellyte-
tyn esittelypuheenvuoron. Ammatin li-
säksi puheenvuorossa tuli kertoa, miksi
Eurooppa on minulle tärkeä. Kerroin
kuinka rakastan eurooppalaista tai-
detta. Kuinka ihmeellistä on se, että
jokainen eurooppalainen erottaa mis-
tä tahansa taideteoksesta puolessa se-
kunnissa, että tämä ei ole kiinalais-
ta tai intialaista tai inkojen taidetta,
vaan tämä on meidän omaa. Ja kuin-
ka ihanaa on, että vuosisatojen soti-
misen ja kahden maailman kauheim-
man katastrofin jälkeenkin meillä on
tämä yhteinen perintö, jota kukaan ei
voi ottaa meiltä pois. Ja kuinka suoma-
lainen kulttuuri on vain murunen eu-
rooppalaisessa perinnössä, mutta silti
Kulttuuria, tosissaan
KUVAT Heikki Tuuli
Kirjailija Kaari Utrion puhe vuosijuhlassa
23
