– Koko lukioluokkamme Porkkalan yhteiskoulussa oli in-
nostunut luonnontieteistä ja matematiikasta, meillä oli ar-
moitettuja opettajia. Ylioppilastutkinnon jälkeen pääsin
opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun. Opinnot eteni-
vät asiallisesti ja nopeasti, ja halusin jatkaa tohtorintutkin-
toon asti. Teknillisten alojen väitöskirjatutkimukset olivat
tuolloin harvinaisia, eikä tutkijakouluja ollut. Sain vuonna
1985 Suomen Kulttuurirahastolta apurahan opintomatkaa
varten. Pääsin jatko-opiskelijaksi maailmankuulun Mas-
sachusettsin teknillisen korkeakoulun eli MIT:n hienoon
tutkijaryhmään Bostoniin. Se vuosi oli minulle koko elä-
män mullistanut kokemus, professori
Ari Sihvola
kertoo.
Sihvola väitteli tohtoriksi Teknillisessä korkeakoulus-
sa 1987. Väitöskirjatyössään hän tutki lumen sähköisiä
ominaisuuksia. Sihvola on toiminut opinahjonsa, nykyi-
sen Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun, sähkö
magneettisen kenttäteorian professorina vuodesta 1997
tutkimusalueenaan kompleksisten väliaineiden sähkö-
magnetiikka. Hän on tutkinut sekä luonnonmateriaalien
että uusien keinotekoisten materiaalien sähkömagneetti-
sia ominaisuuksia myös akatemiaprofessorina 2005–2010.
Ari Sihvola on työskennellyt vierailevana tutkijana
ja professorina muun muassa Yhdysvalloissa, Ruotsissa,
Sveitsissä ja Ranskassa. Hän on suosittu luennoitsija myös
Kaukoidässä. Sen kulttuuri kiehtoo.
– Olen pitkään yrittänyt opiskella kiinan kieltä, mut-
ta edistyn hitaasti.
Teknillisen korkeakoulun opiskelijat valitsivat Sihvo-
lan Vuoden Opettajaksi 1995. Mieluisana muistona hän
esittelee kultahipulla koristettua palkintolaattaa: Vuoden
Opettajat ovat kullan arvoisia.
– Pidän opettamisesta. Olen tiukka: haluan, että koti-
tehtävät tehdään kunnolla ja ajallaan. Opiskelu on työtä,
Sihvola muistuttaa.
Ari Sihvola vastaa alansa kansainvälisestä maisteri
ohjelmasta ja johtaa maan suurinta valtakunnallista tut-
kijakoulua GETAa, jossa on 67 elektroniikan, tietoliiken-
teen ja automaation tohtoriopiskelijaa. Hän on kirjoittanut
yksin tai kollegojensa kanssa toistakymmentä tietokirjaa.
Teoksestaan
Dynaaminen kenttäteoria
Sihvola sai TKK:n
Vuoden oppikirja -palkinnon vuonna 2000.
Klassikoista voimaa tutkimustyöhön
Sihvolan perheessä on jousikvartetti omasta takaa. Kaikki
neljä tytärtä ovat opiskelleet Käpylän musiikkiopistossa ja
esiintyvät sekä yhdessä että erikseen. Isä Ari soittaa pianoa
ja urkuja. Hän tunnustautuu tiukkapipoiseksi klasariksi.
– Olen fanaattinen
Richard Wagnerin
ystävä. Osaan
hänen oopperoidensa libretot lähes ulkoa. Luen paljon his-
toriallisia elämäkertoja ja kaunokirjallisuutta, mieluiten
klassikoita kuten
Aleksis Kiveä
,
Volter Kilpeä
sekä ihai-
lemaani
J.L. Runebergia
. Nykykirjailijoista suosikkejani
ovat
Antti Hyry
ja
Hannu Raittil
a.
Sihvolan mukaan tieteellinen ajattelu on arkijärjen jär-
jestelmällistä käyttöä. Arkikokemuksemme mittakaava on
rajallinen: millimetrin voi vielä nähdä, mutta mikro- tai
nanometrejä ei. Tieteessä katsotaan niin kauas arkitodel-
lisuuden ulkopuolelle, että maallikon on vaikea saada siitä
otetta. Automatkalla taitamme enintään satoja kilometre-
jä, tähtitiede tutkii valovuosien etäisyyksiä. Paljonko on
biljoona tai sekstiljoona? Suuria tai hyvin pieniä luku-
ja ja niiden täsmällistä merkitystä on vaikea hahmottaa.
– Arjessa arvioituna tiede tuntuu käsittämättömältä
ja siksi ehkä merkityksettömältä. Sen voima on pitkäjän-
teisyydessä ja kollektiivisessa tulosten tarkistusproses-
sissa. Tiedettä ei pidä valjastaa hetkellisten tavoitteiden
tai pelkästään nopeiden tulosten saavuttamiseen. Tiede
on itseisarvo.
w
Professori Ari Sihvola edustaa Suomen
Kulttuurirahaston hallituksessa sähköteknologian
syvällistä tuntemusta, mutta katsoo maailmaa
muistakin näkökulmista.
Tiukkapipoinen klasari
13
Henkilökuvassa
TEKSTI Mariitta Hämäläinen KUVA Heikki Tuuli
