Tammenlastuja_1_2011 - page 22

22
toksen monitieteinen tutkimusryhmä.
He tutkivat Ihminen, aika ja maisema
-projektissa suomalaisen kylämaise-
man muutosta viimeisten 600 vuoden
aikana. Tutkimus käynnistyi 2007.
Etnologien ja historiantutkijoiden
lisäksi Toivolan maita ja aineistoja tut-
kivat arkeologit, taidehistorioitsijat ja
biologit. Informaatioteknologian asian-
tuntemusta käytetään aineiston ana-
lyysissä ja tulkinnassa sekä tutkimus-
tulosten julkaisussa.
– Toivolan kylä on ollut olemas-
sa keskiajalta asti, ja siitä on käytet-
tävissä runsaasti kirjallista aineistoa.
Varhaisin maininta on vuodelta 1432.
Meillä mm. on veroaineistoa 1500-lu-
vulta, sakkoaineistoa 1600-luvulta se-
kä 1700-luvulta lähtien kartta- ja kir-
konkirja-aineistoja, listaa Lamberg.
1800-luvun puolivälissä Toivolan
kylä paloi ja sen koko rakennuskan-
ta ja omaisuudet listattiin korvauksien
maksamista varten. Surullinen katas-
trofi jätti jälkeensä tutkijoiden näkö-
kulmasta ainutlaatuisen aineiston.
1700-luvun kylä
internetissä
Ihminen, aika ja maisema -projektin
tutkimat varhaisimmat vuodet ajoit-
tuvat keskiajan lopulle. Edes tuolloin
kaikki kylän elämä ei ollut köyhää.
Varallisuuseroja ja sosiaalisia eroja on
ollut kautta aikojen. Keskiajalla vaik-
kapa lasisia ylellisyystuotteita oli ta-
lonpoikienkin käytössä.
– Toivolan kylä oli pieni, mutta sta-
tuserot olivat selkeät. Vauraammat ta-
lot olivat nimismiehellä, lautamiehellä
ja kirjurilla, Lamberg listaa.
Maaomaisuus ja kyläidentiteet-
ti vaikuttavat olleen tärkeitä, vaikka
toisaalta liikuttiin runsaastikin. Vaik-
kapa puolison kotipaikkatiedot kerto-
vat kylien avoimuudesta. Kylän sisäi-
nen kollektiivinen kulttuuri oli tiivis,
ja ihmisten yksityisyyden aste nykyis-
tä pienempi.
– Tiedetään, että keskiajalla Toivo-
lan miehet riitelivät rajoista naapuri-
kylien kanssa. Rajamerkkien paikkoja
tarkistettiin monia kertoja, hän toteaa.
Toivolan maisemista on tutkimus-
työn tuloksena julkaistu yksi virtuaa-
limalli, joka kuvastaa kylää 1700-lu-
vulla. Sen pihapiireihin, aukioille ja
poluille pääsee kuka tahansa tutustu-
maan internetissä osoitteessa
http://
virtuaalitoivola.jyu.fi/.
1700-luvun alussa
vain yhteen taloon oli
piirretty savupiippu.
Muut tuvat olivat
savupirttejä.
A P URAHANSAA J AT 2 011
1...,12,13,14,15,16,17,18,19,20,21 23,24,25,26,27,28,29,30,31,...32