31
Mikä taiteessa
pelottaa?
Aika ajoin maassamme leimahtaa niin innokas taiteen vastustus, että sen pa-
rissa työskentelevä pelästyy ja ryhtyy miettimään, mistä on kysymys. Olen
saanut seurata tätä melko samankaltaisena toistuvaa debattia kuudella eri
vuosikymmenellä. Ennen se lainehti lehtien yleisönosastoissa, joiden roolin
kansakunnan keskustelufoorumina netin keskustelupalstat nyttemmin jaka-
vat ja ovat jo osin vallanneet. Taidetta vastustetaan ainakin, koska se näh-
dään tarpeettomana, vaarallisena, käsittämättömänä tai kalliina. Lyömäase
valitaan tilanteen mukaan tai kyseenalaistamiseen käytetään koko arsenaa-
lia. Ilmeisen tehokkaaksi on todettu paljon käytetty argumenttipari ”tarpee-
tonta ja kallista”.
Miksi taidetta on niin aktiivisesti vastustettava? Jos jotakin taiteen lajia
tai tyyliä ei koe omakseen, miksi sitä ei vaan voisi jättää rauhaan, antaa sen
olla? Mikä siinä on niin vaarallista, pelottavaa? Erilaisten tutkimusten esiin
tuomat faktat ja niiden syventämä tieto taiteen monialaisesta merkittävyydes-
tä yhteiskunnassa eivät näytä lieventävän pelkoja eivätkä muuttavan asentei-
ta. Järkipuheella on turha yrittää vakuuttaa suurta tunnetta, ja juuri siitä tai-
teen yhteydessä usein on kyse, niin hyvässä kuin pahassa, sekä vihassa että
rakkaudessa.
Taiteen merkitys on sen kyvyssä ja voimassa pysähdyttää, havahduttaa ko-
kijansa niin, että hänessä tapahtuu jotakin. Taiteella on hallussaan ainutlaa-
tuinen mahdollisuus avata eteemme vaihtoehtoisia todellisuuksia. Taide ky-
syy: Oletko tullut ajatelleeksi? Voisitko nähdä näin? Oletko nähnyt, kokenut
mitään tällaista? Mistä tämä kertoo? Mutta taide myös vastaa. Vieläpä yksi-
näisimpiin, salatuimpiin tunteisiimme ja muistoihimme artikuloimalla jotakin
sellaista, joka kaihertaa sanattomana sisällämme. Kysyy, jos emme ole menet-
täneet kykyämme olla uteliaita kuin lapset. Vastaa, jos meillä on uskallusta
avautua, antautua.
Tänään törmää tihenevästi käsitteeseen ihmisen mukavuusalueesta ja kuu-
lee puhuttavan sen ulkopuolelle joutumisesta. Tekee mieli lainata tätä muo-
tisanaa. On vaikea määritellä kummassa tapauksessa taiteen kokija on vaa-
rassa joutua tuntuvammin oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Silloinko,
kun taide haastaa näkemään jotakin itsensä ulkopuolella olevaa uusin silmin,
vai silloin, kun se onnistuu puhuttelemaan suoraan sisimpään. Tai ehkä nä-
mä eivät olekaan vaihtoehtoja, edes toisistaan erottuvia prosesseja. Avatessaan
silmämme ja korvamme vaihtoehtoisille todellisuuksille itsemme ulkopuolel-
la taide ehkä johdattaakin meidät samalla uusille mantereille sisällämme. Ja
uusia mantereita valloittaessaan onnistuu harvoin pysyttelemään ”omalla mu-
kavuusalueellaan”.
Vie aikaa ennen kuin ihminen alkaa nauttia hämmentymisestä, havah-
tumisesta, pysähtymisestä, kosketetuksi tulemisesta. Mutta niin tapahtuu. Ja
samalla muuttuu paljon. Uudet, houkuttelevat maailmat avautuvat ja se, mitä
ennen vierasti, tulee tärkeäksi. Se, mitä ei luullut ymmärtävänsä, osoittautuu
läheisimmistä läheisimmäksi. Ja sen, mitä ei vieläkään ymmärrä, voi jättää so-
vinnolla. Koska osaa ja tohtii jo ajatella, että tämä ei ole minua varten. Aina-
kaan nyt, tässä elämänvaiheessa. Ehkä muita varten, mutta ei minua. Kun jo
tuntee ja tietää, mikä on minua varten, mitä haluan ja tarvitsen. Mutta ennen
kuin se on selvinnyt, on pitänyt muutamankin kerran uskaltaa hylätä totutut
kaavat, ottaa vastaan outo ja vieras ja suostua leikkiin. Yhä uudelleen. Onhan
se pelottavaa. Mutta nautinnollista.
Aila Lavaste
dramaturgi-ohjaaja,
Keski-Suomen rahaston
hoitokunnan puheenjohtaja
Ajatusten Bulevardi
