on tärkeää. Silti heidän välillään oli
arvojen ristiriita.
Kun Mäkilä säästeli varusvaras-
ton saappaita, niin Hietanen vasta-
si: ”Mää en millä lakka ihmettelemäst
et kui miäs pitä kaike romun takanas.
Kui helvetin taval sitä voi oikke rakas-
ta rätei ja lumpui! Jokku rakastava nä-
tei flikoi, ja sen mää kyl ymmärrä, mut
kui helvetin taval rätei?”
***
Antiikin aikana arvostettiin hyvei-
tä. Rakastammeko me hyveiden sijasta
hyödykkeitä?
Hyveiden rakastaminen ei ole
ongelmaton juttu. Filosof ian his-
torian aikana hyveoppeja on toisi-
naan arvosteltu, aiheestakin. Jos hy-
veet ymmärretään ihmisen pysyviksi
ominaisuuksiksi, vaarana voi olla suu-
riluuloisuutta tai yli-ihmiskuvitelmia.
Hyveitä sopii tavoitella ja rakastaa,
mutta niitä ei voi omistaa. Hyveet ovat
kaikkia varten, eivät vain hyveellisiä
varten.
Antiikissa oli neljä kardinaalihy-
vettä. Nimityksellä ei ole mitään te-
kemistä kirkonmiesten kanssa, lä-
hemmäksi tulee auton kardaaniakseli.
Kardinaalihyveet ovat perushyveitä.
Kun luettelen ne neljä, voi oivaltaa,
että ne on helppo sanoa, mutta työ-
läs toteuttaa. Rakastaminen on vai-
kea laji.
Ensimmäinen hyve on sapientia,
suomeksi viisaus, harkinta tai tolkku.
Kyse ei ole niinkään älystä kuin ym-
märryksestä. Kansanviisaus ja talon-
poikaisjärki voivat olla lähempänä sa-
pientiaa kuin korkeat oppiarvot.
Toinen hyve on iustitia, oikeuden-
mukaisuus, oikeamielisyys. Se edistää
tasapuolisuutta ja yhteistä hyvää. Ky-
se ei ole vain uskollisuudesta kirjoite-
tuille säädöksille. Oikeus on enemmän
kuin laki.
Kolmas päähyve on fortitudo, kes-
tävyys, vahvuus, voima. Ominaisuus ei
ole maskuliininen eikä fyysinen, vaan
se on mielenlujuutta, päättäväisyyttä,
rohkeutta ja pelottomuutta. Fortitudo
kuuluu myös flikoille – joskus on pak-
ko myöntää, että he osaavat sen pa-
remmin.
Neljäs hyve on temperantia, koh-
tuullisuus ja maltillisuus. Se ei ole hi-
tautta eikä varovaisuutta, vaan pit-
käjänteisyyttä, taitoa tehdä rajauksia,
itsensä hillitsemistä, kykyä kieltäytyä,
itsekriittisyyttä ja nöyryyttä.
Millaiseksi elämämme muuttui-
si, jos rakastaisimme ja tavoittelisim-
me hyveitä? Mitä seuraisi, jos rakastai-
simme viisautta, oikeutta, kestävyyttä
ja kohtuutta?
***
Alikersantti Hietanen meni kuitenkin
pidemmälle. Rakastamisen ydin ei ole
siinä, mitä minä rakastan, vaan ketä
minä rakastan. Flikat ovat tärkeäm-
piä kuin rätit. Ketä on enemmän kuin
mitä, persoonat ovat tärkeämpiä kuin
asiat.
Maailman tunnetuin kehotus ra-
kastaa puhuu sekin persoonien rakas-
tamisesta. ”Rakasta lähimmäistäsi niin
kuin itseäsi.”
Ihminen on olemassa toista ihmis-
tä varten. Ihmisellä on kasvot ja nimi.
Ihmistä ei voi omistaa, mutta hänen
omakseen voi tulla. Asioita voi arvostaa
ja hyveitä voi tavoitella, mutta ihmis-
tä voi rakastaa ja ihminen voi rakastaa.
Ketä sinä siis rakastat?
Oikea vastaus ei ole vaikea: lähim-
mäistä, siis sitä ihmistä ja niitä ihmi-
siä, jotka ovat tulleet minua lähelle,
jotka minulle on annettu, joiden koh-
talo on minua koskettanut.
Kehotus rakastaa juuri lähimmäis-
tä on ovela ja juonikas, yhtä aikaa
vaativa ja vapauttava. Lähellä olevia
ei ole tarkasti rajattu, mutta ketään ei
ole myöskään suljettu pois. Kukaan ei
jaksa rakastaa kaikkia. Koko maailman
parantamiseen uupuu. Kehotus on ar-
mollinen: rakasta lähimmäistä. Mutta
samaan aikaan käsky on myös vaati-
va. Jokainen joka tulee lähelle, on lä-
himmäinen, vaikka hän olisi kaukana.
Lähimmäisen rakastamisen idea
on siinä, että se kehottaa kääntämään
katseen pois omasta minästä. Katso lä-
himmäistä, älä itseäsi. Älä tavoitte-
le omaa etua, vaan sitä, mistä on hyö-
tyä toiselle.
En usko siihen tulkintaan, että lä-
himmäistä voi rakastaa vain jos ensin
rakastaa itseään. Itsensätuntemista voi
kyllä opetella ja hyvää itsetuntoa ta-
voitella, mutta itsensä rakastaminen
on liian lähellä itserakkautta. Sellai-
nenkin ihminen, joka on jäänyt vaille
rakkautta, voi omista toiveistaan käsin
aavistaa, mitä lähimmäiselle on teh-
tävä. Voisiko Jeesuksen ohjetta vähän
parannella ja sanoa: Rakasta lähim-
mäistäsi niin kuin toivot itsellesi teh-
tävän.
***
Rakkauden kaksoiskäskyllä on kaksi
kohdetta, lähimmäinen ja Jumala. Mi-
tä tarkoittaa rakastaa Jumalaa ”yli kai-
ken”?
Viime kesänä Stuttgartissa kuun-
telin Saksan finanssiministerin
Wolf-
gang Schäublen
puhetta. Muiden ko-
vien asioiden joukossa hän väitti, että
usko Jumalaan voi olla tärkeä myös
ateistille. Jos rakastaa Jumalaa yli
kaiken, silloin tunnustaa omaa mi-
nää suuremman auktoriteetin. Tajuan
vastuuni vakavuuden, myönnän raja-
ni, en ole kaikkivaltias. Schäuble jat-
koi: ”Olen jopa vakuuttunut siitä, että
tämä tietoisuus voidaan välittää myös
monille ateisteille, sillä hekin vetoavat
vastaavalla tavalla omaantuntoon tai
moraalilakiin.”
***
Muutama vuosi sitten meillä kotona oli
ystäviä kylässä, joku heistä taitaa ol-
la tänään täälläkin. Illan kysymys oli:
mikä elämässä on tärkeintä? Yksi jou-
kosta sanoi: ”tulla hyväksytyksi”, ”to
be respected”, siis tulla rakastetuksi.
Tulla rakastetuksi on vielä enem-
män kuin rakastaminen. Rakastami-
seen pitää käskeä, mutta toive tulla
rakastetuksi herää luonnostaan. Ra-
kastaako sinua joku?
Voin vain ihmetellä, miten onnel-
lista olisi ja on, jos ja kun on joku, joka
rakastaa, silloinkin kun tunnen oleva-
ni vain rätti ja lumppu. Tiedän, että on
joku, ja uskon, että on Joku.
l
20
