18
– Kypsyttelin aihetta pari vuotta. Ajattelin tehdä muu-
taman sarjakuvanovellin, joista koostettaisiin albumi. Toi-
sin kävi. Aihe vei mukanaan.
Vuonna 2001 Tietäväinen oli Suomen Ranskan instituu-
tin sarjakuvanäyttelyn avajaisissa Pariisissa. Hän livahti
juhlista kaupungille ja näki kadulla nuhjuisen nelikymppi-
sen pohjoisafrikkalaisen miehen, joka heitteli tyynesti tah-
maukkoja Bossin näyteikkunaan. Kun myyjät ajoivat hä-
net pois, hän siirtyi laukkuineen seuraavan luksusliikkeen
eteen. Mies ei näyttänyt reagoivan mihinkään.
– Mietin, miten tämä tahmalelujen kaupittelija oli pää-
tynyt Pariisin kaduille. Mistä hän oli unelmoinut ja mitä
hänelle oli matkalla tapahtunut? En tiennyt siirtolaiskysy-
myksestä oikeastaan mitään, joten aloin tutkia sitä. Miehen
tarina vaati tulla kerrotuksi.
Arvokkaaksi tietolähteeksi osoittautui antropologi
Mar-
ko Juntusen
väitöskirja, joka käsittelee Marokon ja Espan-
jan välistä luvatonta siirtolaisuutta ja kuvaa lähdön syitä ja
tunnelmia.
– Lukeminen ei riittänyt, halusin käydä Marokossa ja
kulkea saman matkan kuin siirtolaiset. Sain Markon mat-
kaoppaaksi ja tulkiksi. Matka alkoi Larachen kaupungista.
Tutustuin samaan sukuun, jota Marko käsitteli väitöskirjas-
saan. Kuulin lukuisia elämäntarinoita ja kohtaloita. En ko-
pioinut sarjakuvaan kenenkään elämää, koska minulla ei
ole siihen oikeutta. Tarinan tapahtumat ovat silti siirtolais-
ten kokemaa todellisuutta. Päähenkilön Rashidin identiteet-
ti ja kohtalo muotoutuivat kaiken kuulemani ja lukemani
pohjalta.
Marokosta miehet matkustivat laivalla Espanjaan ja
päätyivät Almerian hedelmä- ja vihannesviljelmille. Niiden
epäinhimillisissä oloissa työskenteli tuolloin yli 40 000 lu-
vatonta marokkolaista.
– Heillä ei ollut siellä mitään ihmisoikeuksia, eiväthän he
virallisesti olleet edes olemassa. Näiden näkymättömien kä-
sien poimimat kasvikset päätyvät meidänkin ruokapöytääm-
me. Rashidin matka jatkuu siirtolaisten myyttiseen paratiisiin
”Euroradoon”, Barcelonaan. Siellä hän kokee löytävänsä
itsensä. Kirja päättyy Rashidin kannalta onnellisesti.
– Kutsun Rashidin kaltaisia paremman elämän etsijöi-
tä luvattomiksi siirtolaisiksi, en laittomiksi. Näillä käsitteil-
lä on suuri ero.
Keskiössä identiteetin etsiminen
Ville Tietäväinen sanoo kirjaa tehdessään oppineensa paljon
ihmisestä, joka ei ole vielä saavuttanut etsimäänsä. Kaikil-
la maailman ihmisillä on elämässään yhteisiä yksinkertai-
sia päämääriä. Jokainen haluaa olla tarpeellinen. Jokaisella
on oikeus etsiä onneaan.
– Kantaa ottavat taideteokset ovat vaivaannuttavia. En
halunnut tehdä Näkymättömistä käsistä dokumenttia tai yh-
teiskunnallista pamflettia vaan draaman, jossa on oikeita
aineksia. Sen keskeinen teema ei ole poliittinen. Lukija voi
nähdä ja tiedostaa toisenlaisen, rosoisen todellisuuden, jo-
ta media ei näytä. Haluan tuoda siirtolaisuuden yksilön ta-
rinana suomalaistenkin tietoisuuteen. Silminnäkijänä ko-
en sen velvollisuudekseni. Toivon, että lukijan yksioikoinen
suhtautuminen huono-osaisia maahanmuuttajia kohtaan
monipuolistuisi. Heillä ei välttämättä ole vilunkimotiiveja
tänne tuloonsa. Törmäys johtuu pitkälti meidän asenteistam-
me. Siirtolaisista keskusteltaessa käytetään luontometaforia
– aalto, hyöky, massa, tulva, virta – jotka etäännyttävät ja
epäinhimillistävät heidät, Tietäväinen sanoo.
– Tarkoitukseni ei ole uudistaa sarjakuvakerrontaa. Uut-
ta on se, että olen valinnut kerrottavaksi tällaisen tarinan
yksilön kokemusten ja draaman keinoin.
Näkymättömistä käsistä tulee suomalaisen sarjakuvan
100-vuotisjuhlan merkkitapaus. Teoksen kustantaa WSOY,
joka julkaisi myös ensimmäisen suomalaisen sarjakuvan,
Ilmari Vainion
Professori Itikaisen tutkimusretki
, vuonna
1911.
Miten juhlavuoden suurtyö siirtyi paperille?
– Piirsin ensin mustat viivat. Taustasävyt toteutin öljy-
pastellilla ja vesivärillä, jotka hylkivät toisiaan. Niistä syn-
tynyt rosoisuus ja rupisuus sopivat Rashidin tarinaan. Lop-
putulos on hallitussa määrin yllätyksellistä. Työstän kuvia
vuorotellen käsin ja tietokoneella. En väritä kaikkea, et-
sin syvyyden tuntua. Olen kiinnostunut valööreistä paljon
enemmän kuin väreistä.
Ville Tietäväisen sanotaan tähtäävän työssään täydelli-
syyteen. Hän perehtyy aiheisiinsa perusteellisesti ja tarkis-
taa työn edetessä pienimmätkin yksityiskohdat.
– Pyrin siihen, että se, mitä teen, ei näytä vahingol-
ta. Typografisesti olen kyllä pilkun viilaaja, hän myöntää.
– Parhaaseeni pyrin.
l
w
Ville Tietäväinen työskentelee Helsingissä Karhupuiston
kupeessa viiden graafikon ja kuvittajan työyhteisössä.
– Kokeilen pelotta tyylejä, tekniikoita ja ajatustapoja,
joita en tiedä vielä hallitsevani. Rakastan suunnittelua
ja näkemyksellisiä asiakkaita, hän sanoo.
