2014 ulottuvalla jaksolla omaisuuden
reaalinen eli inflaation ylittävä tuotto on ollut keskimäärin 7,5 prosenttia, selvästi parempi kuin olisi odotuksenmukaista.
Menestys ei ole peräisin pelkästään
järkevistä sijoitusperiaatteista. Tarvitaan myös rohkeutta toteuttaa niitä.
Usein, kun ei ole ollutmuodikasta ostaa
osakkeita, Kulttuurirahasto on tehnyt
niin. Apurahoistakaan ei tarvinnut tinkiä esimerkiksi finanssikriisin aikana.
– Kassavirrat säilyivät, vaikkamarkkina-arvot romahtivat, muistuttaa
Kulttuurirahaston varainhoidosta vastaava asiamies
Ralf Sunell
.
Kassavirtoja Kulttuurirahastolle
tuovat esimerkiksi yritysten maksamat osingot ja kiinteistöistä saatavat
vuokrat. Tarkkaan ottaen osingotkin
laskivat finanssikriisissä melkoisesti,
kun yhtiöt varjelivat omaa tasettaan ja
maksuvalmiuttaan. Apurahoja ei tarvinnut leikata, sillä kriisiä edeltäneinä
hyvinä vuosina rahaa oli jätetty käteiseksi sata miljoonaa euroa.
Ammoisina aikoina monella säätiöllä oli tapana käyttää toimintaansa
omaisuuden tuotto, jona pidettiin siitä vuoden aikana saatuja kassavirtoja,
siis lähinnä osinkoja ja vuokratuloja.
Nykyisin sijoituksia tehdäänmyös sellaisiin kohteisiin, joista ei jaeta tuottoa
ulos omistajille vaan tuotto kasvattaa
sijoituksen arvoa, jotenKulttuurirahastossa on ryhdytty tarkastelemaan varojen käyttöä suhteessa salkun arvoon.
2000-luvulla vuotuinen käyttö on ollut kolmen ja viiden prosentin välillä–
kurssien ollessa korkealla lähempänä
kolmea ja kurssien ollessa matalana
viiden pinnassa.
Ostokohteet vähissä
Tällä hetkellä tilanne Kulttuurirahaston kassan näkökulmasta muistuttaa
finanssikriisiä edeltäneitä vuosia.
– Nykyisellä yli 60 prosentin osakepainolla emme ole vielä nähneet tarvetta kasvattaa osakeriskiä, Sunell sanoo.
Hieman tulkittuna se tarkoittaa:
osakkeet ovat olleet kalliita. Samaan
viittaa se, että Kulttuurirahaston ensi kevään apurahabudjettia laadittaessa varauduttiin siihen, että sijoitussalkun arvo voi olla nykyistä pienempi.
Kassassa pullistelee 80 miljoonaa
euroa. Se on paljon – suunnilleen kahden vuoden apurahojen verran.
Yhtiöiltä edellytetään
vastuullisuutta
Suomen Kulttuurirahaston hallitus
on määritellyt sijoitussalkun sisällä
eri omaisuusluokille normaalipainot.
Pörssiosakkeiden osuus on normaalitilassa 60 prosenttia, ja niiden paino pyritään pitämään kaikissa markkinaolosuhteissa 50 ja 70 prosentin
välillä.
Tästä luontevasti seuraa se, että osakekurssien noustessa rahasto myy
pörssiomistuksiaan. Kun taas kurssit
ovat matalalla, osakkeita ostetaan lisää, jottei osakepaino laske liian alas.
Korkosijoituksissa on normaalitilanteessa 20 prosenttia, kiinteistöissä 15
jamuissa sijoituksissa viisi prosenttia
salkun arvosta. Muut sijoitukset tarkoittavat lähinnä pääomarahastoja.
Johdannaismarkkinoilla spekuloiviin
hedgerahastoihin Kulttuurirahasto ei
ole sijoittanut lainkaan.
Kotimaassa Kulttuurirahasto sijoittaa itse suoraan osakkeisiin. Muualla
käytetään rahastoja.
– Edellytämme käyttämiltämme varainhoitajilta, että he ovat allekirjoittaneet YK:n vastuullisen sijoittamisen
periaatteet, Sunell kertoo.
Kotimaisten sijoitusten vastuullisuuden käy läpi ulkopuolinen asiantuntija kahdesti vuodessa. Jos sijoituskohteena oleva yhtiö joutuu
vastuullisuusarvioitsijanmustalle listalle, Kulttuurirahasto käy keskusteluja yhtiön johdon kanssa ja pyrkii parantamaan yhtiön toimintaa. Mikäli se
ei johda toivottuun lopputulokseen,
osakkeet saatetaan myydä.
Osakeriski on kannattanut
Kulttuurirahaston salkkuonpärjännyt
pitkällä aikavälillä selvästi esimerkiksi kotimaisia työeläkeyhtiöitä paremmin. Suurelta osin se selittyy Kulttuurirahaston suuremmalla osakeriskillä.
– Pitkä aikaväli on osoittanut, että
osakeriskin vastineeksi saa hyviä tuottoa, ja siksi sitä kannattaa ottaa, Antti
Arjava toteaa.
Sijoituspäätökset tekee käytännössä raha-asiain toimikunta, jonka
puheenjohtaja on työeläkeyhtiö Elon
sijoitusjohtaja
Hanna Hiidenpalo
. Toimikunta kokoontuu parin kuukauden välein.
Vaikka Suomen Kulttuurirahasto on 1,4 miljardin sijoitussalkullaan
merkittävä omistaja, hallituksen kokoushuoneen pöydän ääressä ei tavata käydä Wall Streetille sijoittuvista
elokuvista tuttuja finanssijuonitteluja.
Tosin löytyy viime vuosilta ainakin
yksi kulissien takainen hanke: Kulttuurirahasto harkitsi kirjankustantamo WSOY:n ostamista.
Ostolistalla: WSOY
Kulttuuripiireissä tiedettiin, että
WSOY:n omistanutta Sanomaa kiinnostivat oppimateriaalit, ei WSOY:n
yleisen kirjallisuuden kustantaminen. Niinpä Kulttuurirahasto ja joukko muita suomalaisia sijoittajia – niin
instituutioita kuin varakkaita yksityishenkilöitä – oli yhteydessä Sanoman
silloiseen toimitusjohtajaan
Hannu Syr-
jäseen
. Keskusteluja käytiin. Pohdittiin sitäkin, haluaisivatko ostajat myös
WSOY:nBulevardin-toimitalon, joka oli
selvästi arvokkaampi kuin yleisen kirjallisuuden kustannustoiminta.
Kulttuurirahaston salkun kannalta kyse ei olisi ollut isosta kaupasta.
Omistukselle olisi riittänyt nollatuottokin; kyse olisi ollut enemmän kulttuuritoiminnasta kuin sijoittamisesta.
– Eräänä aamuna Hannu Syrjänen
soitti, että hetken kuluttua julkaistaan
pörssitiedote: Bonnier ostaa WSOY:n
16
