Tammenlastuja 1/2015 - page 19

mällä opetustöitä, myymällä teoksiaan
ja hakemalla useita pieniä apurahoja.
Juuri Uudellamaallamyönnetään koko- ja puolivuotisten apurahojen ohella paljon pieniä taideapurahoja. Pääkaupunkiseudulle on pakkautunut
taiteilijoita, mutta Uudellamaalla ei
ole samalla tavalla nimikkorahastojen perustajia kuin monessa muussa
maakuntarahastossa.
Toisaalta myös keskusrahasto
myöntää Uudellamaalla toimiville
taiteilijoille paljon apurahoja ja myös
suuria; merkittävä osa Suomen taiteilijakunnasta työskentelee juuri Uudellamaalla.
– Apurahalla on myös kannustava
vaikutus. Pienikin summa tuo taiteilijalle tunteen, että joku näkee ja huomaa, että olenolemassa. Varsinkinnuorille tämä on tärkeää, Reuter sanoo.
Kannustinvaikutus korostuu Reuterinmukaan Uudellamaalla. Muualla
Suomessamaakunta- ja paikallislehdet
julkaisevat kritiikkejä taidenäyttelyistä, mutta pääkaupunkiseudulla merkittäväkin näyttely voi jäädä ilman
mediamainintaa.
Tiedeapurahoja
palautetaan paljon
Kulttuurirahaston apurahoja palautetaan vuosittain yli 600 000 euron
arvosta, yleensä siksi että tutkija saa
yliopistolta työsuhteen tai SuomenAkatemialta pidempikestoisen apurahan.
– Tuen peruutus onmyösmerkki, että on osattu valita korkeatasoiset tutkimussuunnitelmat, koska peruutuksen syy on yleensä myönnetty toinen
rahoitus, evoluutioekologian professori ja Kulttuurirahaston hallituksen
jäsen
Johanna Mappes
sanoo.
Tutkijalle työsuhde on usein apurahaa houkuttavampi. Käteen jäävä
raha on hieman suurempi, ja lisäksi saa
työterveydenhuollon, täyden äänivallan yliopistolla ja toiveen työsuhteen
jatkumisesta.
– Ikävä kyllä apurahatutkijat ovat olleet yliopistossa b-luokan kansalaisia,
Mappes sanoo.
TilannettaparantaakseenKulttuurirahasto solmi viime vuonna kaikkien Suomen yliopistojen kanssa
puitesopimuksen. Sopimus takaa Kulttuurirahastonapurahansaajille samanlaiset tavanomaiset perusedellytykset
kuin vastaavissa tehtävissä työskentelevillä työsuhteisilla tutkijoilla ja tohtorikoulutettavilla. Sopimus koskee
laitoksen harkinnan mukaan myös
tohtoreita.
– On huomattava, ettämonelle Kulttuurirahastonmyöntämä apuraha toimii arvokkaana suosituksena ja askelmana kohti työsuhteista tutkijan
asemaa, suunnittelija
Olli Vallinheimo
keskusrahastosta sanoo.
Tukien hakeminen, myöntäminen,
raportointi ja peruuttaminen vievät
paljon työaikaa. Samaa hommaa tehdään osin päällekkäin säätiöissä ja yliopistoissa.
– Säätiöiden itsenäisyydellä ja riippumattomuudella on kuitenkin arvonsa myös apurahansaajien valinnassa.
Toiseksi säätiöiden suoraan myöntämillä verottomilla apurahoilla saadaanmaksimaalinenmäärä tutkijatyövuosia, Juhana Lassila sanoo.
Maakunnissa on eroja
Eri maakunnissa hakemusten läpimenon todennäköisyys voi poiketa
suuresti. Tämä johtuu osin siitä, että
yksityiset lahjoittajat ovat perustaneet
nimikkorahastoja joihinkin maakuntiin enemmän kuin toisiin.
Lahjoittajien kädenjälki näkyymyös
siinä, kuinka todennäköisesti keskusrahastosta saa apurahaa eri tieteenaloille.
Esimerkiksi farmasiassa Kulttuurirahastolla on kaksi isoa nimikkorahastoa. Niinpä farmasian alan hakemuksista noin 22 prosenttia menee läpi,
kun kaikkien tieteenalojen yhteenlaskettu läpimenoprosentti on 11. Tiukoilla aloilla, kuten bio-, biolääke- ja
sosiaalitieteissä, luku painuu selvästi
alle kymmenen prosentin.
– Yksityisten lahjoittajien rahoilla ja
nimikkorahaston perustajien työllä on
iso merkitys, sanoo Lassila.
"Joskus taiteen
hakemukset
saatetaan jopa
alimitoittaa
ehkä siinä
toivossa, että
saataisiin
edes osa
rahoituksesta
kokoon.
Keskusrahaston hakemusten
läpimenoprosentteja valituilla
aloilla 2015
Biotieteet
Farmasia
Filosofia
Kielitieteet
Sosiaalitieteet
Tekniset tieteet
Tiede yhteensä
Arkkitehtuuri
Kirjallisuus
Maalaustaide
Lastenkulttuuri
Tanssi
Klassinen laulu
Taide yhteensä
A B
A
B
A B
prosenttia hakemuksista mennyt
läpi
prosenttia haetusta kokonais­
euromäärästä mennyt läpi
9.2
22.4
11.8
9.5
7.4
17.1
10.5
16.7
7.2
7.4
12.2
14.2
18.9
10.8
8.1
15.7
11.4
7.5
5.7
15.6
8.7
7.8
7.3
7.8
8.3
9
14.6
8
19
1...,9,10,11,12,13,14,15,16,17,18 20,21,22,23,24,25,26,27,28