Henkilökuvassa
TEKSTI Mariitta Hämäläinen KUVA Heikki Tuuli
Keräilyn ilon lähteillä
– Lapsena olin varmaankin jonkinlainen nörtti, vaik
ka tuota sanaa ei silloin vielä käytetty: harrastin sisä
lajeja, luin paljon ja piirsin. Haaveilin arkkitehdin am
matista. Kävin koulua Vantaalla musiikkiluokalla, ja
lauloin kuorossa. Olin matematiikassa hyvä ja piirustuk
sessakin taitava, mutta en harmikseni päässyt Teknil
lisen korkeakoulun arkkitehtiosastolle. Lähdin opiskele
maan taidehistoriaa, sosiologiaa ja estetiikkaa Helsingin
yliopistoon. Graduni tein punatiilen läpimurrosta Hel
singin seudun 1970-luvun asuinaluesuunnittelussa. Pu
natiilen käyttö oli vastareaktio harmaasta pesubetonis
ta rakennettujen lähiöiden ilmeelle, jota pidettiin yhtenä
sosiaalisten ongelmien aiheuttajana. Käytin esimerkkei
nä Itäkeskuksen ja Katajanokan punatiilialueita, Olli Val
linheimo kertoo.
– Kiinnostukseni arkkitehtuuriin on jatkunut läpi
vuosikymmenten. Nuorempana pidin paljon jugendista ja
1920-luvun klassismista. Sotien jälkeinen moderni arkki
tehtuuri kiinnostaa minua myös esteettisessä mielessä.
Vallinheimo asui vaihto-opiskelijana vuoden Utrech
tissa Hollannissa 1990-luvun puolivälissä. Keski-Euroo
pan maat ja kulttuurit kiehtovat taidehistorioitsijaa edel
leen.
Kirpilästä Bulevardille
Olli Vallinheimo työskenteli opintojen ohella monissa
museoissa, muun muassa oppaana Taidekoti Kirpilässä.
Vuonna 2003 hänet valittiin Kirpilän museoassistentik
si ja joitakin vuosia myöhemmin museoamanuenssiksi.
Tehtävä oli aluksi osa-aikainen. Toimenkuva on vuosi
en myötä laajentunut apuraha- ja kulttuuritoimintaan.
Vallinheimo toimi koordinaattorina vuosina 2008–2010
toteutetussa Myrsky-hankkeessa ja vastaa nyt elokuussa
alkavan Kulttuurijournalismin mestarikurssin suunnit
telusta yhdessä yliasiamies
Antti Arjavan
ja viestintä
päällikkö
Annakaisa Tavastin
kanssa.
Elokuun alussa Olli Vallinheimo irtautuu Kirpilän
museotyöstä ja keskittyy suunnittelijana Rahaston ydin
tehtäviin. Uusi työnkuva rakentuu apuraha- ja hanke
neuvonnasta, apurahojen valvonnasta, apurahatoimin
nan kehittämisestä sekä hankkeiden suunnittelusta ja
seurannasta.
– Kirpilästä on tullut minulle rakas paikka. Siellä tai
demuseo, kulttuurihistoria ja intohimoisen taiteenystä
vän henki yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla. Juhani
Kirpilän tarina kestää aikaa ja puhuttelee yleisöä loputto
masti. 1900-luvun töölöläisen kotimiljöön säilyttäminen
on kulttuuriteko. Taidekoti Kirpilä on hieno käyntikortti
myös niille vieraille, joilla on hatara käsitys Kulttuuri
rahaston toiminnasta.
Löytöjä vinyylikaudelta
Olli Vallinheimo tunnustaa olevansa itsekin keräilijä.
Pitkään jatkuneen rakkaan harrastuksen ansiosta hänen
kokoelmaansa kuuluu tuhansia vinyyliäänilevyjä: enim
mäkseen angloamerikkalaista 1960–1980-lukujen rockia,
soulia ja elektronista musiikkia. Vallinheimo etsii mieli
musiikkiaan vanhojen levyjen kaupoista ja kirpputoreil
ta. Löytöretkeily on antoisampaa ja jännittävämpää kuin
äänilevyjen tilaaminen verkkokaupasta.
– Kartutan kokoelmaa säveltäjien ja musiikkituotta
jien mukaan, mutta en ole hifistelijä enkä kapea-alainen
keräilijä. Tavoitteena ei ole hankkia arvokkaita kohtei
ta vaan tehdä löytöjä kohtuulliseen hintaan. Keräily on
hauskaa: ennemmin tai myöhemmin löytää sen, mitä ha
kee, Vallinheimo tietää.
– Vinyylilevy on moniaistinen keräilykohde. Sen
sointi on paljon lämpimämpi, muhkeampi ja rikkaam
pi kuin digitaalisen tallenteen. Kansitaidekin kiinnostaa
keräilijää.
Filosofian maisteri
Olli Vallinheimolla
on ollut Suomen Kulttuurirahastossa
kaksi työminää: museoamanuenssin ja
hankesuunnittelijan. Keräilijän aarteet
tuottavat ehtymätöntä iloa.
12
