Tammenlastuja_2_2013 - page 3

Rahaston tehtävä
on saattaa erilaisia
ihmisiä tekemisiin
keskenään.
KUVA Heikki Tuuli
3
Uudenmaan rahaston vuosijuhlaa
vietettiin toukokuussa Helsingissä.
Hyönteiselämää
K
evätkesä on monenlaisten ötököiden aikaa. Luotta­
muselimet ja Kulttuurirahaston toimisto ovat uuras­
taneet kuin mehiläiset ja jakaneet varastojaan tar­
vitseville. Maakuntarahastot myönsivät apurahansa
toukokuussa: saajien joukossa on sekä heinäsirkkoja että
muurahaisia. Kulttuurirahaston missio on tuottaa sivistyk­
sen ohella iloa ympäristöönsä – erityisesti työn iloa.
Varainhoidossa hallitus päätti hajauttaa Rahaston
omaisuutta entistä tehokkaammin myymällä pian aprilli­
päivän jälkeen Huhtamäen osakkeita noin 40 miljoonalla
eurolla. Yhtiön viime aikojen hyvä menestys takasi, että
sellainen määrä kävi kaupaksi yhdessä illassa. Rahasto säi­
lyy silti Huhtamäen ylivoimaisesti suurimpana omistajana,
emmekä suinkaan toivo, että olisimme onnistuneet myy­
mään juuri silloin, kun kurssi oli korkeimmillaan.
Samaan aikaan Kulttuurirahasto rakentaa verkosto­
jaan kilpaa hämähäkkien kanssa. Kannatusyhdistykseen
on valittu uusia jäseniä eri puolilta Suomea. Moni van­
ha jäsen on koko ikänsä pohtinut, mitä häneltä oikein
odotetaan. Yhdistyksen tehtävähän on ollut Kulttuuri­
rahaston epäselvimpiä kysymyksiä vuosikymmenten ajan,
aina siitä lähtien kun Yhdistys perusti Kulttuurirahaston
74 vuotta sitten.
Yksinkertaisimmillaan Kannatusyhdistyksen tavoite
on, että suomalaiset eri yhteiskuntapiireistä tuntevat Kult­
tuurirahaston, luottavat sen toimintaan ja antavat sen työ­
hön vähintään henkistä tukea. Se on tärkeää, koska Ra­
haston tehtävä on myös rakentaa siltoja, saattaa erilaisia
ihmisiä tekemisiin keskenään ja estää ajatusten urautu­
minen, mikä on vaarana voimakkaasti erikoistuneessa ja
asiantuntijavaltaisessa yhteiskunnassa.
Johtokunta kysyi keväällä jäsenten näkemyksiä Yhdis­
tyksen toiminnasta. Vastauksia saatiin puolentuhatta, joten
niiden perusteella tunnemme toiveita jo kohtalaisesti. Siitä
lisää syksymmällä. Tulevaisuudessa voi odottaa muutakin
toimintaa kuin Tammenlastujen lukemista. Ainakin jäsen­
ten tapaamiset lisääntyvät, ja maakuntarahastojen hoito­
kuntien vastuu Yhdistyksestä kasvaa. Kulttuurirahaston
juhlavuonna 2014 pyrimme yleensäkin pitämään itseäm­
me enemmän näkyvillä kuin aikoihin.
Hyttysten toinen sukupolvi on odottamassa, kun Kult­
tuurirahasto siirtyy kesälomalle. Hengähdystauko on ter­
vetullut, sillä kaiken aherruksen keskellä kuolema ja sai­
raudet ovat koskettaneet monia rahastolaisia läheltä.
Hirvikärpästen aikaan olemme jo palanneet töihin uusin
voimin.
1,2 4,5,6,7,8,9,10,11,12,13,...32