Terhokerhoihin ovat kaikki tervetul-
leita. Saa tulla isän tai äidin tai isovan-
hempien kanssa, ja jos omia lapsia tai
lastenlapsia ei ole, voi silti tulla.
Kerhossa vapaaehtoisena työsken-
televä
Anna Unhola-Vehmas
sanoo, et-
tä eri sukupolvien yhteen saattami-
nen on kivaa. Erästä mummua vähän
odotellaankin, mutta tällä kertaa hän
ei päässyt.
Yhteismielellä ohjelmaa
– Mä en osaa!
Ei hätää. Tarvitaan toinen leipä ja
vähän lisää mehua. Pian paperihelmi-
en rullaus on taas hyvässä vauhdissa.
Ohjaaja
Milla Uusikartano
opastaa jo-
kaista kaikessa rauhassa. Sitten vali-
w
Nelli Kilpi (vas.)
katselee juuri tekemäänsä
avaimenperää ja oivaltaa sen
sopivan myös rannekoruksi.
Amanda Julkunen, Pinja
Kiviö ja Anja Unhola-Vehmas
seuraavat vierestä.
taan helmien lomaan heijastin, nauha
johon ne pujotetaan ja kiinnityslukko.
– Haluuksä laitta tommossi valmei
muovihelmei joukko? Milla kysyy.
Monen isän avaimenperässä tullaan-
kin näkemään värikkäitä ostohelmiä.
Laitilan Terhokerhossa askarrellaan
joka kerralla jotain. Kädentaidot ja hie-
nomotoriikka eivät enää kehity ”itses-
tään”. Käsitöitä tehdään kotona ja kou-
lussa hyvin vähän. Pakkoa ei kerhossa
ole, mutta askarteleminen innostaa.
Terho-iltapäivä huipentuu yhteis-
leikkiin. Tällä kertaa leikitään isän-
päiväteeman mukaisesti arvausleik-
kiä. Yksi valitaan isäksi eli arvaajaksi.
Muut menevät toiseen huoneeseen
suunnittelemaan, ja palaavat esittä-
mään hytkyvän linja-auton matkus-
tajineen ja kuljettajineen.
Se oli helppo. Sitten vaihtuu arvaaja.
Yhdessä tekeminen on Terhokerhon
ydinidea. Yhteisleikki on keskeistä –
tärkeää ja hirveän hauskaa. Ihan lo-
puksi siivotaan paikat yhdessä, mut-
ta siihen on vielä aikaa.
Eri-ikäiset kohtaavat
Terhokerhot ovat maksuttomia.
Milla Uusikartano sanoo, ettei Laiti-
lan kerhoa, sen pieniä askartelutar-
vikkeita ja välipalaa, olisi olemassa
ilman Kulttuurirahaston projektirahaa. Kerho kokoontuu joka toinen
keskiviikko.
– Vuoden loppuun saakka on toi-
minnasta sovittu. Kaikki me toivom-
me jatkoa.
Leikkilähetti
Hanne Mustialan
työ-
huone on Turussa, legendaarisen
Heidekenin synnytyssairaalan enti-
sessä talossa, joka on nykyisin jär-
jestöjen Lastentalo. Mustiala, kuten
muutkin leikkilähetit, auttaa omal-
la alueellaan Terhokerhojen pe-
rustamisessa ja tukee ohjaajien ja
vapaaehtoisten työtä.
Vapaaehtoiseksi apuohjaajaksi voi
tulla, vaikkei ”osaisikaan mitään”. Ta-
voite ja tarkoitus on yhdessä tekemi-
nen, ei jonkin suunnitelman suoritta-
minen.
– Meillä on vinkkikansiot. Lapsetkin
opettavat aikuiselle ja toisilleen koko
ajan, kun yhdessä ollaan.
Kerhoissa vetää yhdessä oleminen
ja tekeminen. Monilta lapsilta myös
puuttuu eri sukupolvien ihmissuh-
teita. Ikääntyneetkin ovat usein teke-
misissä vain omanikäistensä kanssa.
Terhokerho on avoin kaikenikäisille.
– Eräs äiti sanoi, että he tulivat, kos-
ka heidän perheessään ei ole ketään yli
40-vuotiasta.
Tavallinen on erityistä
Hanne Mustiala kiertää maakuntaa
kertomassa kerhoista ja virittelemäs-
sä uusia.
Taivassalossa hän pyysi peruskoulu-
laisia ideoimaan toimintaa: ”Mitä halu-
aisit tehdä aikuisten kanssa tai olisit ha-
lunnut tehdä, kun olit pieni”.
– Ajattelin, että yläkoululaiset voivat
kirjoittaa vaikkamitä sattuu, mutta ei.
Mustiala sai 170 korttia, joissa jokai-
sessa oli 1–5 ideaa. Seitsemässä luki, et-
tä aikuisten kanssa voisi yhdessä pelata
pelikonsolilla tai tietokoneella tai har-
joitella niiden käyttöä.
– Yhtään lappua ei tarvinnut hylätä.
Se kertoo siitä, että kysymys kosketti
nuoria, että he kokevat yhdessä olemi-
sen tärkeäksi.
Kun Mustiala kävi puhumassa Raisi-
on vanhusneuvostossa, eräs iäkäsmies
sanoi, että lapset ovat hänestä vähän
pelottavia. Eikä hän ole koskaan ollut
lasten kanssa tekemisissä.
– Sitä voi tulla kaverin kanssa. Mie-
hillä on taitoja, kuten puutyöt, vaikka
naulaaminen, jotka kiinnostavat lap-
sia. Eikä aina tarvitse tehdä jotain. Ää-
neen lukeminen ja vieretysten istumi-
nen on hienoa.
Miro Uusikartano
, 10, teki avaimen-
peräänsä tuohesta pienen apinannyr-
kin. Isä sai seuraavana viikonloppuna
lahjan, jollaista ei saa kaupasta rahal-
lakaan.
23
