Nuoren polven itse luotua maali-
tauluakin Linna arvosteli: ”Nuoriso
kuvittelee murskanneensa [kansallis-
romantiikan], koska siltä tyystin puut-
tuu historiallisten perspektiivien taju.
Sillä mikäli vastustajaksi määritellään
nationalistinen vanhoillisuus, niin sen
suhteen teki kyllä perustavaa laatua
olevan esityön Neuvostoliiton luoteinen
armeijaryhmä kesällä 1944.” Nuori pol-
vi puolustautui syyttämällä kirjailijaa
poliittisestakin konservatiivisuudesta:
”Itse asiassa Linna asettuu samaan rin-
tamaan niiden kanssa, joiden mielestä
modernismi on maanpetoksellisen mie-
lenlaadun ilmaus.” (151–52)
Parnassolaissodissa sekoittuivat
rintamalinjan kummallakin puolella
taiteellinen ja yhteiskunnallinen val-
lanvaihto, kenellä mitenkin. Suurpää
ei varsinaisesti selitä, miksi sisällön
ja muodon kumous liittyivät ihmisten
mielissä niin erottamattomasti yhteen.
Kysymys ei ehkä noussut vakavasti
esiin, koska sellaiset stereotypioihin so-
pimattomat nationalistiset varhaismo-
dernistit kuin
Martti Haavio (P. Mus-
tapää)
jäivät kirjassa sivuhenkilöiksi.
Usko muodon yhteiskunnallisuu-
teen ei toki rajoittunut vain kirjalli-
suuteen tai Suomeen. Ensimmäisen
maailmansodankin aikaan eurooppa-
laiset taiteilijat päättelivät, että järje-
tön teurastus johtui vanhasta porvaril-
lisesta kulttuurista. Siispä siivoamalla
se pois ja aloittamalla niin sanoen tyh-
jästä taulusta päätettiin luoda parem-
pi maailma. Ja sittenhän päädyttiinkin
toiseen maailmansotaan. Johtuiko se
siitä, että taiteilijat onnistuivat esteet-
tisissä tavoitteissaan, vai että he epä-
onnistuivat, vai ettei heidän työllään
loppujen lopuksi ollutkaan mitään te-
kemistä yhteiskunnan kanssa?
Vanhoilliset ja
vapaamieliset
Suurpään kuvauksessa esiintyvät toisi-
naan sellaiset luonnehdinnat kuin va-
paamielinen, vanhoillinen ja konserva-
tiivinen – taantumuksellinen sentään
vain sitaattina. Jollain tapaahan rin-
tamalinjoja on tyypiteltävä. Hieman
avoimemmin olisi voinut miettiä, mi-
ten vanhoillisuuden ja radikalismin
(nykytermeillä innovatiivisuuden) ris-
tiriita auttaa ymmärtämään historian
mekanismeja.
Radikalismihan on elämänasenne,
jolla ei ole pysyvää yhteiskunnallista
sisältöä. Uudistajien ihanteet muuttu-
vat pikemmin syklisesti. Edellinen su-
kupolvi on aina nuorten mielestä ah-
daskatseista, koska se ei ole tajunnut
heidän merkitystään ja suostunut luo-
vuttamaan valtaansa.
Esimerkiksi autonomian ajan lo-
pulla ns. vanhoilliset kannattivat so-
vittelua sekä venäläisten että työvä-
enliikkeen kanssa. Heitä kritisoineet
vapaamieliset nuorsuomalaiset taas
olivat militantteja nationalisteja, jotka
muodostivat nuoren tasavallan oikeis-
tolaisen eliitin ja ottivat vuorostaan
sotien jälkeen taantumuksen viestika-
pulan kantaakseen.
Suurpää viittaa kyllä epäsuoras-
ti radikalismin syklisyyteen siteeraa-
malla
Parnassossa
1953 ilmestynyttä
Kaija Lintumaan
satua
keväisistä hiirenkorvis-
ta, jotka ylistävät voiton-
tahtoisesti vihreyttään.
Viimevuotiset lehdet yrit-
tävät turhaan sanoa ol-
leensa nekin kerran vihrei-
tä. Ja kottarainen muistelee
kuulleensa saman laulun
joka kevät. (71–72)
Nuori polvi haluaa päteä,
mieluummin paremmin kuin
edeltäjänsä, kuten pitääkin.
Se on helpompaa, kun ei tar-
vitse pelata vanhoilla sään-
nöillä vaan voi luoda omat
sääntönsä. Vapaalla kentäl-
lä eletään, kunnes nuoret ovat
vakiinnuttaneet asemansa ja
alkavat taas vaatia peliin laatu-
standardeja.
Arkkiradikaali
Pentti Saa-
rikoskikin
pettyi pian radika-
”
Modernistipolvi on
saanut tarvitsemansa
joukko-osastokronikan,
joka kirkastaa
sen saavutukset
sotasukupolven
rinnalle.
17
