Ajatusten Bulevardi
Projektina
projektittomuus
Jenni Hookana
Yrjö Koskisen stipendin
saaja 2012
Herään lauantaiaamuna kellon pirinään tasan kahdeksalta. Silmäluomia painaa ja
sänky tuntuu unettavan lempeältä. Kaikesta huolimatta kampean itseni ylös mie-
lessäni jo hetki ennen herätyskellon soittoa laadittu minuuttitarkka aikataulu täl-
lekin ”vapaapäivälle”. Viikko on ollut niin kiireinen, etten ole ehtinyt siivota ja
käydä kaupassa opiskelun ohessa, joten ne ovat jääneet tälle päivälle. Hörppään
kahvikupillisen ja samalla jo kaivelen imuria siivouskomerosta. Pari tuntia luutut-
tuani ja puunattuani totean, että ”kesäkuntoon”-projektinikin on pahasti jäljessä
aikataulustaan. Lähden siis salille huhkimaan mielessäni niin kauppalista kuin tu-
levan viikon tenttiasiatkin. ”Ehkä kuitenkin pitäisi illalla pari tuntia kertailla. Pi-
dän lomaa sitten kunhan tämä tentti on ohi”, huomaan jälleen kerran pohtivani.
Kuulostaako tutulta?
Ajatukseen siitä, että ”suoritan vielä tämän yhden projektin, sitten lepään”, tör-
mää varsin usein. Oli kyse sitten omista tenteistä, ylioppilaskirjoituksista, pääsyko-
keista tai salikaverin gradusta, on selitys aina sama. Haemme hyväksyntää jatku-
valle työ- ja stressiputkelle vetoamalla siihen, että kyse on vain yhdestä projektista,
vaikka kyse olisi jo kolmannesta samalle syksylle tai sitten vain kolmesta projek-
tista yhtä aikaa. Entä jos kaikkeen väsyy? Entä jos projekti jääkin kesken? Laskem-
meko edes mahdollisuudeksi sitä, että joutuisimme luovuttamaan, jos voimat vain
yksinkertaisesti loppuvat? Luultavasti emme, sillä kiire on niin kova, ettei oman
jaksamisen miettimiseen jää aikaa
Itse olen malliesimerkki siitä, miten kaikkeen voi väsyä. Päätinkin siksi ottaa
itselleni uuden tavoitteen, josta uskoin olevan apua myös muille projektinhamst-
raajille. Uuden hienon projektini nimi oli ”Projektittomuus”. Jo suunnitteluvaihees-
sa kuitenkin ymmärsin, että projektittomuus on tila, jota on nykyelämässä käytän-
nössä mahdotonta saavuttaa. Jokaisessa työssä on tavoitteita, samoin opinnoissa, ja
kyllä projekteja kotoakin löytyy. Mietitäänpä esimerkiksi juhannukseksi siivottuja
kaappeja, jotka taas joulun tienoilla pursuilevat ja rönsyilevät tarpeetonta tavaraa.
Projektittomuus-projektini siis pilasi itsensä mahdottomuudellaan jo silloin, kun ta-
voitteeni päästin ilmoille. Mitä meille kroonisille projektihamstereille voitaisiin teh-
dä, jotta loputon juoksu kiihtyvässä oravanpyörässä päättyisi – tai edes hidastuisi?
Arjen keskellä tulisi löytää rauhallisia hetkiä: opetella juoksulenkin sijaan käy-
mään rauhallisilla kävelyillä. Tällöin voi huomata ympäristössään monenlaista kau-
nista: taivaalla loimuavat revontulet tai lenkkipolun varrella olevan pihlajan, jonka
marjat ovat hohtavan punaiset, vaikka lehdet ovat jo kuuran peittämät. Tulisi myös
sallia itselleen vapaapäiviä, jolloin ei oikeasti tee mitään – tai suunnittele seuraa-
van päivän tekemisiä, jotka vapaapäivän takia jäävät tekemättä. Illalla voisi vielä
silmänsä sulkiessaan listata päivän aikana kertyneet positiiviset asiat: sain hyvän
numeron tentissä, jaksoin jumpassa entistä paremmin, näin ystävääni. Tai ainoas-
taan: tänään pystyin rentoutumaan.
Vaikka rentoutussuunnitelmat ovat selvästi mielessä, kiireen keskellä niiden to-
teuttamista helposti siirtää ja siirtää. Kehitinkin itselleni ajatusleikin onnistumiseni
tueksi: mietin mitä seuraisi, jos elämästäni tehtäisiin Big Brotherin kaltainen tosi-
TV-sarja? Olisivatko innokkaat katselijat kateellisia ahkeruudestani, loputtomasta
suorittamisestani ja määrätietoisuudestani? Vai olisivatko he ainoastaan tyytyväi-
siä siitä, että heillä sentään on aikaa istahtaa sohvalle katselemaan, kun joku höl-
mö ajaa itseään burn outin partaalle televisiossa?
Jos tämä sai jonkun projektihamsterikumppanini selailemaan kuumeisesti ka-
lenteriaan ja etsimään aikataulustaan rakoa ajatusleikeille, suosittelen mieluum-
min seuraavaa: istahda olohuoneen mukavalle sohvalle ja anna televisiosta tule-
vien hömppäsarjojen helliä viilentävän veden tavoin kuumina kaikista ajatuksista
savuavia aivojasi.
35
