Tammenlastuja_4_2011 - page 27

27
jonnekin sille varattuun paikkaan. Viulutunneille on poi-
mittu kasvatuspedagogisia rakenteita myös musiikkitera-
pian puolelta.
- Musiikista voi parhaimmillaan tulla lapselle arkipäi-
väinen vuorovaikutuksen väline, joka vahvistaa hänen
kasvuaan. Musiikki voi myös avata lapsen persoonaa niin,
että kasvattajien on helpompi tukea ja ymmärtää häntä,
Räty sanoo.
Musiikki kuuluu kaikille
Neljättä luokkaa käyvä Juho on soittanut viulua kolmen
vuoden ajan. Hän myös säveltää.
- Kerrankin mä kattelin tähtitaivasta, ja sitten mä vain
kuulin musiikin ja kirjoitin sen paperille, hän kertoo.
- Juho on poikkeuksellisen lahjakas. Hän tuottaa melodi-
oita niin, että laulaa ne ensin mielessään ja tekee sitten mu-
siikkia, Räty kertoo. Juho toivoo voivansa soittaa ainakin yh-
deksäsluokkalaiseksi asti.
- Viulunsoitto on mahtavaa. Mä suosittelen sitä kaikille
maailman ihmisille, hän sanoo.
Musiikkiin intohimoisesti suhtautuvalla Rädyllä on haa-
ve. Hän toivoo, että kaikki ne Juhon koulukaverit, jotka ha-
luaisivat päästä soittamaan, voisivat tehdä niin.
- On harmi, jos säveltaiteen tekemiseen pitää saada lupa.
Kuka tahansa lapsi voi kirjoittaa runon, tarttua saveen tai
piirtää hevosen ja tuntea suurta taiteilijan riemua rinnas-
saan. Musiikkia pitäisi voida tehdä yhtä helposti.
- Nämä pienet persoonat, joita opetan nyt, ovat kaikki jo
taiteilijoita omalla tavallaan. He ovat ainutlaatuisia ja vah-
voja omassa tekemisessään, Räty sanoo.
l
Lasten voimalaitos ry sai 14.5.2011 Lapin rahastosta
20 000 euron apurahan lasten taideharrastustoimin-
nan järjestämiseen.
vallaan. Aikuiset eivät saa liian aikaisessa vaiheessa määri-
tellä, millaista lasten tekemän musiikin pitää olla, Räty sanoo.
Kun joukko rovaniemeläisiä lasten vanhempia jakoi Rädyn
ajatukset, Lasten voimalaitos ry sai alkunsa. Toimintaan saatiin
mukaan myös kasvatus- ja musiikkialan ammattilaisia, jotka
jakoivat ajatuksensa siitä, millainen musiikkikasvatus tukisi
parhaiten lasten kasvua. Yksi tärkeä taustahahmo on Jyväs-
kylän yliopiston musiikkiterapian professori
Jaakko Erkkilä
.
Taide kuuluu kaikille ja kaikkialle
Moni musiikkiopistossa soittavan lapsen vanhempi moi-
tiskelee sitä, että lapselle alkuun niin mieluisa harrastus
muuttuu nopeasti ryppyotsaiseksi puurtamiseksi. Lapsi jää
usein yksin harrastuksensa kanssa.
- Vanhemmat kuskaavat lapsiaan soittotunnille ja ta-
kaisin, eivätkä usein tiedä, mitä soittotunneilla tapahtuu,
Räty sanoo.
Soittosuorituksen arviointi ei ole Lasten voimalaitok-
sessa se tärkein juttu. Paljon tärkeämpää on musiikin te-
kemisestä syntyvä mielihyvä.
- Musiikin pitää lähteä lapsesta itsestään eikä siitä, mi-
ten aikuiset ovat asian suunnitelleet. Se on Lasten voima-
laitoksen ydinajatus. Kun lapsen musiikilliset pyrkimykset
tulevat kuulluiksi, hän ilmentää samalla jotakin hänelle
hyvin henkilökohtaista ja omaa. Lapsi myös sitoutuu sil-
loin asiaan voimakkaasti. Koulu on Rädyn mielestä erin-
omainen paikka musiikin harrastamiseen.
- Koulu on eräänlainen elämän harjoituskenttä lapsel-
le. En näe syytä, miksi musiikkia pitäisi lähteä tekemään
w
Suomen
Kulttuurirahaston
projekti Lasten
Voimalaitos
toteutetaan
Rovaniemellä.
Musiikinopettajana
toimii Olli Räty.
1...,17,18,19,20,21,22,23,24,25,26 28,29,30,31,32