31
Ajatusten Bulevardi
Uuden kulttuuriministerin nimittäminen on piristänyt keskustelua kulttuurin
lajeista ja niiden tuesta. Onko ooppera jo saanut osansa, olisiko nyt katutai-
teen, räpin ja spontaanien taidepläjäysten vuoro? Pitäisikö rahavirrat ohjata
instituutioiden sijasta nuorison vireiden harrastusten jeesaamiseen? Kehtaam-
meko enää puhua korkeakulttuurista? Onko muka olemassa matalakulttuu-
ria? Kuka vetää niiden välille rajan? Eikö olisi korkea aika siirtyä puhumaan
vain kulttuurista ilman mitään lisämääreitä?
Tästä pääsemmekin mieliaiheeseeni, metsään. Metsissä kasvaa korkeita
kasveja, joita nimitämme puiksi. Monet arvostavat myös matalia kasveja, kuk-
kia ja ruohoja. Sitten on vielä pensaita, joista on vaikea sanoa, ovatko ne kor-
keita vai matalia. Ne viihtyvät hyvin korkeiden ja matalien välissä kokematta
isompaa syyllisyyttä, etteivät ole oikein kumpaakaan. Jotkut vesat näyttävät
pensailta, ennen kuin ne paljastuvat nuoriksi puiksi, jotka ajan myötä varttu-
vat vanhojen runkojen rinnalle. Jos ihan tarkkoja ollaan, jokainen puu on ai-
koinaan ollut matala.
Korkeakasvien ominaisuuksiin kuuluu, että ne ovat pitkäikäisiä. Ne kes-
tävät aikojen ja säiden vaihtelua, jotkut kymmeniä vuosia, jotkut satoja. Puut
eivät hevin muuta kasvuaan vaan jatkavat pönäkästi kerran löytämäänsä
suuntaan. Juuri siinä piilee niiden arvo ihmisille, miksei myös metsän muille
eläville. Korkeakasvit kehittävät lujaa sisältöä, mutta ne tarvitsevat siihen ai-
kaa ja runsaasti ravinteita.
Kukat kukoistavat aikansa ja antavat tilaa uusille. Matalakasvit eivät kil-
paile elintilasta korkeakasvien kanssa, niillä on oma maailmansa. Silti ne usein
hyötyvät korkeakasvien suojasta. Itse asiassa ilman puita monien kukkien olisi
mahdoton elää, ja metsä muuttuisi heinikoksi tai autiomaaksi. Toki suotuisissa
oloissa kukkaniittykin voi menestyä omillaan.
Osa ihmisistä näkee metsästä vain puut, mikä on ymmärrettävää, koska ne
erottuvat kauas, niiden arvo on osoitettavissa ja ne luovat jatkuvuutta mai-
semaan. Toiset taas kulkevat katse maahan luotuina palvoen kukkia. Heitä ei
häiritse niiden mataluus tai lyhytikäisyys vaan päinvastoin: epäjärjestys ja
värikkyys viehättävät.
Yhteiskunta käyttää enemmän rahaa puiden kuin kukkien kasvattamiseen
(poikkeuksia on, kuten Hollanti). Sekin on perusteltavissa, koska puiden hoito
on pitkäjänteistä työtä. Yhden rungon saaminen täysikasvuiseksi vaatii pal-
jon resursseja, puhumattakaan jos sen halutaan menestyvän globaalissa kil-
pailussa.
Metsän kukkien menestykseen ei juuri ohjata verovaroja. Ne pärjäilevät ai-
ka lailla omin avuin – voisi jopa epäillä, että valtiollisesta huolenpidosta oli-
si sinivuokoille enemmän haittaa kuin hyötyä. Liikalannoitus tekisi kukista
jotain muuta kuin ne nyt ovat. Metsän matalakasveille edullisinta on vapaus
kukkia missä niitä huvittaa. Puutarhat ovat asia erikseen, mutta kukaan suo-
malainen ei sekoittaisi puutarhaa ja metsää. Ehkä uskaltaisimme sanoa puutar-
haa metsäksi, jonka kukat on haluttu brändätä ja kaupallistaa.
Yleisesti ajatellaan, että terveessä metsässä on tarvetta ja tilaa sekä puille
että kukille, kuin myös niille kasveille, jotka ovat jotain siltä väliltä tai joista
emme vielä tiedä, mitä niistä lopulta tulee. Mutta nyt seuraa tarinan opetus:
en usko, että paljoakaan parannamme maailmaa sillä, että haluamme olla ta-
sa-arvoisia ja lopetamme puhumisen puista ja kukista. Korkeakasveilla ja ma-
talakasveilla on omat piirteensä, tarpeensa ja tehtävänsä. Eivät ne loukkaannu
erilaisuudestaan. Uskokaa tai älkää, niitä voi helpottaa se, että niitä kohdel-
laan eri tavalla.
Korkean ja matalan
viljelemisestä
Antti Arjava
KUVA Karoliina Paavilainen
