w
Sirkus- ja teatteritaide auttavat vaikeastikin
vammaisia ja sairaita ihmisiä ylittämään rajojaan ja
löytämään vahvuuksiaan, sanovat Sorin Sirkuksen Piia
Karkkola ja Teatteri Telakan Petri Mäkipää.
taavaikkapaomahoitaja. Kuntoimitaan
osallistujienehdoilla, taiteen tekemistä
eivät estäesimerkiksi liikuntarajoitteet
tai -häiriöt, eivät edes neliraajahalvaus
tai pahat pakkoliikkeet.
Sorin Sirkuksen
Piia Karkkola
vakuuttaakin, että taide kuuluu kaikille.
Sirkus sopii vaikka vaikeasti dementoituneelle, teatteri puhekykynsämenettäneelle.
– Puheen puuttumista voi kompensoida liikkeillä, ilmeillä, eleillä, äänenpainoilla ja kuvilla. Vaikka puhetta ei
ole, monesti ihmisen on kohtalaisen
helppo ilmaista itseään ja tunteitaan
taiteen avulla, Karkkola sanoo.
Onnistumisessa on kysymys myös
siitä, ettei jumiuduta kaavamaisiin käsityksiin taiteesta. Tanssi ei
ole vain tietynlaista liikettä, vaan
silmänräpäyskin voi olla riittävä – ja
merkitykseltään valtaisa – reaktio.
Kaikissa projekteissa syntyy myös
valmiita taideteoksia. Kuinka julkisia,
siitä päättävät osallistujat itse.
Tunnistamisesta
tunnustamiseen
–Kehitysvammaisiin, kutenmuihinkin
erityisryhmiin, liitetään ominaisuuksia, joiden perusteella heidät tunnistetaan. Taide voi olla hyvä keino saada
heidät myös tunnustetuiksi arvokkaina ja arvostettavina ihmisinä, Mäkipää
sanoo. Taidetoiminnan ansiosta henkilökunta onkin monessa laitoksessa löytänyt asiakkaistaan uusia puolia ja
voimavaroja, ja vuorovaikutuksen tavat ovat monipuolistuneet.
Taideprojekteissa jokaisella on lupa
olla oma itsensä. Mäkipää kertoo kehitysvammaisten ihmisten kokevan
usein, että heidän odotetaan olevan
kilttejä. Teatteriryhmässä ei tarvitse
olla kiltti eikä mukautua muiden käsityksiin. Toiminnan tarkoitus ei ole
muuttaa osallistujia meidän muiden
kaltaisiksi, eikä korjata ketään.
– Emme myöskään lupaa, että
erityisnuoren yhteistyökyky kehittyisi selvästi, mutta jos hän löytää taiteen
avulla keinon ilmaista tunteitaan, tulos on hyvä, sanoo Kuitu.
Tavoitteena on, että laitoksissa asuvat sitoutuvat ryhmän toimintaan,mutta osallistuminen on vapaaehtoista.
– On sallittua istua nurkassa seitsemän ensimmäistä kertaa ja tulla mukaan kahdeksannella, kun se tuntuu
turvalliselta. Tai saa tulla jamennä sen
mukaan, mitä keskittymiskyky antaa
myöten. Jos siltä tuntuu, koko projektin voimyös jättää kesken, sanooKuitu.
Itsetuntoa toimia arjessa
Taiteen estetiikka ja luovan toiminnan
ennakoimattomuus elävöittävät laitosten arkea, mutta erityisen antoisaa on,
jos osallistujat alkavat hyödyntää taiteen parissa oppimaansa ja kokemaansa muussa elämässään.
– Meillä on kokemusta esimerkiksi siitä, miten kehitysvammaiset ihmiset omaksuvat teatterityöpajoissa
käytettyjämenetelmiä, kehittävät niitä edelleen keskenään ja ratkaisevat
niiden avulla arkisia pulmiaan, sanoo
Mäkipää.
Teijo-hankkeen toivotaan myös
käynnistävän laajan keskustelun yhteisötaiteen tulevaisuudesta. Kulttuuri- ja sote-toimijoiden yhteinen tavoite on juurruttaa yhteisötaidetoiminta
ja turvata sille jatkuva rahoitus koko
Suomessa.
Kulttuurikeskus PiiPoon kannatus-
yhdistys ry sai 200 000 euron apu-
rahan Huhtamäen rahastosta TEIJO
– tee itse taidetta ja osallistu -hank-
keen toteuttamiseen, Taidetta hoi-
tolaitoksiin -apurahana.
työmenetelmien käytön ja osaamisen
vaihdon.
Taide kuuluu kaikille
Työskentelyä ohjaavat paitsi osallistujien osaaminen ja innostus, myös
laitoksen arki. Ryhmäkohtaiset sisällöt suunnitellaan yhdessä laitoksen
vastuuhenkilöiden jamahdollisimman
useinmyös asukkaiden ja asiakkaiden
itsensä kanssa.
– Soveltavassa taiteessa tavoitteet
ja käytettävät menetelmät muokataan
kulloisenkin ryhmän lähtökohtiin ja
tarpeisiin. Emme tee taiteen ehdoilla, sillä taiteen ehdot eivät välttämättä sovi kaikille, sanoo
Petri Mäkipää
Teatteri Telakalta.
Piia Kulin
Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksesta sanoo, että yhteisölliset
menetelmät ovat taiteilijoiden pedagogista ammattitaitoa. Ja jos yksi menetelmä ei ryhmässä toimi, ammattitaitoisella ohjaajalla on varalla 20
muuta vaihtoehtoa.
Erityisryhmien ohjaamisessa paras
apuväline on kuitenkin asenne.
– Ennakkoluuloja on niin hoitajilla
kuinmeillä taiteilijoillakin, mutta niistä pitäisi päästä eroon, sanoo Kulin.
Kokemus on osoittanut, että vamma
tai sairaus on ani harvoin taidetoiminnaneste, kunhansairasta ihmistäavus
31
