”
Jos säätiöt aina
seuraisivat aikaansa,
ne kyseenalaistaisivat
olemassaolonsa perustan.
3
Seuraisimmeko
aikaamme?
V
astaus otsikon kysymykseen ei ole ainakaan sääti-
ölle itsestään selvä. Vähintään se riippuu siitä, mi-
tä tarkoitetaan. Ajastaan voi jäädä jälkeen, kun ei
huomaa ympäristön muuttumista. Se onkin heik-
ko lähtökohta päätöksenteolle.
Mutta voi olla parempiakin syitä viitata kintaalla ajan
vaatimuksille. Meillä on kaksi isoa järjestelmää varmistamas-
sa, että aikaa seurataan: markkinatalous ja parlamentaarinen
demokratia. Markkinoiden ansiosta uudenlaiset ilmiöt tule-
vat kansalaisten saataville heti, kun kysyntä ja taloudelliset
edellytykset ovat olemassa. Uusien lakien säätäminen saat-
taa joskus kestää, mutta silti demokratiaa useammin syyte-
tään siitä (aiheesta tai aiheetta), että kansanedustajat kuun-
televat kansan mielipidettä liian herkällä korvalla, seuraavat
siis aikaansa liian alttiisti.
Kun markkinat ja poliittinen valta jatkuvasti reagoivat
ajan henkeen, miksi säätiöiden pitäisi tehdä samaa? Jos ne
aina seuraisivat aikaansa, ne kyseenalaistaisivat olemassa-
olonsa perustan. Säätiöiden tehtävähän on ajatella tarvittaes-
sa vaikka vastasyklisesti ja tukea sellaista, mitä ei ole muu-
ten tapahtumassa.
Mieluiten säätiötkin tietysti olisivat aikaansa edellä. Re-
hellisesti sanoen joka vuosi ei kuitenkaan pysty keksimään
ainutlaatuisia ideoita, vaikka organisaatio olisi niin täynnä
nokkelia ihmisiä kuin Kulttuurirahasto. Erityisen harvinai-
sia ovat oivallukset, joita muut olisivat valmiita seuraamaan.
Aikaansa voi olla liikaakin edellä. Joudumme Rahastossa jos-
kus pohtimaan, asetetaanko tavoite niin korkealle, että sille
ei vielä löydy kannatusta, vai tyydytäänkö vauhdittamaan
kehitystä, jolle on yhteiskunnallinen tilaus ilmassa. Silloin
emme ennakoi aikaamme vaan seuraamme sitä – mikä on
epäilemättä usein realistisempaa.
Syklisessä maailmassa ei ole aina helppoa tietää, onko
ajastaan jäljessä vai edellä. Itse uskoin pitkään syntyneeni 25
vuotta liian myöhään, ennen kuin älysin syntyneenikin vain
15 vuotta liian aikaisin. Ja kukapa olisi futurismin vuosina
ennustanut, että 2000-luvun nuoret viettävät vapaahetkensä
keskiajalla tai että suosituimmat blogit käsittelevät neulontaa?
Menneisyys ja tulevaisuus eivät useinkaan ole vastakoh-
tia, vaan niiden yhteinen vihollinen on lyhytnäköinen ny-
kyhetki, joka ei katso nenäänsä pitemmälle. Pitkä tähtäin on
hyvä pitää mielessä. Tärkeintä olisi kuitenkin, että ihmiset
käyttäisivät omia aivojaan, vaikuttaisivat itse tulevaisuu-
teensa eivätkä hyväksyisi mitään vain siksi, että ”tämä on
nyt tätä päivää”.
KUVA Heikki Tuuli
