Kevään 2018 ylioppilaskirjoituksissa peräti 14 oppilasta kirjoitti äidinkielestä täydet 114 pistettä. Suomen Kulttuurirahasto myöntää 2 000 euron Yrjö Koskisen stipendin parhaiten äidinkielen (suomen) ylioppilaskirjoituksissa menestyneille oppilaille. 

– Äidinkielen kokeen suorittaminen täysin pistein on harvinaista, joten yleensä stipendin saajia on ollut vuosittain hyvin vähän. Stipendit jaetaan nyt 36. kerran, kertoo apurahasihteeri Eriika Johansson Suomen Kulttuurirahastosta.

Peräti kolme täydet pisteet kirjoittanutta on Lahden Tiirismaan lukiosta. Rehtori Leena Akola kertoo, että äidinkielen taso on jo pitkään ollut lukiossa hyvä, sadasta ylioppilaasta noin puolet saa tänä keväänä laudaturin tai eximian.

– Tiirismaan lukio on musiikkipainotteinen erityislukio ja oppilaamme harrastavat paitsi soittamista ja laulamista, myös nuoriso- ja musiikkiteatteria ja kirjoittamista. Oppilaat ovat suorittaneet kirjallisuusdiplomeita eri koulutasoilla, lukevat monipuolisesti ja tekevät erilaisia ilmaisupainotteisia projekteja. Lisäksi meillä on kolme erittäin ammattitaitoista ja innostavaa äidinkielenopettajaa, kertoo rehtori Akola hyvän osaamisen taustoiksi.

Suomen Kulttuurirahaston Yrjö Koskisen stipendin tarkoitus on tukea hyvää suomen kielen käyttämistä. Stipendi on nimetty professori, historioitsija, senaattori, fennomaani, toimittaja, kirjailija Yrjö Koskisen mukaan. Hän työskenteli koko elämänsä suomen kielen aseman vahvistamiseksi sekä suomalaisen kulttuurin ja kansansivistyksen edistämiseksi.

Yrjö Koskisen (10.12.1830–13.11.1903) historiantutkimuksen lähtökohtana oli kansallistunteen nostattaminen, ja hän oli J. V. Snellmanin ohella 1800-luvun merkittävin fennomaani. Kielitaistelun politisoiduttua hänestä tuli suomalaisen puolueen henkinen johtaja ja lopulta senaattori. Hän vaikutti koko koko koululaitokseemme kansakoulusta yliopistoon perustamalla runsaasti lisää etenkin suomenkielisiä oppikouluja.

Lisätiedot:

Suomen Kulttuurirahasto, Viestinnästä vastaava asiamies Annakaisa Tavast, p. 050 518 5970

Tiirismaan lukion rehtori Leena Akola, puh. 050 539 1680

Suomen Kulttuurirahaston Yrjö Koskisen stipendin saajat, kevät 2018:

  • Haapamäki Hulda, Tampereen yliopiston normaalikoulu                                
  • Hasunen Netta, Tohmajärven lukio
  • Heikkinen Ella, Kemin lyseon lukio
  • Henell Helmi, Luostarivuoren lukio, Turku
  • Jauhiainen Iida, Mäntsälän lukio
  • Kauniskangas Anni, Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio
  • Kontiainen Mika, Tiirismaan lukio, Lahti
  • Koskenheimo Anna, Tiirismaan lukio, Lahti
  • Laitinen Riikka, Kuopion taidelukio Lumit
  • Miikki Sanni, Puolalanmäen lukio, Turku
  • Myllyneva Kaarle, Posion lukio
  • Naumanen Nelia, Sibelius-lukio, Helsinki
  • Norri Hanna, Puolalanmäen lukio, Turku
  • Pänkäläinen Lauri, Tiirismaan lukio, Lahti