intensiivisesti. Se myös luo yhteistyöperustaa taiteen ammat-
tilaisten ja koulujen välille.
Maustetta koulun arkeen
Oppilaat ovat nauttineet pitkäjänteisestä työskentelystä ja si-
toutuneet siihen, vaikkeivät kaikki tehtävät suinkaan ole help-
poja. Erilaiset vahvuudet pääsevät esille kurssin eri vaiheissa,
ja ihan jokainen oppilas saa todeta: ”Minä osaan.”
Erityisesti tarkka mittaaminen ja mittasuhdekuvan piir-
täminen tuntui
Topi Naukkarisesta
ja
Vesa Jokelasta
haasta-
valta, mutta hauskalta. Pienoismallin rakentaminen ja työka-
lujen käyttäminen taas olivat heille tuttuja.
– Kivempaa täällä on kuin tavallisella tunnilla, pojat kom-
mentoivat.
Haapamäen koulussa kurssi haukkaa osansa oppiaineiden
tunneista. Sen sisällyttäminen koulupäiviin oli kuitenkin har-
kittu ratkaisu, joka mahdollistaa kurssin koko vuosiluokalle.
Eri oppiaineiden yhdistäminen arkkitehtuuriin on onnistunut
kohtuullisesti, kuuluuhan siihen olennaisena osana niin ma-
tematiikkaa, historiaa kuin kuvataidetta. Onpa tekemisen lo-
massa puhuttu englantiakin.
– Kurssi on tuonut koulun arkeen mukavan mausteen. Tä-
mä on hieno kokonaisuus, joka nostaa omaa ympäristöä esiin
hyvässä valossa. Suomen Kulttuurirahaston tuen merkitys on
suuri. Ilman sitä tämä ei olisi mahdollista, toteaa koulun reh-
tori
J-P Ärling.
Arvostusta omalle ympäristölle
Tärkeä lähtökohta hankkeessa on paikallisuus. Minä osaan!
-hanke ammentaa aiheensa ja työtapansa paikallisesta tar-
peesta ja mahdollisuuksista.
w
Vili Pesonen (vas.) ja arkkitehti Ilpo
Vuorela juttelevat kuistin mittasuhteista.
– Toivon, että projekti kehittää oppilaissa oman ympä-
ristön arvostusta ja ymmärrystä. Moni koululainen ei tallaa
koulutietään tällaisen rakennusperinnön keskellä. Itse olen
tullut paikkakunnalle muualta ja katselen ihastellen ym-
pärilleni. Harmi, että upeat rakennukset on päästetty huo-
noon kuntoon, sanoo käsityön ja kuvataiteen opettaja S
ari
Kivimäki
.
Hän on Haapamäen koulun arkkitehtuuriprojektin emo.
Hankkeesta kuultuaan hän päätti tarttua tilaisuuteen, suun-
nitella kurssin toteutuksen Vuorelan kanssa ja hoitaa ra-
hoituksen haun rehtorin avustuksella. Kurssin puolivälissä
Kivimäki on tyytyväinen. Arkkitehtuurin parissa työsken-
tely on ollut antoisaa niin oppilaille kuin opettajillekin. Nä-
mä oppilaat tuskin enää kulkevat rautatieläisten asuntojen
ohi niitä vilkaisematta.
– Tämä kylä on ollut risteyspaikka. Tänne on tullut junia
eri puolilta Suomea. Tulee vieläkin, mutta ei niin paljon enää,
kertoo Vili Pessinen.
– Junilla tänne tuli lisää ihmisiä asumaan ja töihin. Ja sit-
ten kylälle rakennettiin uusia taloja, jatkaa Vesa Jokela.
Rautatieasema on edelleen tärkeä haapamäkeläisille. Vili,
Vesa ja Topi kertovat reissaavansa perheidensä kanssa usein
junalla kylän asemalta muihin kaupunkeihin.
– Täällä on tosi mielenkiintoinen historia ja paljon hienoja
rakennuksia. Rautatieläisten asunnot on vanhoja, eikä niissä
nyt asu ketään. On vähän hassua, että me tutkitaan sellaisia
tyhjiä taloja, pohtii Elsa Karppinen.
Hän kertoo viihtyneensä kurssilla ja pitävänsä oikean ark-
kitehdin johdolla työskentelemisestä.
– Ilpo tietää tosi paljon näistä asioista, muttei ole mikään
tiukkis, hän arvioi.
l
13
