Uutisia
N
imen vaihtuessa viulun markkina-arvo puolittui, mut-
ta edelleen Kulttuurirahaston aikoinaan tekemä sijoitus
on vahvasti voitollinen.
Kyseinen viulu tunnetaan yleisesti ns. professori Faltinin
viuluna. Kirurgian professori Richard Faltin (1867-1952) oli
paitsi suomalaisen lääketieteen uranuurtaja myös Sibeliuksen
aikalainen ja ystävä. Nuorena lääkärinä hän osallistui leik-
kaukseen, jolla yritettiin pelastaa kenraalikuvernööri Bobri-
kovin henki.
Faltin harrasti musiikkia ja keräsi vanhoja soittimia. Hän
sai houkuteltua keräilyharrastuksen pariin myös viipurilaisen
serkkunsa Harry Wahlin (1869-1940). Tämä kauppaneuvos ja
purjehduksen olympiamitalisti onnistui sittemmin keräämään
itselleen uskomattoman laajan ja arvokkaan soitinkokoelman,
josta osa saatiin pelastetuksi pommitusten keskeltä Viipuris-
ta Suomeen. Faltinin ja Wahlin yhteinen harrastus ja tiivis
ystävyyssuhde on kuitenkin omiaan hämärtämään joidenkin
maassamme yhä olevien arvosoitinten lähihistoriaa.
Faltinin kuoleman jälkeen viulu päätyi monimutkaisel-
la testamenttilahjoituksella Suomen Punaisen Ristille, jo-
ka puolestaan myi sen 1980-luvun lopulla Kansallis-Osa-
ke-Pankille. Pian kuitenkin ilmeni vaara, että pankkikriisin
jälkimainingeissa viulu saattaisi päätyä keinottelun koh-
teeksi ja ulkomaiseen omistukseen. Viulun silloinen käyt-
täjä
Seppo Tukianen
sekä sellotaiteilija
Arto Noras
ottivat
tuolloin yhteyttä Suomen Kulttuurirahastoon, joka lunasti
viulun itselleen. Viimeiset kymmenen vuotta soitin on ollut
Elina Vähälän
käytössä.
Nimi vaihtui – sointi jäi
Nimenvaihdoksen jälkeen viulun kolmesataavuotisessa his-
toriassa alkaa uusi jakso. Voidaan kysyä, miten viulun iden-
titeetti saattaa yhtäkkiä muuttua. Keskeisin syy on se, että
1600- ja 1700-luvun italialaiset soittimet ovat olleet jo sato-
jen vuosien ajan erittäin arvostettuja niin soinnillisesti kuin
rahallisesti. Sen seurauksena vanhojen soitinten pohjiin lii-
matut helposti vaihdettavat nimilaput kertovat hyvin vähän
niiden todellisesta alkuperästä. Identiteetti joudutaan perus-
tamaan ennen kaikkea kunkin rakentajan henkilökohtaiseen
kädenjälkeen, jonka arvioimiseen kykeneviä asiantuntijoita
ei ole maailmassa monta.
Vanhojen jousisoitinten ja taideaarteiden alkuperää poh-
dittaessa päädymme perimmäisten tietoteoreettisten kysy-
mysten äärelle. Onko asiasta olemassa objektiivista tietoa
vai joudummeko tukeutumaan auktoriteetin sanaan? Kuka
on auktoriteetti? Entäpä jos auktoriteetit ovat asiasta keske-
nään eri mieltä?
Pariisilainen Etienne Vatelot on alan arvostetuimpia asi-
antuntijoita. Hän kirjoitti viululle autenttisuustodistuksen
Stradivariuksena vuonna 1976. Samoihin aikoihin lontoo-
laisen Beare’s-liikkeen edustaja tutki viulun eikä lähtenyt
Vatelot’n näkemystä kiistämään. Uusimman, edellisistä poik-
keavan arvion viulun alkuperästä on esittänyt stuttgartilai-
nen Hieronymus Köstler. Kulttuurirahasto pitää tätä arvio-
ta luotettavana.
Moniin muihin arvoviulujen omistajiin nähden Kulttuu-
rirahasto on onnekkaassa asemassa, koska viulu ei ole kau-
pan. Näin ollen täydellinen varmuus tekijästä ja kulloisesta-
kin markkina-arvosta on toissijainen. On mahdollista, että
asiasta ei ole lausuttu viimeistä sanaa ja että analyysimene-
telmien kehittyessä tulevat sukupolvet esittävät asiasta oman
näkemyksensä. Sitä odotellessa voimme iloita siitä, että pro-
fessori Faltinin viulu soi – hyvän soittajan käsissä – täsmäl-
leen yhtä kauniisti kuin ennenkin.
l
TEKSTI Veli-Markus Tapio
Kulttuurirahaston soitinkokoelman
nimekkäin soitin on tähän saakka ollut
Antonio Stradivarin nimeä kantanut viulu.
Viimeisimmän tiedon mukaan sen rakentaja
onkin saman aikakauden toinen cremonalainen
mestari Girolamo Amati eli Hieronymus II.
Stradivarius
onkin Amati
w
Viulutaiteilija Elina
Vähälä soitti Amati-viulua
Kulttuurirahaston vuosijuhlassa
27.2.2009.
KUVA Heikki Tuuli
10
