Tammenlastuja_3_2010 - page 27

27
Kulttuurimatkailu
saa omat
toimintamallinsa
Vuosi vuodelta monipuolisempi kulttuuritarjonta antaa lisää vaihtoehtoja ke-
nen tahansa matkasuunnitelmien tekoon. Tapahtumien koko kirjo yksittäisistä
konserteista kokonaisiin festivaaliviikonloppuihin edustaa juuri niitä sisältö-
jä, joiden avulla vapaa-ajalla on mahdollisuus irrottautua arjesta. Kulttuuri on
keino tarttua hetkeen, pysähtyä nauttimaan ja kokea jotain uutta. Näille kri-
teereille rakentuu myös elämystalous.
Kulttuurin merkitys matkailulle on kiistatta suuri. Kulttuuri voi yhdistää
ihmisiä ympäri maailmaa, tuoda toisilleen vieraat ihmiset yhteen kokemaan
jotain ainutkertaista.
Miten muuten voisi yhtä aidosti kokea yhteisöllisyyttä ja häikäistyä? Ei
niin pientä kyläyhteisöä, ettei tapahtumien järjestämiseen löytyisi innokasta
talkooväkeä. Vapaaehtoisuus, hauskuus ja yhdessä oppiminen liittyvät erotta-
mattomasti kulttuuritapahtumien tuottamiseen. Samoihin tunnelmiin samat
ihmiset ovat valmiit palaamaan yhä uudelleen. Niin Suomessa, niin Lapissa,
kuin missä tahansa muualla.
Asiakkaan näkökulmasta kulttuurimatkailu on löytämistä hyvässä ja pa-
hassa. Kokonaisen kulttuuriloman ostaminen on edelleen haasteellista, jos tar-
jontaa ei osaa etsiä tai googlehaun tulokset eivät sytytä. Tarjontaa on, mutta
se on hajanaista.
Näkyvyyden saaminen kulttuuritapahtumille ja -kokemuksille on entistä
hankalampaa pirstoutuneessa mediakentässä.
Yleisöjen lisäksi on vakuutettava taustatukijat, jotka rahoittavat tapahtu-
masisältöjä. Edes suurimpien myynti- ja markkinointiresurssien toimijoilla ei
välttämättä ole halukkuutta ottaa tapahtumamarkkinointiin liittyviä riskejä
tai tehdä pitkän tähtäimen myyntityötä kulttuurisisältöjen esiinsaattamiseksi.
Kulttuuritapahtumien toimijat tekevätkin tilaisuudet pienillä budjeteilla, ja työ
on resurssoitu vapaaehtoispohjalle. Piinkovan myyntityön tulosnikkareiden ase-
mesta mukana on useimmiten taiteilijoita ja kulttuurisisältöjen ammattilaisia.
Kulttuurin määritelmiä ja sisältöjä työstetään tällä hetkellä matkailun työ-
kaluiksi. Matkailun ja kulttuurin toimijat ovat kokoontuneet yhteen suunnit-
telemaan yhteisiä toimintamalleja, tuotteita ja pelisääntöjä. Yhteistyön tarkoi-
tuksena on löytää yhteistyön ja kehittämisen valtakunnallinen malli pienille
ja suurille kulttuurikohteille. Ensimmäisinä mukana ovat Rovaniemen lisäksi
Helsinki, Turku ja Mänttä. Culture DQN –ohjelma on osa isompaa Kulttuurin
ketju –hanketta, jota hallinnoi Turku Touring.
Lapissa merkittäviä kulttuuritapahtumia ovat Pyhä-Luoston alueella, kol-
men kunnan yhteistyönä järjestetyt kulttuuritapahtumat: Sodankylän Filmi-
festivaalit, Luosto Classic ja Pyhä Unplugged. Sodankylän elokuvajuhlat on
yksi ainutlaatuisimmista elokuvatapahtumista maailmassa.
Aki
ja
Mika Kau-
rismäen
sekä
Peter von Baghin
perustama, jo 25 kertaa järjestetty festivaali
kokosi jälleen Lapin yöttömän yön maagiseen valoon niin kansainväliset kuin
kotimaisetkin huippuohjaajat elokuvineen.
LuostoClassic on puolestaan erilainen klassisen musiikin tapahtuma, joka
tuo taidemusiikin ja maailman huippuorkesterit ulos tunturiluontoon ihmisen
aidoksi kokemukseksi. Säveltäjä
Kalevi Ahon
taiteellinen vaikutus tapahtu-
malle on ollut äärettömän merkittävä. Onnenpotku Luostolle! Tapahtumat tar-
vitsevat vahvoja taiteen ammattilaisia, joilla on kyky visioida tapahtuma ja to-
teuttaa se yhdessä muiden toimijoiden kanssa.
Tämän kesän yksi Lapin yllättävistä kulttuurihelmistä oli Jokinainen, joka
pääsi valtakunnan uutisiin. Pienet tapahtumat voivat olla suuria.
Marjut Kuusisto
Lapin rahaston asiamies
Ajatusten Bulevardi
1...,17,18,19,20,21,22,23,24,25,26 28