Tammenlastuja_3_2010 - page 25

25
ta oli 10 metriä halkaisijaltaan, ja sen
rakentamiseen tarvittaisiin arviolta
25 000 muovipulloa. Järjettömän pul-
lomäärän hankkiminen muodostuikin
yhdeksi suurimmista ongelmista, sil-
lä jokivarren ihmiset eivät toistuvista
haasteista huolimatta ottaneet keruuta
ohjelmaansa. Eivät ennen kuin hanke-
työntekijämme lähtivät viemään Joki-
naisen ilosanomaa kyliin. Ja sittenkin
katsoin parhaimmaksi lunastaa pantil-
liset pullot suoraan kaupoilta.
Juhannuksen alusviikolla kokoon-
nuimme Karesuvannon koululle lauttaa
kasaamaan. Pulloja oli reilusti yli tar-
peen, suurimmasta osasta etiketit pois-
tettuina, mistä lämpimin kiitos Kolarin,
Muonion ja Enontekiön uskomattomas-
ti urakoineille nuorille ja heidän ohjaa-
”ei-se-kannata” -asenteen ja herättäisi
muuttotappion kourissa taistelevan alu-
een taiteellisesti elämään. Halusin tuoda
Kelan tanssittamaan isäntiä pelloille ja
emäntiä aamiaispöytien ympärille.
Ensimmäinen suunnittelumat-
ka Ylitorniolle toteutui tammikuus-
sa 2007. Pakkasmaisema huokui hil-
jaista unohdusta. Ajellessamme pitkin
jokivartta jään alta kohosi kuitenkin
virtaavan veden kumu aalloillaan vi-
sio Troijan Helenasta. Ja vaikka pui-
nen Helenamme murskaantuikin kar-
toitusmatkan koskiin, keräsi nainen
muotonsa ja nousi joustavasti muovi-
seen lentoon. Jokinainen rakentui in-
sinööri-seikkailijaurheilija
Seppo Mä-
kisen
teknisellä asiantuntemuksella.
Lopullisessa suunnitelmassa laut-
jilleen. Kiitos kuuluu sankalle joukol-
le yksilöitä, yhdistyksiä, virkamiehiä,
jotka auttoivat toteuttamisen eri vai-
heissa antaen asemansa, luovuutensa,
pätevyytensä ja toisinaan myös talon-
sa projektille tehden siitä loistokkaan.
Jokinainen otettiin omaksi. Se raivasi
tiensä ihmisten sydämiin. Se muiste-
taan ja sille odotetaan jatkoa.
Tuottamisen tuskaisa taito
Jokinaisen tuottaminen eteni idean
loistavuudesta huolimatta kitkutellen.
Tuotannollisesti merkittävä ratkaisu oli
Leader–hankkeen suunnittelu osaksi
Jokinaista. Viisauden vimmaa – taide-
lautta rajalla –hanke avasi taidevien-
nin ja tapahtumakoordinoinnin kylissä
vaellusta edeltävänä talvena. Taidekas-
1. Lähtö Karesuvannosta
25.6. Jokinaisena
Katariina Angeria.
2. Muonion Äijäkoskella
29.6. Muonion melonta-
seuran kajakit ja
Harri-nivan lomakylän
kumivene saattoivat
lauttaa. Kosken
kuohuissa Jokinaisena
oli Ljudmila-mallinukke.
EN
sen asukkaille
2.
1...,15,16,17,18,19,20,21,22,23,24 26,27,28