31
Tanssii
tiedon kanssa
Kun valkolakit alkavat kukkia syksyisin ja erityisesti keväisin, interne-
tin keskustelupalstojen itseoppineet psykologit asettuvat päivystysasemiin.
Verkkolehtien kommenteissa, ylioppilasuutisten alla, nämä puoskarit ovat
diagnosoineet
yli
kuuden ällän ylioppilas
-syndrooman (
studens cum mul-
tis laudaturibus
), jonka oireisiin kuuluu muun muassa sosiaalista taitamat-
tomuutta, epätasaisesti jakautunut älykkyysprofiili ja kohonnut riski alko-
holisoitua. Aikuisiällä tauti voi pahimmassa tapauksessa puhjeta
introvertti
tutkija
-oireyhtymäksi (
homo doctus timidus
), joka sitoo potilaan koko elin-
piirin tieteeseen ja tutkimukseen.
Perusteltua tai todennäköisesti ei. Kritiikki ei kohdistu jollekin alalle
omistautumiseen sinänsä: kiirakorpia ja mikaelgranlundeja ojennetaan horju-
vista askelluksista MM-suorituksissa tai varsinkin niiden jälkeen mutta har-
vemmin urheiluun keskittymisestä. Heillä on edustus- ja esikuvatehtävänsä,
kun taas käytännön sovellukset kohtalaisen yleissisivistyneelle ylioppilaal-
le ovat vähäiset. Juuri käytäntö ja mediaseksikkyys ovat nyt tiedon julkisen
arvon mittareita, ja internetin kommentit heijastavatkin tiedon ja tieteen it-
seisarvon rappiota. Pelkkä
uomo universale
on kouluruokalan kumiperunat,
kulahtanut klisee, kun tiedolta vaaditaan vähintään tikka masalaa: eksotiik-
kaa ja vielä seuraavaankin päivään ulottuvaa vaikutusta. Tieteenfilosofiassa
instrumentalismi on kaatamassa kognitivismin ja yliopistoissa luonnontieteet
humanismin: miksi pohtia tilastollisen kausaliteetin vaikutusta indeterminis-
miin, kun hiukkaset voidaan valjastaa tuotannon tehostamiseksi?
Media rakastaa instrumentalismia. Ihmisten tiedekäsityksen kannalta
etäistä tieteenfilosofiaa oleellisempaa onkin uutisointi tieteestä ja sen kes-
kittyminen valtavan tietojäävuoren dogmeja murtaviin tai mieluiten scifiä
hipoviin sovelluksiin: Planeetalla Gliese 581d ehkä elämää! Kryonismilla nä-
et maailman sadan vuoden päästä nyt ennätyshintaan! Vaikka tieteen kritee-
reihin kuuluu avoimuus, sen popularisoinnin vaarana on yksinkertaistumi-
nen ja triviaan keskittyminen. Kun uutiset mainostavat elämää avaruudessa
ja pakastettuja ruumiita, yleisön on vaikea käsittää, miksi joku tutkiikin mi-
tokondrioiden semanttisen signalointistrategian implementointia tai muita
vastaavia sivistyssanaviidakoita. Perustutkimus on harvoin lööppiainesta.
Näin ihmisten mielissä mediahuomion varjoon jäävän tieteen norsunluutor-
nit yhteiskuntakelvottomine tutkijoineen kasvavat kohisten. Silti sähköä pe-
rustutkivalla
Thaleella
paloi kirkkaana mielessä tuskin edes antiikinaikai-
nen versio hehkulampusta.
Samalla popularisaatio vaatii tiedon ja tieteen henkilöitymistä tutkijaan.
Popkulttuuri palvoo älykkökliseetä USA:n itärannikosta, eksentrisistä intro-
verteista ja Euroopan sotiin, mieluiten juutalaisdiasporaan, juontavista juu-
rista.
Et voilà
, meillä on
Albert Einstein
. Mutta onko E=mc
2
popkulttuuril-
le muuta kuin tekotieteellinen ikoni? Missä olisi
Stephen Hawking
ilman
motoneuronitautia?
Noam Chomsky
ilman yhteiskuntakriittisyyttä?
Howie
Jacobs
ilman kilttiä ja irokeesia?
Tiedeyhteisöjensä keskiöissä varmasti. Ei-tieteellisen median ja populaari-
kulttuurin keskipisteessä vähemmän todennäköisesti. Eivät tieteentekijät tie-
tämisen ennakkkoluulojen uhreinakaan vainottuja ole; oppineisuutta myös
arvostetaan ja ylioppilaat ovat keväisin enemmän pop kuin ammattikouluikä-
toverinsa. Mutta tieto ja tietäminen ovat paljon ja ennen kaikkea muutakin
kuin mediaspektaakkeli nimeltään
Tanssii tiedon kanssa
.
Anna Hollingsworth
Yrjö Koskisen stipendin
saaja 2010
Ajatusten Bulevardi
