30
”
Nykyään tämä merkitsee kiinteän
vuorovaikutuksen ylläpitämistä
muun maailman kanssa, mutta ei
vain vastaanottaen, vaan kaikkeen
aktiivisesti ja luovasti osaaottaen.”
YRJÖ REENPÄÄ
Suomen Kulttuurirahastossa
50 v. sitten
Vuonna 1960 Rahaston kulttuuripoliittisen toiminnan
kehittämiseksi perustettiin kolme asiantuntijaelintä.
Nämä olivat taiteen neuvottelukunta, jonka puheenjoh-
tajaksi kutsuttiin akateemikko
Martti Haavio
, tieteen
neuvottelukunta, puheenjohtajana akateemikko
Paavo
Ravila
,
ja kulttuurihallinnon neuvottelukunta, jonka
puheenjohtajana toimi professori
V. Merikoski
.
Samana vuonna Kulttuurirahaston kunniajäsen, vuori-
neuvos
Heikki Huhtamäki
täytti 60 vuotta. Merkkipäi-
vän kunniaksi julkaistiin juhlakirja, jossa pankinjohtaja
J. W. Ragnell
kirjoittaa: "Harvoin tullaan ajatelleeksi,
miten suureksi onneksi pienelle maallemme on ollut
se, että meillä on ilahduttavan runsaasti esiintynyt
teollisuusmiehiä, joita on elähdyttänyt voimakas kult-
tuuritahto. Meidänkin oloissamme oli kuitenkin lajissaan
poikkeuksellinen se teko, jolla Heikki Huhtamäki aktiivi-
simmassa iässään yhdellä kertaa luovutti suurten teolli-
suuslaitostensa pääomallisen määräämisvallan suoma-
laisen sivistyselämän välittömään käyttöön."
Vuoden 1960 stipendiaatteja
• Kirjailija
Antti Hyry
kirjalliseen työhön
200 000 mk (n. 4 000 euroa)
• Dosentti, fil. tohtori
Matti Lauerma
jääkäriliikkeen
historian kirjoittamiseen 600 000 mk (n. 12 000 euroa)
• Viulutaiteilija
Paavo Pohjola
viulunsoiton jatko-
opintoihin ulkomailla 250 000 mk (n. 5 000 euroa)
• Taiteilija
Unto Pusa
seinämaalauksen valmistamiseen
600 000 mk (n. 12 000 euroa)
• Taiteilija
Erkki Tanttu
Aleksis Kiven Seitsemän veljestä
-romaanin kuvittamiseen 750 000 mk (n. 15 000
euroa)
• Taiteilija
Aukusti Tuhka
taidegrafiikan jatkokurssin
järjestämiseen 750 000 mk (n. 15 000 euroa)
• Professori
Harry Waris
kasvien kehitysfysiologiaa
koskeviin tutkimuksiin 200 000 mk (n. 4 000 euroa)
että maakuntarahastojen käytäntöä. Sääntöjen perusteella ei
ole kuitenkaan estettä hallituksen halutessaan poiketa itse
omaksumastaan käytännöstä, sillä ratkaisevaa on sääntöjen
tulkinta kirjoittamisajankohtana.
Suomalaiskansallinen kulttuuri
Kulttuurirahaston perustamisen taustalla oli myös kielipoli-
tiikka, vaikka sitä ei Rahaston säännöissä suoraan mainita.
Rahaston perustajat olivat havahtuneet paitsi ruotsinkielisen
vähemmistön vauraisiin säätiöihin myös esim. suomenkie-
listen tutkijoiden hankalaan tilanteeseen. Perustajat olivat
maaseudulta tulleita talonpoikaisylioppilaita, joille ”suoma-
laiskansallinen” tarkoitti samaa kuin ei-ruotsinkielinen. Toi-
saalta säätiötä perustettaessa kielipoliittisen taustan pelät-
tiin jakavan eri kansalaisryhmiä.
Tällä hetkellä Kulttuurirahasto jakaa apurahoja myös ruot-
sinkielisille, joskin ruotsinkielisten osuus on hyvin pieni ruot-
sinkielisten säätiöiden edelleen vahvan aseman takia. Libe-
raalia kielilinjaa on pidetty periaatteellisesti tärkeänä. Eräillä
nimikkorahastoilla on kielikysymykseen tiukempi rajaus.
Merkittävämpi kysymys ovat ulkomaalaiset hakijat ja
Rahaston muu toiminta ulkomailla.
”Suomalaiskansallista” kulttuuria on mahdotonta tulkita
aivan samoin kuin Rahaston perustamisajankohtana yhteis-
kunnan ja maailman suuresti muututtua. Siksi suomalaiskan-
sallinen on nyttemmin Kulttuurirahastossa ymmärretty paitsi
kaikkien suomalaisten myös Suomessa asuvien kulttuuriksi ja
myös suomalaisen kulttuurin edistämiseksi maailmalla.
Kulttuurirahasto myöntää apurahoja pääsääntöisesti suo-
malaisille yksityishenkilöille ja yhteisöille tieteelliseen ja tai-
teelliseen työskentelyyn sekä erilaisten kulttuurihankkeiden
toteuttamiseen Suomessa tai maailmalla. Rahasto ei kuiten-
kaan rajaa saajia kansalaisuuden perusteella, sillä apurahoja
myönnetään myös muille Suomessa asuville ja toimiville ha-
kijoille. Tyypillinen esimerkki ovat olleet suomalaisissa tutki-
muslaitoksissa työskentelevät ulkomaiset jatko-opiskelijat.
Rahasto voi myös myöntää apurahoja suomalaista kult-
tuuria edistäviin hankkeisiin, vaikka saaja ei olisi suoma-
lainen tai asuisi täällä. Hakijalla tai aiheella on joka ta-
pauksessa oltava yhteys suomalaiseen kulttuuriin, mutta
merkitys suomalaisen kulttuurin edistämisen kannalta har-
kitaan tapauskohtaisesti.
l
Lainaukset ovat puheenvuoroja Kannatusyhdistyksen perus-
tavassa kokouksessa 28.2.1937
