19
Tiivistelmä hallintoneuvoston esimiehen,
professori Risto Niemisen puheesta
vuosijuhlassa.
M
usiikki on ajaton, universaali ja läpitunkeva il-
miö. Se ympäröi meitä nykyisin tavalla, joka
saa unohtamaan sen, että musiikin tallentami-
nen tuli mahdolliseksi vasta noin 100 vuotta sit-
ten. Sitä ennen oli vain elävää musiikkia. Mutta mikä saa
meidät janoamaan musiikkia, jopa niin paljon että tyypil-
linen eurooppalainen nuori kuuntelee sitä yli kaksi tuntia
päivässä?
Biologin ensimmäinen vastaus tähän kysymykseen pe-
rustuisi todennäköisesti kumppanin etsimisen, parinmuo-
dostuksen ja jälkeläisten hankintaan. Suuri osa musiikista
kuvaa rakastumista ja rakkautta eri vivahteineen, sävelin ja
sanoin. Ihmislajin musiikille löytyy vastineita myös eläin-
ten maailmasta.
Kosijoiden välinen kilpailu ei kuitenkaan voi olla ai-
noa selitys musiikin universaalisuuteen. Löytyisikö lisäse-
litys musiikin aikaansaamasta joukkohengen nostatuksesta?
Ovatko sen sosiaaliset edut suuremmat kuin seksuaaliset?
Kolmas selitys voisi liittyä kielen ja kommunikaation ke-
hittymiseen. Eläintarhassa kädelliset apinat sukivat ja silit-
tävät toisiaan yhteiseksi iloksi. Ryhmän kasvaessa fyysinen
kontakti kaikkien kanssa ei ole enää mahdollinen, ja se kor-
vautuu ääntelyllä. Kehittyisikö tästä musiikki ja kieli?
Kulttuurien välinen kuilu lienee alkanut revetä Koper-
nikuksen aikoihin, kun Maa ja sen asukkaat alkoivat vä-
hittäisen siirtymisensä pois universumin keskiöstä. Tämän
seurauksena myös ihmisten älyllinen toiminta alkoi jakau-
tua kahteen kulttuuriin: yhtäältä ihmisen ja ihmisyhteisöjen
kokemusmaailmaan ja toisaalta yritykseen löytää ihmises-
tä irrallisia selityksiä sille mitä ympärillämme on ja tapah-
tuu. Tämä toinen kulttuuri kehitti abstraktin matematiikan
omaksi tehokkaaksi kielekseen.
Kahdella kulttuurilla on paljon yhteisiä ominaispiirteitä
kuten kielen, ajatusmallien, normien ja traditioiden vahvis-
tamisen korostaminen. Yhteiset ajattelun ja hahmottamisen
muodot, uskomukset ja käytännöt mahdollistavat kulttuu-
reille ihmisten välisen kommunikaation ja tiedon vaihdon.
Kahden kulttuurin ero on siinä, mitä ne kartoittavat ja koor-
dinoivat. Humanistit etsivät merkityksiä ja painottavat nä-
kökulmaa ja kokemuksia. Luonnontiede taas hakee yleispä-
teviä ja objektiivisia, havaintoihin ja toistettaviin kokeisiin
rakentuvia kuvauksia ja selityksiä.
Tästä seuraa myös ratkaisevasti erilainen käsitys histori-
asta. Luonnontiede, vaikka se lepääkin jättiläisten hartioilla,
voi usein keskittyä nykyisyyteen: tieteen tuottama tekno-
logia voi yhdessä sukupolvessa muuttaa maailmamme lähes
kokonaan. Ihmistieteiden ydin taas muuttuu vain samas-
sa tahdissa kuin ihmisen syvin olemus, siis hyvin hitaasti,
vuosisatojen tai -tuhansien aikajänteellä.
Nämä kahden kulttuurin väliset erot ovat niin syvälle
juurtuneet, että on vaikea kuvitella niiden koskaan poistu-
van. Yliopistomaailmassa tämä näkyy kampuksien eriyty-
misessä tai siinä, että lounaskahvilassa hakeudutaan tut-
tuihin porukoihin. Historioitsijat ja kirjailijat eivät välitä
luonnontieteen tuloksista pohtiessaan ihmiskunnan tärkei-
tä kysymyksiä, ja halu ylläpitää epäsymmetristä (luonnon-
tieteet ja teknologian poissulkevaa) kulttuurin määritelmää
elää vahvana.
Luonnontieteilijät ovat kuitenkin hekin ihmisiä ja tai-
teilijat elävät maailmassa, jota voidaan kuvata innoittavan
kauniina luonnonlakeina. Kahden kulttuurin välillä on si-
ten lukemattomia linkkejä ja kontaktipisteitä. Kahden kult-
tuurin olemassaolo on myös tärkeätä tunnistaa silloin, kun
ihmiskunta etsii ratkaisuja päivänpolttaviin kysymyksiin,
joihin sisältyy myös vahva moraalinen huoli. Sellaisia ovat
esimerkiksi energiapolitiikka, ilmastonmuutos, nanotieteet
ja geeniteknologia. Kahdesta kulttuurista ei ehkä koskaan
tule yksi, mutta yhdessä ne luovat uutta.
l
Kahden kulttuurin
keskustelua
”
Humanistit etsivät merkityksiä ja
näkökulmaa, luonnontiede hakee
havaintoihin ja toistettaviin kokeisiin
rakentuvia selityksiä.”
