O
len tehnyt kaksi vuotta vä-
kivaltatyötä, ja tiedän mitä
se on raaimmillaan. Tiedän
myös, millä tavalla niitä
tilanteita olisi pystytty es-
tämään, sanoo MoniNaisten Talon pro-
jektipäällikkö
Nasima Razmyar
, joka
valittiin juuri vuoden 2010 pakolais-
naiseksi. – Jos nainen olisi tiennyt pa-
remmin omista oikeuksistaan, jos hän
olisi kotoutunut paremmin, jos tilan-
teeseen olisi puututtu aikaisemmin.
Näen ihan käytännössä ennalta eh-
käisevän työn merkityksen.
Afganistanista Suomeen tullut Na-
sima Razmyar tekee kotoutumistyötä
Monika-Naiset liiton ylläpitämässä
MoniNaisten Talossa. Sen asiakkaista
suurin osa on hyvin haavoittuvaisessa
asemassa: he ovat vasta maahan tullei-
ta, eri taustaisia ihmisiä, joille yhteistä
on huono suomen kielen taito. Naiset
eivät pääsääntöisesti tiedä, minkälai-
seen yhteiskuntaan ovat saapuneet.
Aina ei ole itsestään selvää, että
esimerkiksi väkivalta on rikos ja siihen
pitää puuttua. Naiset pelkäävät usein,
että jos kertoo ongelmista, joku tulee
ja vie lapset. Mies saattaa vahvistaa
väärää käsitystä ja uhkailla karkotuk-
sella. Nasima Razmyar sanoo: – Ihmi-
nen voi elää vuosia pimennossa ihan
perusinformaatiosta.
MoniNaisten Talolla pyritään kas-
vattamaan maahanmuuttajanaisten yh-
teiskuntatietoa. Poliisi kertoo työstään,
asianajaja lainsäädännöstä, käydään
eduskunnassa vierailulla. Lastensuoje-
lusta ja vanhempien velvollisuuksista
puhutaan kielellä, jota naiset ymmär-
tävät. Vertaistuki omalla äidinkielellä
on tärkeää, samalla kuitenkin suomen
kielen merkitystä korostetaan. Sitä on
osattava, jotta pärjää.
Päämääränä on vahvistaa maahan-
muuttajanaisia. Useimmiten he ovat
myös äitejä. – Naisten kautta teemme
työtä monen sukupolven edestä, Na-
sima Razmyar sanoo ja jatkaa: – Oli-
sin toivonut, että omalla äidilläni olisi
aikanaan ollut tällainen paikka vaalia
omaa kulttuuri-identiteettiä mutta sa-
malla tulla lähemmäs suomalaista yh-
teiskuntaa.
Nasiman tarina
Razmyarit lähtivät Afganistanista vuon-
na 1989, kun Nasiman isä sai diplomaat-
tiviran Moskovasta. Virka oli määrä-
aikainen, ja perheen oli tarkoitus palata
Kabuliin. – Äitini pyysi siskoaan kaste-
lemaan kukkia Kabulin kodissa. Kenen-
kään mielessä ei käynyt, ettemme näki-
si sukulaisiamme yli 20 vuoteen.
Afganistanin levottomuudet kuiten-
kin alkoivat 1990-luvun alussa. Perhe ei
voinut palata takaisin poliittisista syistä.
Toisaalta Neuvostoliitto oli hajoamassa
eli sekään ei ollut turvallinen paikka
asua. Nasiman isä oli käynyt Suomessa
opiskeluaikoinaan ja piti maasta kovas-
ti. – Ilma on täällä niin puhdasta, kirjai-
mellisesti. Se viehätti, ja perheeni päätti
tulla Suomeen vuonna 1992.
Vuorokauden sisällä Razmya-
rit siirtyivät Moskovan diplomaat-
tikodista Helsingin vastaanottokes-
kukseen. Muutos oli suuri etenkin
vanhemmille. Kahdeksanvuotias
Nasima ei nähnyt asiassa suurta dra-
matiikkaa, hänen mielestään vastaan-
ottokeskus oli kiva paikka täynnä mu-
kavia tätejä. Elämä uudessa maassa
lähti hiljalleen käyntiin. – Äitini patis-
ti meitä lapsia ihan ensimmäisestä
päivästä lähtien ulos tutustumaan
muihin. Leikkikentällä sai helpos-
ti uusia kavereita.
Nasiman vanhemmat ovat
koko ajan kannustaneet opiske-
luun ja yhteyksien luomiseen
suomalaisten kanssa. Nasima
on käynyt koulunsa Suomes-
sa, kirjoittanut ylioppilaaksi
ja ollut sen jälkeen työelä-
mässä. Hän aikoo myös jat-
kaa opiskelua.
Monet maahanmuut-
tajavanhemmat estävät
lapsiaan viettämästä aikaa
suomalaisten kanssa, koska pelkäävät
sen olevan omasta kulttuurista ja kie-
lestä pois. Razmyarin perheellä asenne
oli toisenlainen: – Meille oli päivänsel-
vää, että pitää sopeutua.
Nasima Razmyar kohtaa päivit-
täin vaikeassa elämäntilanteessa ole-
via ihmisiä. Moni on menettänyt ko-
din, sukulaiset ja työn eikä tiedä, mitä
kotimaassa tapahtuu tai mitä itsel-
le tulee tapahtumaan. Hän sanoo: – Ei
sellainen ihminen ryhdy ensimmäi-
seksi miettimään, mitä työtä nyt al-
kaisi tehdä. Silloin tarvitaan tukea ja
kannustusta, jotta asiat saa ensin sel-
vitettyä omassa päässään. Ja myös
positiivisempaa asennetta suomalai-
silta. Jos ei voida olla kavereita, niin
ainakin kunnioitetaan toisiamme taus-
tasta riippumatta.
l
Naisten kotoutuminen vaikuttaa yli sukupolvien
12
