”
Suhtautuminen
kuolemaan on
muuttunut etäiseksi,
ja kuolemasta
puhuminen on
monille vaikeaa.
rituaaleihin ja niiden tulkintoihin. Ri-
tuaalit pyrkivät kuitenkin edelleen
täyttämään perinteisen tehtävänsä.
Lähestyn aihetta talous- ja sosiaalihis-
torian, kulttuurihistorian ja politiikan
näkökulmista.
Kemppainen avasi yhden näkö-
kulman aiheeseensa jo vuonna 1998
talous- ja sosiaalihistorian pro gra-
du -tutkielmassaan
Kuolema ilmoit-
taa lehdessä. Suomalainen kuolema
Helsingin Sanomain kuolinilmoitusten
valossa 1890–1980
. Suomen Kulttuu-
rirahaston apurahoittama väitöskirja-
tutkimus
Isänmaan uhrit – sankarikuo-
lema Suomessa toisen maailmansodan
aikana
tarkastettiin vuonna 2006.
Miten siirtyminen sääty-yhteis-
kunnasta luokkayhteiskuntaan on
muuttanut suomalaista tapakulttuuria?
Miten ihmisten henkilökohtaisia tun-
teita on tulkittu ja tuotu julki eri aikoi-
na? Miten kulutusyhteiskunnan synty
on vaikuttanut kuoleman aineelliseen
puoleen? Miksi suomalaiset hautajaiset
ovat edelleen melko perinteisiä verrat-
tuna moniin muihin länsimaihin? Ilo-
na Kemppainen etsii vastauksia muun
muassa Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuran kirkollisen kansanperinteen ar-
kiston aineistoista, muistelmateoksista
sekä käytösoppaista, jotka ovat määrit-
täneet 1800-luvulta lähtien suomalai-
sille hyvän käytöksen tunnusmerkkejä.
Kemppaisen mukaan suomalaisia
erityispiirteitä hautauskulttuurin his-
toriassa ovat evankelis-luterilaisen
kirkon vahva asema sekä myöhäinen
Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura
Suomalaisen Kuolemantutkimuk-
sen Seura perustettiin Helsingissä
vuonna 2011 edistämään suoma-
laista kuolemaan liittyvää tutki-
musta ja koulutusta sekä tieteiden
välistä yhteistyötä. Valtiotieteiden
tohtori
Ilona Kemppainen
on
seuran puheenjohtaja ja Thanatos-
verkkolehden päätoimittaja.
Sihteerin, rahastonhoitajan ja
webmasterin tehtäviä hoitaa virtu-
aaliantropologi
Anna Haverinen
.
kaupungistuminen ja teollistuminen.
Useimmiten suomalaiset haudataan
edelleen uskonnollisin menoin, vaik-
ka he eivät kirkkoon kuuluisikaan. En-
simmäiset hautaustoimistot perustet-
tiin Suomeen suurimpiin kaupunkeihin
1800-luvun lopulla, muualle 1900-lu-
vun alkupuolella. Varhain teollistu-
neessa Isossa-Britanniassa hautausala
alkoi kehittyä jo 1700-luvulla.
Kuolema piiloutuu sairaalaan
Ennen kuoltiin kotona. Maalla vainaja
kannettiin piharakennukseen, pestiin
ja puettiin. Puuseppä tai perheenjäse-
net tekivät arkun, jossa vainaja kan-
nettiin tupaan tai pihalle hyvästeltä-
väksi ennen kirkolle lähtöä. Omaiset
kokoontuivat avoimen arkun ääreen
valokuvaan. Kehystetty kuva ripus-
tettiin vuosikymmeniksi kamarin sei-
nään. Siunauksen jälkeen arkku kan-
nettiin hautaan ja peitettiin yhdessä
multiin. Muistotilaisuus eli vanhas-
sa kielenkäytössä hautajaiset pidettiin
vainajan kotona. Kestitystä tarjottiin
varojen mukaan.
Perinteisessä yhteiskunnassa vai-
najiin liittyi paljon uskomuksia ja pel-
koja.
– Arkku oli maaginen esine. Sen
valmistuksessa syntyneitä höylänlas-
tuja käytettiin pehmikkeenä ja taikojen
tekoon. Vainajan pesuvedellä uskottiin
voitavan aiheuttaa tai poistaa saira-
uksia. Perimätiedon mukaan Joroisis-
sa arkkuun laitettiin luteita ja torakoi-
ta, jotta ne lähtisivät vainajan mukana
pois talosta, Kemppainen kertoo.
Merkkihenkilöt siunattiin aina kir-
kossa ja saatettiin omaan hautaan.
Kirkkomaalla oli monenhintaisia hau-
toja. Itsemurhan tehneet, murhatut ja
kastamattomat haudattiin hautausmaan
ulkopuolelle tai merkitsemättömiin ri-
vihautoihin. Kun käytiin kirkossa, käy-
tiin myös läheisten haudoilla.
Kansantavat elivät virallisen kris-
tillisen kulttuurin rinnalla 1900-luvul-
le asti. Kirkossa siunaaminen yleistyi
toisen maailmansodan jälkeen.
Sureva nainen pukeutui mustiin ja
ompeli hattuunsa suruharson. Suruai-
kana hän ei saanut käyttää kiiltävä-
kankaisia vaatteita eikä koruja. Mies
pujotti suruajaksi takkinsa kauluk-
seen surunapin tai käytti hihassa su-
runauhaa. Suruasut jäivät pois käytös-
tä 1970-luvulla. Surua ei haluttu enää
näyttää, koska se koettiin ympäristöl-
le kiusalliseksi varsinkin kaupungeissa
ja työpaikoilla.
Sairaalakuolemat alkoivat yleistyä
Suomessa vasta 1960-luvulla. Nykyisin
läheiset voivat hyvästellä vainajan sai-
raalan ruumishuoneella tai kappelis-
sa. Hautaustoimisto voi hoitaa omais-
ten puolesta kaikki hautajaisjärjestelyt.
Uudet hautausmaat sijaitsevat taajami-
en ulkopuolella. Arkku on siunauskap-
pelissa hautajaisvieraiden saapuessa ja
jää sinne siunauksen jälkeen, jos vai-
naja tuhkataan. Muistotilaisuus pide-
tään useimmiten ravintolassa tai seu-
rakunnan tiloissa.
Kuolemaan liittyvissä rituaaleissa
on alueellisia eroja. Kukkien vieminen
haudoille yleistyi, kun paikkakunnalle
29
