28
Mediataiteen opettajaksi Tampe-
reen taiteen ja viestinnän oppilaitok-
seen pestattu Sandison ällistyi ope-
tuksessa käy tettävästä korkeasta
teknologiasta.
– Toimimme opiskelijoiden kans-
sa kuin tutkija laboratoriossaan, ko-
keilimme kaikkea mahdollista ja kehi-
tyimme. Glasgow’n mallin mukaan ja
opintoja tasapainottaakseni minä puo-
lestani hankin kouluun mahdollisim-
man korkeatasoisia luennoitsijoita.
Myös Sandisonin omat, jo Skotlan-
nissa luonnoskirjoihin tallennetut ide-
at alkoivat toteutua, mutta hiljalleen.
Pian Suomeen tultuaan hän oli tavan-
nut tulevan vaimonsa ja nyt perheen-
isän illat kuluivat lasten kanssa tou-
huten. Omalle taiteelle oli aikaa pari
kolme tuntia iltayöstä.
Ensimmäinen merkittävä näyttely
Suomessa oli Pirkanmaan 1. Triennaali
vuonna 2000. Kansainvälinen ura läh-
ti lentoon seuraavana vuonna Venetsi-
an biennaalista, ja Sandison omistautui
taiteen tekemiselle. Alkuvuosina näyt-
telyjä tilattiin gallerioihin ja museoi-
hin. Nykyään Sandison nauttii erityi-
sesti haasteista, joita arkkitehtonisesti
ja historiallisesti mielenkiintoiset ra-
kennukset ja niiden julkisivut tarjoavat.
Teosten esittämiseen Sandison tar-
vitsee jopa kolmeakymmentä tieto-
konetta ja projektoria, ja ohjelmointi
vaatii usein kuukausien työskentelyä
studiossa. Projisointien siirtäminen
aitoon näyttely-ympäristöön on silti
kriittinen vaihe.
TEKSTI Kati Vastamäki KUVAT Charles Sandison
Mediataiteilija Charles Sandison ohjelmoi sanat ja merkit jäljittelemään itse elämää. Erilaisiin
tiloihin ja pintoihin projisoituina ne syntyvät, kohtaavat ja kuolevat kuin ihmiset, virtaavat
kuin veri ja jakaantuvat kuin solut. Toisinaan sähköinen sanavuo kätkee itseensä ja paljastaa
kokonaisia kirjoja tai kuvaa uudelleen klassikkomaalauksia.
–
T
aiteeni on tutkimusmat-
kailua ja ovien avaamis-
ta ihmisenä olemisen eri
puoliin. Minua kiinnostaa se, mikä yh-
distää meitä: biologinen ja kulttuuri-
nen dna, elämänkaari syntymästä jäl-
keläisten tuottamiseen ja kuolemaan,
perustunteet…
Sandisonin digitaalisten ekosystee-
mien keskellä katsoja voi lumoutua nii-
den visuaalisuudesta tai syventyä niissä
ilmeneviin universaaleihin ja ajattomiin
pohdintoihin.
Omaa taidettaan lähinnä kuvanveis-
toon vertaavan Sandisonin tavoite ei si-
nänsä ole luoda uutta.
– Paljastan sen, mitä rakennuksen
pinnalla jo valmiiksi on. Parhaimmil-
laan tuntuu kuin en itse tekisi mitään,
ja Hämeenlinnan Ars Fennica 2010
-palkintonäyttely oli siitä hyvä esi-
merkki. Lohrmann-rakennuksen his-
toria kruunun viljamakasiinina ilmeni
kuin luonnostaan 1800-luvulta peräisin
olevan tilikirjan merkintöinä, muinaisi-
na viljan symboleina ja modernin vilja-
kaupan sähköisinä merkkeinä.
Maalaustaiteesta
valokuvaukseen
18-vuotiaana Sandison aloitti maalaus-
taiteen opinnot Glasgow School of Art
-taidekoulussa. Hän ihaili ranskalaista
impressionismia, mutta koulussa sitä pi-
dettiin menneenä taidemuotona. Nuoren
taidemaalarin uralle tuli yhtäkkiä mut-
kia, ja jonkin ajan kuluttua hän vaihtoi
valokuvaukseen.
Kamera, yhdessä kynän ja luon-
noslehtiön kanssa, oli kuulunut San-
disonin eloonjäämispakkaukseen jo
poikana, kun isä vei perheensä lomai-
lemaan Skotlannin soille ja kukku-
loille.
– Isä on intohimoinen luonto
ihminen ja perhokalastaja. Hän kirjoit-
ti, minä piirsin, maalasin ja valokuva-
sin. 12-vuotiaana sain yksinkertaisen
tietokoneen, jolla iltaisin koulusta tul-
tuani opettelin ohjelmointia.
Taidekoulussa tietokoneista ja tai-
teesta ei vielä edes puhuttu yhtaikaa.
Sandisonkin unohti harrastuksen-
sa, kunnes kerran lomallaan kiipesi
vanhempien vintille kokeilemaan – ja
huomaamaan miten hyvältä ohjelma-
koodin kirjoittaminen tuntui. Kuin
meditaatiota!
– Valmistumiseni aikaan tieto
tekniikka oli tullut taidekouluun ja
jäin opettamaan sitä. Pidin myös muu-
taman näyttelyn Lontoossa, mutta se
ei riittänyt, ja kahden vuoden jälkeen
tunsin menettäväni itseni taiteilijana.
Tampereelle, maailmalle
Vuonna 1995 Sandison päätti myydä
omaisuutensa, jättää työnsä ja lähteä
kokemaan uutta mihin tahansa Eu-
rooppaan. Matkallaan Berliiniin hän
poikkesi Tampereelle osallistuakseen
ryhmänäyttelyyn ja Inariin vaeltaak-
seen. Sen jälkeen hänellä ei enää ol-
lutkaan rahaa palata kotiin eikä jatkaa
Berliiniin. Ainoa vaihtoehto oli työn-
haku.
MEDIATAITEILIJA
