ReettaRäty jaVilleBlåfield selvittävät, onkopoliitikon työ käynyt niin vaikeaksi
ja halveksituksi, että valtakunnanparhaat kyvyt eivät halua lähteämukaan.
S
iellä ne kabineteissa
suhmuroi, omaa etua
vaintavoittelee,ryyppää valiokuntamatkoilla meidän verorahat…"
Likimistätahansamuustaryhmästäpuhuttaessa–olivatpanämäpornotähtiä,rappioalkoholistejatairikollisia
– ihmisilläon sosiaalinenpainemuotoillamielipiteensä punniten ja kieli
keskelläsuuta,muttakunpuhekääntyy poliitikkoihin, onhyväksyttävää
riuhtaistasordiinotpois.
–Poliitikkoihinkohdistettuvihapuheonsikäli erityistä, ettäheitäei ajatella ihmisinä, toimittaja
Reetta Räty
sanoo.
–Kunkatsoo
JuttaUrpilaista
tai
Jyrki
Kataista
sadatta kertaa aamutelevisiossa tolkuttoman väsyneinä, tolkuttoman duunin edessä, herää kysymys, kukahullu tuohon lähtee. Silti
heitäsaanälviä,että"ollaanpasitäväsyneennäköisiä, silläköseSuomisaadaannousuun".
Rädyntoimittajakollega
VilleBlåfield
kummasteleesamaa:
–Harvaajattelee itsestääntai läheisistään, ettäparisuhteen lopettamistapakertoo, kuinkahyvinhoidamme
työmme. Siltipoliitikoistapuhuttaessa on hyväksyttävää taivastella, et
Kukahulluhaluaa
poliitikoksi?
tä"voimmeko luottaavaltiontalouden
sellaisenmiehenhoitoon, joka jättää
tyttöystävänsä tekstarilla…"
Räty (s. 1974) ja Blåfield (s. 1980)
ovat ehtineet nuoresta iästäänhuolimattatehdäpitkänuranHelsinginSanomissa esimiestehtävissä. He saivat
seurataaitiopaikalta,kuinka ikätoverit politiikanpuolella nousivat valtakunnanylimpään johtoon.
Viime kesänä Räty ja Blåfield irtisanoutuivat vapaiksi toimittajiksi ja
perustivatyhteisen työhuoneen.Yksi
heidänensimmäisistäprojekteistaan
on vuoden 2015 eduskuntavaalien
alle suunnattu tietokirja työnimellä "Kukahulluhaluaapoliitikoksi?".
Oliko ennen paremmin?
Kirjaa varten kaksikko haastattelee
niinpolitiikankonkareita, politiikasta luopuneita kuinheitäkin, joita jatkuvasti kosiskellaanmukaanmutta
jotkamieluummin vaikuttavatmuilla tavoilla.
Työhypoteesina on, että politiikon
työonvaikeutunut jamuuttunutepäkiitolliseksi.
Markka-aikaansuljetussataloudessapoliitikkosaattoitunteaohjailevansa valtiolaivaa, mutta nykyiseen globaaliin talouteen ei voi kuin yrittää
sopeutua.EU-direktiivitsanelevat ison
osan Suomen laeista, ja poliitikkojen
arvostus laskeekokoajan.
Näistä syistä valtakunnanparhaat
kyvyteivätenäähalua lähteämukaan
politiikkaan.
–Tämäon lähtöoletus,mutta seon
oikeasti täysinavoinkysymys.Emme
tiedä, olikoennenparemmin,Blåfield
huomauttaa.
Hänen mukaansa on inhimillistä nostalgisoidamennyttä. Voimme
kuvitella, että 1960- ja 70-luvuilla
suurten ikäluokkien rynniessä politiikkaan olisi vallinnut poliittisen
osallistumisenkulta-aika, jolloin ikäluokkansa kyvykkäimmät kilvoittelivat julkisista tehtävistä. Aikalaisen
näkökulmasaattoi ollakyynisempi.
Toimittaja saa
enemmän kiitosta
Nyt-liitteen esimiehenä toimiessaan
Blåfield teki ja teetätti isoja henkilökuvajuttujanuoristapoliitikoista. Yllättäenhän samaistui heihinvoimakkaasti. Kolmikymppisilläpoliitikoilla
oli sama syvämotiivi työhönsä kuin
kolmikymppisillätoimittajilla:yhteiskunnallisenvaikuttamisenpalo.
–Minulle tuli jopa huono omatunto,kuntoimittajantyötuntuiniinpaljon helpommalta. Voin nostaa asioita suoraan julkiseen keskusteluun ja
"
TEKSTI Antti Kivimäki
KUVAHeikki Tuuli
32
APURAHANSAAJAT 2014
