Pääsiäisestä jouluun
KUVA Juha Antikainen
Wille Riekkinen
Emerituspiispa
Suomen Kulttuurirahaston
hallintoneuvoston jäsen
Joulunvieton perimmäiset syyt palautuvat parin tuhannen vuoden taakse, Jeesus
Nasaretilaisen syntymään. Tosin itse syntymäpäivää ruvettiin juhlimaan näyttä
västi vasta 300-luvulla, kun kristinuskosta oli tullut Rooman valtionuskonto. Täl
löin pakanallinen Saturnalia-juhla yhdistettiin valon juhlana tunnettuun Voitta
mattoman auringon juhlaan. Uusi, vuoden pimeimpään aikaan (25.12.) pidettävä
juhla sai tällöin kristillisen nimen, sisällön ja merkityksen. Jouluna saatettiin to
deta, että maailman valo ei ollutkaan keisari vaan Kristus.
Syyt siihen, että Jeesuksen syntymäjuhlaa ruvettiin viettämään virallisesti ko
vin myöhäisessä vaiheessa, löytyvät kristinuskon historiasta. Kirkko syntyi noin
vuonna 30 jKr. pääsiäis- ja helluntaitapahtumien seurauksena. Ylösnousemusta ja
kuoleman voittamista juhlittiin noista ajoista lähtien kerran viikossa, sunnuntai
na. Vasta pitkän ajan kuluttua Jeesuksen syntymäjuhlakin vakiinnutti paikkansa.
Pienessä mittakaavassa tämä ”pääsiäisestä jouluun” -kehitys on nähtävissä jo
Uudessa testamentissa. Sen varhaisimmissa kirjoituksissa Jeesuksen syntymään
ei kiinnitetä vielä huomiota. Paavalin kirjeissä Jeesus todetaan ”Daavidin suvun
siemenestä” (Room. 1:4, alkukielellä) ja ”vaimosta” (Gal 4:4) syntyneeksi, mut
ta keskitytään vain julistamaan ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Kristusta. Myös
vanhin evankelista Markus tyytyy Jeesuksen julkisen toiminnan ja kärsimystien
kuvailuun. Jeesuksen syntymä- ja lapsuuskertomukset esitelläänkin ”vasta” Mat
teuksen (n. 80 jKr.) ja Luukkaan (n. 90 jKr.) evankeliumiversioissa. Oman lukunsa
muodostavat huomattavasti myöhemmin syntyneet Raamatun ulkopuolelle jätetyt
apokryfiset evankeliumit. Niiden sisältämät lapsuuslegendat ovat kuitenkin arvot
tomia, jos Jeesuksen kummilusikkatietoihin halutaan päästä käsiksi.
Joulukertomusten osalta kirkko on kautta aikojen tukeutunut Matteuksen ja
Luukkaan esittämiin sakraalibiografisiin näköaloihin. Heidän kertomuksiaan voisi
verrata kahden itsenäisen taiteilijan tuottamaan kuvasarjaan, joilla Jeesuksen syn
tymän merkitystä havainnollistettiin. Näissä 80-90 vuotta itse tapahtuman jälkeen
kehitetyissä ja tekstitetyissä kuvissa on kyse informaatiosta, jossa myös evankelis
tojen omien seurakuntien uskontunnustus, riemu ja ylistys purkautuvat esille niin
enkeli- kuin ihmisääninkin. Tarkoituksena on julistaa, kuka syntyi maailmaan, ei
niinkään kuvailla, miten se yksityiskohtaisesti tapahtui.
Jeesuksen tiedetään syntyneen Herodes Suuren (kuoli v. 4 eKr.) aikana, vuosien
7 – 4 eKr. välillä. Virhe ajanlaskussamme johtuu 500-luvulla aloitetun kristilli
sen ajanlaskun laatijan historiatulkinnoista, joille Matteuksen ja Luukkaan joulu
kertomukset loivat pohjan. Kyseessä on kompromissi, ainakin jos historiapaaluina
pidettäisiin ”Betlehemin tähteä” (Jupiterin ja Saturnuksen konjunktio Kalojen täh
tikuviossa v. 7 eKr.?) ja Quiriniuksen Juudeassa v. 7 jKr. toimittamaa verollepanoa.
Luukas ja Matteus kertovat Jeesuksen syntyneen neitseestä. Kysymys onko tä
mä mahdollista, on moderni ongelma. Ensimmäisen vuosisadan hellenistisen kult
tuurin vaikutuspiirissä eläneille ihmisille se ei ollut ennenkuulumaton väite, sillä
monien suurmiesten kerrottiin syntyneen ilman inhimillistä siitosvoimaa. Uskoa
ei tulisikaan mitata tai arvioida sillä, pitääkö mainintaa mahdollisena vai ei. Kes
keistä on nimittäin se, mitä molemmat jouluevankelistat halusivat viestiä: Jumala
puuttui tämän syntymän kautta maailman menoon. Meille on syntynyt Vapahtaja!
Joulurauhaa!
Ajatusten Bulevardi
15
