Tammenlastuja_4_2013 - page 8

Uutisia
KUVA Sami Funke
Kannatusyhdistys-
toimintaa
maakunnissa
K
ulttuurirahaston Kannatusyhdistykseen kuuluu tällä
hetkellä runsaat 1900 henkilöä eri puolilta Suomea. Yh­
distyksen jäseniksi johtokunta kutsuu ihmisiä tieteen,
taiteen, talouden ja yhteiskunnan eri alueilta kaikkialta
Suomesta. Jäseniltä kysyttiin viime keväänä, mitä jäsenyys heil­
le merkitsee ja mitä he odottavat jäsenyydeltä. Kyselyyn vasta­
si 658 henkilöä eli noin 34 % kannatusyhdistykseen kuuluvista.
Valtaosa jäsenistä kokee jäsenyyden mielenkiintoiseksi ja ar­
vokkaaksi. Joka kymmenennen jäsenen mielestä jäsenyys on kui­
tenkin vielä mysteeri. Kaksi kolmasosaa uusista, vuonna 2013
kutsutuista jäsenistä on kiinnostunut tapaamaan muita jäseniä,
vanhoistakin vajaa puolet. Uusista jäsenistä peräti 95 % haluai­
si tietää keitä muita Kannatusyhdistykseen kuuluu, mutta kos­
ka vain puolet koko jäsenistöstä antoi luvan julkaista nimensä ja
yhteystietonsa jäsenluettelossa, ei jäsentietoja toistaiseksi voida
julkistaa. Rahaston toimintaan osallistuminen esimerkiksi vapaa­
ehtoisena asiantuntijana kiinnosti sekä uusia että pidempään jä­
seninä olleita.
Kannatusyhdistyksen jäseniltä pyydettiin myös ehdotuksia
sekä keskusrahaston että maakuntarahastojen palkinnon saajik­
si, ja näitä saatiin paljon. Ehdotuksia tuli yhteensä runsaat 350.
Jäsenten toiveita vastaamaan kaikkien maakuntarahastojen
alueella järjestetään Rahaston 75-vuotisjuhlavuoden aikana ta­
paaminen maakunnan alueella asuville jäsenille. Tilaisuudessa
kerrotaan Kulttuurirahaston ja maakuntarahaston toiminnasta
ja tutustutaan maakuntarahaston apurahakohteeseen. Tärkeä osa
ohjelmaa on keskustelu siitä, mitä maakunnassa ja sen kulttuu­
rissa tapahtuu. Muutamissa maakunnissa tilaisuuksia on järjes­
tetty jo kuluvan syksyn aikana.
Juhlavuoden kunniaksi Kannatusyhdistyksen jäsenet kutsu­
taan yhteiseen tapaamiseen Helsingin Musiikkitaloon kansainvä­
listen Mirjam Helin -laulukilpailujen yhteyteen elokuussa 2014.
Jäsenet saivat marraskuussa postia tähän liittyen, ja ennakko­
kyselyn perusteella jäsentapaaminen ja mahdollisuus osallistua
Mirjam Helin -laulukilpailun välieriin kiinnostaa.
TEKSTI Annakaisa Tavast ja Juhana Lassila
TEKSTI Anna Bui
Mikkelissä pidettiin 11.11. Kannatusyhdistyksen
tapaaminen, johon kokoontui jäseniä kol-
mesta maakunnasta tutustumaan toisiinsa ja
maakuntarahastojen toimintaan. Paikalla oli toi-
minnasta kiinnostuneita jäseniä Etelä-Karjalan,
Etelä-Savon ja Kymenlaakson maakunnista.
Kannatusyhdistyksellä ja sen jäsenillä on
tärkeä rooli Kulttuurirahaston viestin viemisessä
eteenpäin. Yhdistyksen puheenjohtaja
Riitta
Raatikainen
totesi puheenvuorossaan, että jäse-
niensä ansiosta Suomen Kulttuurirahasto pysyy
kartalla siitä, mitä maakunnissa tapahtuu ja mitä
siellä tarvitaan. ”Jäsenet ovat Kulttuurirahaston
silmät, korvat ja sydän kaikkialla Suomessa”.
Toiminnanjohtaja
Juhana Lassila
oli samoil-
la linjoilla ja totesi, että Kannatusyhdistyksen
tehtävä on tukea säätiön toimintaa. Käytännössä
yhdistys pyrkii lähivuosina eri toimin lisäämään
Kulttuurirahaston tunnettuutta suomalaisten
keskuudessa. Tavoitteena on, että suomalaisten
luottamus Kulttuurirahastoa kohtaan pysyy yllä
ja jopa lisääntyy. Kulttuurirahasto on syntyjuu-
riltaan koko kansan rahasto, sillä lähes
200 000 suomalaista osallistui sen perustami-
seen 1930-luvun lopulla.
Kulttuurirahaston silmät,
korvat ja sydän
w
Mikkelin Poikateatteri esitti
Kannatusyhdistyksen tapaamisessa otteen
näytelmästä "Likinäkökulma".
8
1,2,3,4,5,6,7 9,10,11,12,13,14,15,16,17,18,...28