Henkilökuvassa
Realistinen optimisti
Suomen Kulttuurirahaston tiedottaja Marika Aspila sa
noo olevansa esteetikko. Rakkaus kauneuteen ja vieh
tymys visuaalisuuteen näkyvät hänen olemuksessaan,
työssään ja harrastuksissaan.
– Korut ovat aina olleet tärkeä osa tyyliäni. Muutama
vuosi sitten päätin kokeilla, osaisinko tehdä itse yksilöl
lisiä koruja. En tuntenut kiviä enkä tiennyt korujen val
mistuksesta oikeastaan mitään. Ensimmäiset korut tein
äidilleni ja anopilleni äitienpäivälahjaksi. Onnistuin, ja
löysin itsestäni koruntekijän.
Yksilölliset Gamila-korut syntyvät vapaahetkinä ko
tona Nummelassa. Arabiankielinen nimi viittaa Egyp
tiin, jossa Aspiloiden ensimmäinen yhteinen koti sijait
si vuosia sitten. Gamila on naisen etunimi ja merkitsee
kaunista.
– Kivet ovat väreineen ja kuvioineen lumoavia luon
non ihmeitä. Nyt pystyn suunnittelemaan korun jo mie
lessäni. Virhehankintoja tulee vähemmän. Ostan koru
kiviä kotimaasta ja verkkokaupoista maailmalta. Niiden
metsästys vie aikaa.
Kukui-pähkinöistä Marika tekee värikkäitä Joy-
kaulakoruja, joiden tuotolla hän tukee sisarensa perheen
tekemää Mission Possible ry:n työtä Itä-Euroopan katu
lasten ja -nuorten hyväksi. Auttaminen kuuluu Aspi
loiden yhteisiin arvoihin ja harrastuksiin: Pentti Aspila
tekee vapaaehtoistyötä ideoimassaan Pro Kenia -hank
keessa, jossa viedään osaamista ja tietokoneita Kenian
maaseudun koululaisille oppimisen tueksi.
Marika Aspila kokee omiksi kulttuurialueikseen eten
kin kuvataiteen, designin ja musiikin.
– Mitä enemmän kertyy ikää, sitä alttiimmaksi tai
teelle tulen. Olen laulanut seurakuntien kuoroissa Hel
singissä ja Espoossa. Viimeiset kymmenisen vuotta olen
kuulunut vihtiläiseen Produktiokuoroon. Soitin aikoi
naan pianoa. Nuotinlukutaidosta on hyötyä edelleen.
Marika sanoo, ettei haaveiden toteuttamista kanna
ta siirtää tulevaisuuteen. Mieluisia asioita voi tehdä joka
päivä. Hän päätti elvyttää viime keväänä vanhan har
rastuksensa, josta nautti jo lapsena Porvoossa. Vanhat
ratsastustaidot vertyvät nyt islanninhevosen selässä ny
kyisissä kotimaisemissa. Luonnossa liikkuminen eri vuo
denaikoina on suuri nautinto.
Kulttuurinnälkäinen toiveammatissa
HSO-sihteeri Marika Aspilan ensimmäinen työpaikka
oli monialayhtiö Nokian kaapelitehtaalla ja myöhemmin
yhtymäjohdossa sihteerinä.
– Ajan mittaan huomasin, että liike-elämän ar
vot eivät ole omiani, ja aloin katsella toisenlaisia työ
mahdollisuuksia. Kun Suomen Kulttuurirahasto etsi
sihteeriä uudelle yliasiamiehelle Paavo Hohdille, hain
paikkaa ja tulin valituksi. Siitä on lähes 25 vuotta. Ra
hastolla on ihana toiminta-ajatus: tulosta tehdään siksi,
että voidaan jakaa hyvää. Annamme tieteen ja taiteen te
kijöille mahdollisuuksia, Aspila sanoo.
– Opiskelin viestintää työn ohessa ja mietin, miten
voisimme pitää yhteyttä Kannatusyhdistyksen jäseniin.
Ehdotin sisäisen tiedotuslehden perustamista. Ensimmäi
nen lehden numero ilmestyi joulukuussa 1999. Talo pys
tyi ilokseni osoittamaan minulle uuden tehtävän: olen ol
lut toimitussihteerinä lehdessä alusta asti. Työ on minulle
läheinen ja mieluisa.
– Joka aamu on kiva tulla töihin. Kulttuurirahaston
tiedottajan työnkuva vastaa pitkälti sitä, mitä haluan ja
osaan tehdä. Olen kiitollinen siitä, että saan toteuttaa tai
tojani.
– En murehdi eilistä enkä liian paljon huomis-
takaan. Pyrin elämään täysipainoista elämää
juuri nyt, tiedottaja ja tämän lehden toimitus-
sihteeri
Marika Aspila
sanoo.
TEKSTI Mariitta Hämäläinen KUVA Heikki Tuuli
14
