Tieteen kielet
KUVA Irmeli Jung/Otava
Jaakko Hämeen-Anttila
Professori
Suomen Kulttuurirahaston
hallintoneuvoston jäsen
Tieteellä on aina ollut omat kielensä. Keskiajalla arabia oli islamilaisen maail-
man tieteen kieli, latina läntisen, nykyään englanti tavoittelee asemaa tiede
yhteisön kansainvälisenä yleiskielenä.
Kysymys tieteen kielistä ei ole teoreettinen vaan käytännöllinen. Yksinker-
taistaen voisi ehkä sanoa, että tieteen kielinä toimivat ne kielet, joilla valtaosan
toisista tutkijoista tavoittaa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että alakohtaisesti kie-
let vaihtelevat. Fennougristin suomenkielinen artikkeli tavoittaa useimmat alan
tiedemiehistä, Lähi-itää tutkivan ei kannata edes väittää suomenkielisen artik-
kelin ottavan osaa kansainväliseen tieteellisen keskusteluun.
Suomessa englantia pidetään usein tieteen yleiskielenä. Luonnontieteissä
näin ehkä onkin mutta humanistinen tutkimus on edelleen monikielistä. Sak-
salainen tutkimus, joka omalla alallani edustaa terävintä kärkeä, julkaistaan
suurelta osin saksaksi, ja tiedeyhteisö lukee saksaa. Oppilailleni olen sanonut,
että maisteriksi asti selviää ilmankin, mutta vakavaa tieteellistä uraa ei kan-
nata pohtia, jos ei pysty seuraamaan saksalaista tutkimusta. Ranska ja espanja
ovat puolestaan välttämättömiä Pohjois-Afrikan tutkimuksessa, venäjä turko-
logiassa, ja italiaksi julkaistaan paljon tutkimusta, jonka jättäminen huomiotta
heikentäisi oman tutkimuksen tasoa.
Tutkijan on välttämätöntä julkaista kansainvälisesti ymmärretyillä kielillä,
mutta myös suomenkielistä kirjallisuutta tarvitaan. Merkittävä uusi tieteellinen
tieto täytyy saattaa kansainvälisen tutkijayhteisön tietoon, mutta tutkijalla on
myös jonkinasteinen velvollisuus kantaa vastuuta kotimaansa kulttuurista, ja
suomalainen yleisö saavutetaan parhaiten suomalaisilla (tai ruotsalaisilla) jul-
kaisuilla. Suomeksi ja vaikkapa englanniksi tai saksaksi julkaiseminen eivät
ole ristiriidassa. Molemmilla on oma käyttötarkoituksensa ja arvonsa, mutta
sekoittaa niitä ei pidä: kansainvälisen yhteisön tavoittaa suomalaisella julkai-
sulla vain harvalla alalla, ja suhteellisen harva suomalainen lukee huvikseen
vieraskielistä tietokirjallisuutta. Parhaimmillaan tutkija on se linkki, joka yh-
distää suomalaista lukijakuntaa kansainväliseen tieteeseen.
Sama pätee luennoimiseen. On selvä, että jos kuulijakunta on voittopuoli-
sesti ulkomaalaista, toimiva kieli on kansainvälinen. Samaten on selvä, että fi-
lologia-aineita opetetaan kyseisellä kielellä: jos on tarkoitus opettaa ranskaa,
on hyvä tehdä se ranskaksi. Mutta jos suomalainen luennoitsija opettaa suo-
malaisia opiskelijoita englanniksi, kyse on väärin ymmärretystä kansainväli-
syydestä. Tutkija on kansainvälinen silloin, kun hänen tuotantonsa tunnetaan
maailmalla. Ei englanniksi luennoiminen tee tutkijasta tai yliopistosta kansain-
välistä. Opettamisessa toimivin kieli on se, jota sekä luennoitsija että kuulija-
kunta ymmärtävät parhaiten. Yhtä absurdia kuin mennä kansainväliseen tie-
teelliseen kokoukseen pitämään esitelmää suomeksi on vaihtaa luennoitsijan
ja kuulijakunnan yhteinen äidinkieli vieraaksi vain sen takia, että se jotenkin
tuntuu hienommalta.
Kielenvaihdokseen ei anna aihetta edes opiskelijoitten totuttaminen vieraan
kielen käyttämiseen. Vieraskielisen opetuksen hyötysuhde on yksinkertaisesti
huono: parhaiten tieteenalansa ymmärtää silloin, kun siihen voi tutustua omal-
la kielellään. Opetettakoon mieluummin kotimaisella kielellä, niin että opiske-
lijat todella sisäistävät opetettavan asian ja osaavat sitten kirjoittaa kansain-
välisesti tunnetulla kielellä siitä laadukkaita julkaisuja.
23
Ajatusten Bulevardi
