painottamalla taloudellista kasvua ja
nopeaa tähteyttä se poimii esiin kes-
kinkertaisen, helposti hyväksyttävän,
ja hylkää sen, mikä on intomielistä ja
spontaania. Minulla ei ole mitään re-
septejä, minkä mukaan päästään var-
maan lopputulokseen. Menestyksen
hurja jahti tekee etsimisen yhä ulko-
naisemmaksi.
Nykyisin peräänkuulutetaan brän-
diä ja taiteilijoitakin kehotetaan brän-
däämään itsensä. Jokin aika sitten
sain lukea toimittajan oivalluksen:
”lähinnä silmälaseistaan kuuluisak-
si tullut Uotinen”. En usko ulkoapäin
rakennettuun imagoon tai brändiin.
Taiteilija ei voi liehitellä olettamaan-
sa yleistä makua, vaan olla tosissaan ja
säilyttää itsenäisyytensä. Omintakei-
nen ajattelu edellyttää aina epäsovin-
naisuutta, on uskallettava olla oma it-
sensä. Todellisen taiteilijan sielu ei
tavoittele menestystä. Tämä ajatus va-
pauttaa kuuluisuuden tavoittelusta ja
nerouden harhasta.
Nykyisin melkein kaikelle toimin-
nalle, niin tieteelle kuin taiteelle, esi-
tetään kansainvälisyyden vaatimus.
Kun puhumme kansainvälisyyden vaa-
timuksesta, tärkeä lähtökohta on, että
kulttuuri on luonteeltaan globaalia ja
suomalainenkin kulttuuri vertautuu
koko ihmiskunnan kulttuuriin. Kan-
sakunnan kulttuuri-identiteettiä luo-
taessa on tärkeää juuri yksittäisten
taiteilijoiden työ. Heidän osaamisensa
palvelee muiden osaamista. Me emme
voi viedä maailmalle keskinkertaista
kulttuuria vedoten siihen, että olem-
me niin pieni kansa. Siksi jokaisen it-
setuntoa tulee kannustaa ja kehittää.
Ilman sitä elämä menettää merkityk-
sensä ja kulttuuri kykynsä uudistua.
Meidän täytyy siis nostaa keskuudes-
tamme huippuosaajia. Mentaliteettim-
me ei aina suosi tällaista avautumista.
On helpompi suosia keskinkertaisuutta,
koska sen ymmärtäminen on helpom-
paa. Perinteisissä suomalaisissa kan-
santansseissa ei juurikaan ole soolo-
osuuksia.
Kannustusta ei voi koskaan ol-
la liikaa, eikä oikea kannustaminen
tee koskaan ihmisistä ylpeitä. Kan-
nustaminen ei ole pelkkää kehumista
tai apurahojen jakoa, vaan puuttees-
ta mainitseminen on myös kannus-
tamista. Yksilöllisyyttä vahvistetaan
parhaiten keskinäisen kunnioituksen
avulla. Kunnioittaminen on toisen toi-
seksi näkemistä, toisen toiseksi tun-
nustamista.
Moninaisuus ja erilaisuus ovat
asettuneet osaksi yhteiskunnallista
todellisuuttamme, muuta vaihtoehtoa
ei enää ole. Meitä odottaa entistä mo-
nikulttuurisempi tulevaisuus. Miten
oppia ymmärtämään ja hyväksymään
erilaisuutta?
On suuri haaste laajentaa moraa-
lista myötätuntoa. Tässä taiteella on
merkittävää annettavaa.
Jokaisella on paikkansa ja tehtä-
vänsä elämässä. On tärkeä löytää tä-
mä tehtävä ja tietoisuus, kutsumuksel-
lisuus. Kutsumuksellisissa ihmisissä
on tahtoa ja voimaa, ja tällaisilla ih-
misillä on viesti. Sen sijaan että ka-
dehtisimme heitä, oppikaamme heiltä.
Henkinen on se, joka yhä syvem-
min kohtaa arkiset haasteet. Pinnalli-
suuden löytää se, joka uskaltaa olla ih-
minen koko olemuksellaan. Kauneus
paljastuu sille, joka ei kiellä rumuutta.
Rakkauden löytää se, joka uskaltaa tun-
tea pelkoa. Taivaat avautuvat sille, jo-
ka uskaltaa tavoitella pienuutta. Ehey-
den löytää se, joka ei pelkää hulluutta.
Kulttuuri on toimintaa, jossa kva-
liteetit asetetaan vastakkain. Kenttä,
jossa toiminta on arvojen taistelua.
Valitettavasti meillä ei juurikaan ole
ihanteita, jotka saavuttaisivat laajan
yleisön kannatuksen. Ihanteiden pai-
kan ovat vieneet sellaiset arkipäivän
latteudet kuin tosi-tv, varallisuus,
maine, täysillä eläminen ja lööppi-
riippuvuus. Aivan kuin elämä olisi
pitkä loma.
Olkoon se kulttuuri, jota etsimme,
virtsan ja liljan tuoksuinen, epäpuhdas
kuin ihmisruumis. Tahroja, ryppyjä,
havaintoja, unta ja valvetta, profetioita,
häpeällisiä asentoja, vihan ja rakkauden
julistuksia, vilunväristyksiä, idyllejä,
poliittisia oppeja, kieltämisiä, epäilyk-
siä, väitteitä, rasituksia. Seksuaalinen
himo, valtameren pauhu, mitään tar-
koituksellisesti poissulkematta, mitään
tieten tahtoen hyväksymättä.
Merkitystä on vain sillä, mikä vie
sivistystämme eteenpäin.
19
