Teksti: Laura Iisalo
Kuvitus: Jussi Kaakinen

Juttu julkaistiin ensimmäistä kertaa Tammenlastuja-lehden numerossa 3/2023. Koko lehden voit lukea täältä.

Viime vuosien suuret kriisit ovat koetelleet yksilöiden, yritysten sekä yhteiskuntien kriisinkestävyyttä ja uskoa tulevaisuuteen. THL:n Terve Suomi -väestötutkimuksen tuloksista käy ilmi, että työikäisten elämänlaatu on viime vuosina heikentynyt huomattavasti. Neljä vuotta sitten yli 60 prosenttia työikäisistä koki elämänlaatunsa hyväksi, mutta vuonna 2023 samoin kokee vain joka toinen.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on Sitran tänä vuonna julkistaman Tulevaisuusbarometrin mukaan vaikuttanut suomalaisten tulevaisuusnäkemyksiin jopa voimakkaammin kuin pandemia. Kriiseistä huolimatta suomalaiset ovat kyselytutkimuksen mukaan kiinnostuneita tulevaisuudesta ja kokevat voivansa vaikuttaa siihen yhtä paljon kuin vuosina 2021 ja 2019. Myönteisimmin tulevaisuuteen ja omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa suhtautuvat nuoret.

Helsinkiläisen kauppakorkeakoulu Hankenin entinen rehtori, nykyään BI Norwegian Business Schoolia johtava Karen Spens on huomannut ilmiön työssään.

”Opiskelijoiden suhtautumisessa on tapahtunut suuri muutos. Jonkinlainen minäkeskeisyys on poistunut ja tämän hetken opiskelijat ovat todella kiinnostuneita maailman tapahtumista ja kestävästä kehityksestä. He miettivät, mitä voisivat tehdä, jotta meillä kaikilla olisi parempi tulevaisuus. Se on hyvin positiivista”, Spens toteaa.

Pandemia ja Ukrainassa käytävä sota ovat osa suurempaa ajankuvaa, jossa ainoa varma asia on, että epävarmuus on tullut jäädäkseen. Ilmastokriisi, väestön vanhenemisesta aiheutuvat hyvinvoinnin haasteet, poliittinen vastakkainasettelu ja monet muut tämän ajan ongelmista ovat laajoja kokonaisuuksia, jotka linkittyvät läheisesti toisiinsa. Siksi tässä ajassa tarvitaan Spensin mukaan poikkitieteellistä tutkimusta ja laaja-alaista yhteistyötä.

BI Norwegian Business School on hiljattain liittynyt mukaan Oslo Science City -innovaatiohankkeeseen, jossa on mukana yli 300 startup-yritystä, 7 500 tutkijaa, 10 000 terveydenhuollon ammattilaista ja 30 000 opiskelijaa. Yhteistyötä tehdään ministeriöiden, kunnallisten toimijoiden sekä yritysten kanssa, ja hankkeen tarkoituksena on ratkoa yhteiskunnallisia ongelmia tutkimusympäristöjä, elinkeinoelämää ja opiskelijoiden vuorovaikutusta tukemalla.

”Meillä on ollut haasteena, että olemme yksitieteinen koulu. Poikkitieteellisen tutkimuksen myötä saadaan kokonaisvaltaista ymmärrystä ja ratkaisuja ongelmiin, joita ei yksi tieteenhaara voi ratkaista. Samasta syystä meillä aloittaa tänä syksynä ensimmäistä kertaa kauppatieteen rinnalla oikeustieteen koulutusohjelma”, Spens kertoo.

Suomalainen varautuminen on maailman huippuluokkaa

Johtaminen vaatii Spensin mukaan poikkeusaikoina samoja asioita kuin tavallisestikin – empatiaa ja vahvaa näkemystä siitä, mitä kohti ollaan menossa. Epävarmoina aikoina tarvitaan myös muutoshalukkuutta ja joustavuutta, jotta uusiin tilanteisiin voidaan sopeutua. Virheistä on syytä oppia ja kriisien keskellä katse kannattaa pitää tulevaisuudessa, Spens sanoo.

”Vaikeina aikoina ei pidä fokusoida vain kriisiin. Johtajan pitää pystyä näkemään suurempi visio kriisin jälkeisenä aikana. Ratkaisun avain on saada kaikille tunne, että olemme samassa veneessä. Uskon, että niin saadaan innovaatioita. On myös todella tärkeää aina pohtia hyvinvointia ja vaalia inhimillistä pääomaa. Kriisin aikana kulttuurin merkitys on valtavan suuri. Se antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta.”

Spens on erikoistunut katastrofialueiden humanitaaristen logistiikkaketjujen hallintaan. Hänen mukaansa kriiseihin varautuminen on aina kannattavaa, koska se tulee halvemmaksi kuin vahinkojen korjaaminen jälkikäteen. Mikään ei poista epävarmuutta, mutta ennakoiva ja mukautuva ajattelutapa auttavat sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin.

Suomessa varautumisen keskiössä on Huoltovarmuuskeskus, jonka tehtävänä on pyrkiä varmistamaan kansalaisten kannalta kriittisimpien toimintojen ja tuotteiden saatavuus myös kaikkein epätodennäköisimmissä kriisi- ja häiriötilanteissa. Huoltovarmuuskeskus on osa yhteistyöverkostoa, johon kuuluu tällä hetkellä seitsemän talouden ja yhteiskunnan kriittistä sektoria: energiahuolto, elintarvikehuolto, finanssiala, logistiikka, teollisuus, terveydenhuolto ja tietoyhteiskunta. Kyseessä on ainutlaatuinen järjestely, sillä vastaavaa toimintoa ei ole muualla Euroopassa.

”Suomessa ei ole mitään laatikosta otettavaa varajärjestelmää. Huoltovarmuus koostuu niistä asioista, joita yrityselämä, yksittäiset kansalaiset sekä valtio ja julkinen valta täydentävinä ratkaisuina tekevät. Mukana olevat eri alojen edustajat tapaavat säännöllisesti, vaihtavat huoltovarmuuteen liittyvää tietoa ja tuottavat tilannetietoa. Etsimme yhdessä parhaita käytäntöjä ja harjoittelemme häiriötilanteita varten”, huoltovarmuuskeskuksen johtaja Janne Känkänen kertoo.

Varautuminen voidaan Känkäsen mukaan yksinkertaisimmillaan jakaa kolmeen osaan. Niistä ensimmäinen on ennaltaehkäisy, joka vaatii ymmärrystä mahdollisista riskeistä ja uhista. Koska kaikkea ei voida ennaltaehkäistä, tarvitaan valmiustoimintaa eli kyvykkyyttä ja harjoiteltuja toimintamalleja, joiden mukaan kriisinaikaista toimintaa hallitaan. Kolmas osa koostuu korjaustoimenpiteistä ja toimintojen palautumiskyvykkyydestä, joiden avulla uuteen tilanteeseen pystytään sopeutumaan, tai toiminnot saadaan mahdollisimman nopeasti korjattua. Myös ne vaativat etukäteissuunnittelua.

Känkänen on viime vuosina väläytellyt ajatusta, että myös kulttuurin olisi syytä olla kriittisten alojen joukossa. Käytännössä se tarkoittaisi yhteistä pohdintaa siitä, kuinka kulttuurialan toimintojen jatkuvuutta voitaisiin tukea kriisi- ja häiriötilanteissa. Känkänen toivoo, että keskusteluissa voitaisiin edetä syksyn aikana niin pitkälle, että jo vuodenvaihteen jälkeen voitaisiin tehdä päätös kulttuurialan poolitoiminnan mahdollisesta perustamisesta.

”Kulttuurialan mukaan tuominen on tosi mielenkiintoinen kysymys ja hyvällä tavalla uusi aluevaltaus. Alan täytyy itse määritellä, onko varautumisen kehittämisestä sille hyötyä, halutaanko niin tehdä ja mitä se pitäisi sisällään", hän sanoo.

Ajatus kulttuurista henkisen kriisinkestävyyden ja kansallisen identiteetin kannattelijana ei ole uusi, mutta vaatii päivitystä. Keskeistä on Känkäsen mukaan tarkastella alaa mahdollisimman monipuolisesti ja ajankuvan mukaisesti.

”En osaa ajatella, että enää pystyttäisiin johonkin monokulttuuriin tai yhteen kansalliseen tarinaan nojautumaan siinä määrin kuin vuosikymmeniä sitten on tehty, eikä se ole tavoiteltavaakaan. Elämme yhteiskunnassa, joka on moniarvoinen ja monitahoinen yhteisöjen joukko. Toivon, että pystymme tavoittamaan mahdollisimman laajan ja relevantin joukon kulttuurialan toimijoita viemään keskustelua eteenpäin.”

Kriisit lisäävät hengellisen tuen tarvetta

Yksi kriisitilanteiden viranomaistoimijoista on Suomen evankelis-luterilainen kirkko, jonka tulee lain mukaan huolehtia perustehtävästään henkisen kriisinkestävyyden tukijana ja kokonaisturvallisuuden ylläpitäjänä myös poikkeusolosuhteissa.

Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen huomasi pandemia-aikana konkreettisesti, kuinka hengellisen tuen ja keskustelun tarve kasvoi kriisin keskellä. Venäjän aloittama hyökkäyssota nosti puolestaan monella suomalaisella pintaan omassa menneisyydessä piileskeleviä traumoja.

”Korona-aikana vanhempien ihmisten oli helppo ymmärtää, että hankalia aikoja on ollut ennenkin, mutta sota oli eri asia. Vanhemmat miehet saattoivat itkeä, kun sota toi mieleen sukupolvien vaiettuja muistoja”, hän kertoo.

Avain kriiseistä selviytymiseen pohjautuu Leppäsen mukaan ymmärrykseen, ettei kaikkia asioita voi hallita, ja että vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Toisaalta kriisit synnyttävät myös auttamisen halua ja tuovat esille myötäelämisen kyvyn, joka voi Leppäsen mukaan antaa voimaa ja lohtua. Se on myös hänen oma selviytymiskeinonsa.

”Pahimpien sotauutisten keskellä päätin kiinnittää katseeni heihin, jotka tekevät hyvää. Jos siihen ketjuun voi liittyä pienestikin, se vahvistaa omaa toivoa ja synnyttää kokemuksen, että voin luottaa, että myös minua autetaan, kun on hankalaa”, hän toteaa.

Kriisien aikana tavallisen arjen arvostus kasvaa. Myös Leppänen saa voimaa arkisista asioista kuten perheestä ja läheisistä ihmisistä sekä luonnossa liikkumisesta. Hän vaalii hiljaisuutta ja harrastaa ikonimaalausta. Työssään piispana hän muistuttaa itseään, ettei kaikki ole omien onnistumisten ja epäonnistumisten varassa – riittää, että tekee parhaansa.

”Työn maailma on rajatonta ja teknologia ovat kaikkialla. Hiljaisuus on tärkeää, jotta voi kuulla omia ajatuksia ja kaipausta, ikävää, huolia ja haaveita. On myös tärkeää kokea kuuluvansa johonkin, jossa saa olla omana itsenään”, Leppänen toteaa.

Kulttuuri on lääke vastakkainasetteluun

Yhtenä tämän hetken keskeisenä uhkakuvana Leppänen pitää vastakkainasettelua, joka on käynnissä olevan poliittisen keskustelun myötä tullut entistä näkyvämmäksi.

”Erilaisia puolueita ja näkökulmia on ollut kautta aikojen, mutta aikaisemmin peruskokemus on ollut, että näkemyseroista huolimatta ollaan rakentamassa yhteistä hyvää”, hän sanoo.

Vastakkainasetteluun on Leppäsen mukaan olemassa lääke ja se on yhteyden kokemus. Sen voi kokea esimerkiksi teatterissa, konsertissa, runotilaisuudessa tai kirkossa – tilanteissa, jossa eri ikäiset ihmiset kokoontuvat yhteisen asian äärelle.

”Kun tullaan yhteen, ollaan vierekkäin ja katsotaan samaan suuntaan, kokemus eroista pienenee. Kauneus, kulttuuri, hengellisyys ja kestävät arvot ovat tapa tulla kosketetuksi, ne ovat lääkkeet epätoivoa ja näköalattomuutta vastaan. Haasteena on, kuinka tilaisuuksiin saataisiin mukaan myös esimerkiksi maahanmuuttajat, sitä pitäisi pohtia”, hän sanoo.

Yhteyttä voitaisiin vahvistaa Leppäsen mielestä myös opetuksessa. Yksi tämän ajan haasteista on hänen mukaansa nykyinen uskonnon opetus. Uskontojen kentän moninaistuessa olisi entistä tärkeämpää ymmärtää monenlaisia katsomusperinteitä ja sitä, kuinka uskonnot vaikuttavat yksilöiden elämään ja maailman politiikkaan. Tätä ymmärrystä olisi Leppäsen mielestä tärkeää vahvistaa, sillä uskontorauha on yksi yhteiskuntarauhan tae.

Nuoret saavat Leppäseltä muutoinkin sympatiaa osakseen. Hän itse eli nuoruuttaan 1990-luvulla ja sai rakentaa identiteettiään ja tulevaisuuttaan maailmassa, jossa Berliinin muuri murtui, rajat aukenivat ja Eurooppa yhdistyi. Vaikka näköala on ilmastokriisin ja muiden epävarmuuksien keskellä erilainen, Leppänen haluaa uskoa, että ongelmiin on olemassa ratkaisuja.

Kriisien keskelläkin Leppänen pyrkii pitämään asiat perspektiivissä ja tunnistamaan, että globaalilla tasolla esimerkiksi äärimmäinen köyhyys ja lapsikuolleisuus ovat vähentyneet. Samaan aikaan vaikutusmahdollisuudet ovat lisääntyneet.

”Kaiken kaikkiaan kehitys hyvään on ollut nopeaa. Ei tarvitse mennä montaa sukupolvea taaksepäin, kun elämän ja realiteetit olivat toisenlaiset. Isoisäni kuudesta sisaruksesta neljä kuoli jo pieninä nälkään ja puutteeseen. Ihmiset ovat voineet monenlaisissa olosuhteissa elää hyvää elämää ja meillä olosuhteet ovat poikkeuksellisen hyvät”, hän toteaa.

Mari Leppänen

• Turun arkkihiippakunnan piispa, teologian ja filosofian maisteri
• Kotoisin Helsingistä, asuu Littoisissa
• “Arvot näkyvät arjen pienissä valinnoissa kuten siinä, miten kohtelemme luontoa ja kanssaihmisiä.”

Karen Spens

• Logistiikan professori, BI Norwegian Business Schoolin rehtori
• Kotoisin Helsingistä, asuu Oslossa
• "Vain pitämällä huolen itsestään voi pitää huolta muista."

Janne Känkänen

• Huoltovarmuuskeskuksen johtaja, valtiotieteiden maisteri
• Kotoisin Lahdesta, asuu Helsingissä
• “Kriisien ja uhkien parissa työskennellessä on tärkeää muistaa ihmislähtöisyys. Se on yksi Huoltovarmuuskeskuksen keskeisistä arvoista.”