Kuvat: Riitta Supperi

Johan Knut Harjulle 1960–1970-lukujen alkoholistihuoltolat, vankilat, sillanaluset ja rappukäytävät olivat tuttuja paikkoja. Epävakaasta elämästään huolimatta hän oli äärimmäisen ahkera kirjoittaja ja oman elinympäristönsä perinteen tallentaja, joka keräsi valtavan, noin 20 000 sivun kokoelman Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon.

Väitöskirjatutkija, folkloristi Heli Paakkonen tutkii Kulttuurirahaston nelivuotisen apurahan turvin sitä prosessia, jossa Harju löysi oman ainutlaatuisen perinteen tallentajan äänensä.

Johan Knut Harju (1910–1976) kärsi alkoholiriippuvuudesta ja koki asunnottomuutta lähes koko aikuisikänsä ajan.

Harju oli oman aikansa kokemusasiantuntija ja kenttätöitä tekevä tutkija, sisäryhmäläinen, joka pääsi muistikirjoineen siltojen alle ja eri laitoksiin. Harju haastatteli katujen miehiä ja kertoi kirjoittaen omista kokemuksistaan. Hän jatkoi tallennustyötään yli 15 vuoden ajan aina kuolemaansa asti.

Paakkonen kertoo tutkivansa sitä prosessia, jossa Harju löysi oman ainutlaatuisen perinteen tallentajan äänensä aikana, jolloin kaupunkia koskevasta tiedosta ei oltu perinteentutkimuksessa vielä kiinnostuneita.

”Olen kiinnostunut Harjusta toimijana: hänen verkostoistaan ja toimintaympäristöistään ja siitä, minkälaisen tekstikokoelman nämä asiat yhdessä tuottivat.”

Intohimoaihe kutsuu tutkijaa

Paakkonen kiinnostui Harjusta päästyään yli kymmenen vuotta sitten SKS:n arkistossa harjoittelijana ollessaan selaamaan Harjun tekstejä. Helsingin asunnottomuutta kokevien maailmasta, Harjun sanoin ”lintsareista” kertovat, piirroksin kuvitetut tekstit jäivät hänen mieleensä.

Hän alkoi etsiä kokoelmasta mainintoja Helsingin paikoista. Syntyi ensin opastettu kävelykierros Kallioon ja sitten folkloristiikan pro gradu. Myöhemmin Paakkonen kuratoi Harjun aineistosta näyttelyn Pullopostia Kurvista Helsingin kaupunginmuseoon.

”Tämä on ollut minulle sellainen intohimoaihe, jonka pariin olen palannut aina uudelleen. Koska Harjua ja hänen arkistoon kirjoittamistaan ei ole aikaisemmin juuri tutkittu, on aina jäänyt uusia kysymyksiä, joihin etsiä vastausta”, Paakkonen sanoo.

Vaikka Harju on dokumentoinut kuvauksia järkyttävästä kurjuudesta, on aineistossa aina omaehtoinen eteenpäin vievä vire ja jopa huumoria. ”Viihdyn kyllä loistavasti Harjun kerronnan seurassa.”

Paakkonen ajattelee, että tutkijan ajatustyö jatkuu, vaikka toimistoaika päättyy.

”Arkisia reittejä kantakaupungissa kävellessäni Harju on koko ajan mukanani. Koska hänellä on kertomuksia kaikkialta kaupungista, on kokemukseni Helsingistä laajentunut Harjun muistiinpanoja luettuani.”

Siltojen alta ja huoltopoliisin huomasta

Harju kertoi esimerkiksi Kurvista, Hämeentien sillan alusesta, Ratabaarista eli ”rauhan satamasta” sekä Hakaniemen sillan alla sijainneen leirin rankemmasta maailmasta. Kansallisarkistosta löytynyt nuoruuden kuva, huoltopoliisin pidätyskuva vuodelta 1936, on sekin otettu Kalliossa tapahtuneen juopumuspidätyksen yhteydessä.

”Olen kuljeskellut näissä paikoissa eri vuodenaikoina, miettinyt miten tuuli kulkee niihin ja missä kulmassa aurinko paistaa. Ajattelen, että ehkä tällaisten materiaalisten asioiden havainnoiminen auttaa minua ymmärtämään itse tekstejäkin paremmin, vaikka pelkät tekstitkin ovat kyllä voimakkaasti ihon alle meneviä.”

Paakkonen haluaa tehdä Harjun elämäntyön paremmin tunnetuksi. Harjun tekemä valtava ja ainutlaatuinen tallennustyö on aiemmin jäänyt hiljaiseksi ja tutkimuksen marginaaliin, vaikka hän olikin palkittu ja arkiston piirissä tunnettu elinaikanaan.

”Haluan osoittaa, että viranomaisten raporteissa työnvälttelijäksi, ’pinnariksi’ leimattu Harju osallistui tosiasiassa eri liikkeiden toimintaan aktiivisesti ja että hänen vuorovaikutuksensa SKS:n arkiston kanssa muovasi kansallisesti tärkeän instituution kokoelmapolitiikkaa”, Paakkonen kertoo.

Katso video Paakkosen tutkimuksesta