Takaisin artikkelilistaukseen
Pirkanmaan Ryytipalsta
Kuukauden valmisteluapuraha johti neljän vuoden täysosumaan
11.1.2024
Pitkähiuksinen nainen vaaleanpunaisessa villatakissa kävelee pitkää käytävää eteenpäin katsoen kameraan.
Liisa Mustanoja on suomen kielen dosentti ja sosiolingvisti, jota kiinnostavat kaikenlainen yhteiskunnallinen ja kielellinen muutos, murros ja liike. Kuva: Antti Yrjönen
Kirjoittaja on suomen kielen dosentti ja sosiolingvisti, jota kiinnostavat kaikenlainen yhteiskunnallinen ja kielellinen muutos, murros ja liike. Työssään Tampereen yliopistossa hän tutkii kieltä muuttuvassa maailmassa ja kouluttaa muuttuvaa maailmaa ymmärtäviä kielen asiantuntijoita.

Teksti: Liisa Mustanoja

Tilanne helmikuussa 2023 oli yliopistonlehtorin näkökulmasta tuiki tavallinen: Arki puuskutti höyryjunan lailla eteenpäin, ja päivät täyttyivät tehokkaasti opetuksesta ja kokouksista. Mielessäni oli jo jonkin aikaa orastanut uusia tutkimusideoita vieläpä aivan uusilta suunnilta, mutta aika ei millään tuntunut riittävän. Hyvien ajatusten idut karkailivat kuin ilmapallot taivaalle – jokainen vähän omaan suuntaansa, punaiset langat pääni yläpuolella heilahdellen.

Tummahiuksinen nainen vaaleanpunaisessa villatakissa nojaa kaiteeseen ja katsoo kameraan.
Liisa Mustanojan saama Pirkanmaan rahaston valmisteluapuraha johti Koneen Säätiön nelivuotiseen apurahaan. Kuva: Antti Yrjönen

Pirkanmaan rahaston vuotuisen apurahahaun viimeisen hakupäivän aamuna heräsin yllättävän päättäväisenä: katson nyt kuitenkin vielä, olisiko tässä jotain tehtävissä. Kuin kohtalon ohjaamana silmiini osui toimittaja Matti Posion kolumni "Suurhankkeen kehittämiseksi on ajateltava isommin – ja hitaammin". Kolumnissaan Pirkanmaan rahaston hoitokunnan varapuheenjohtaja Posio esitteli kokonaan uudenlaisen rahoitusmuodon, suuren hankkeen valmisteluapurahan, jolla tieteen ja taiteen edustajia kannustetaan aikaa ja tuulta kestävien projektien suunnitteluun. Posion viesti osui suoraan värisevään tutkijansydämeeni: ”Valmisteluapurahaa voi ja kannattaa hakea, kun mielessä pyörii suuren hankkeen aihio tai alkio. Sellaista hanketta voidaan ideoida hiukan pitkäjänteisemmin, kokeillen ja kehittäen, suunnitellen ja rakentaen, yhdistäen tekijöiden luovuutta ja lahjakkuutta --.”

Tuona helmikuisena perjantaiaamuna ymmärsin, että tutkimuksen ilmapallot ovat vielä kätteni ulottuvilla, kunhan saan rahoituksen pieniin tikapuihin. Lykkäsin siis muut työni iltaan ja aloin kirjoittaa tutkimussuunnitelmaa tai pikemminkin ideapaperia rahoitushakemuksen liitteeksi. Toisella kädellä whatsappasin eri kautta tutuiksi tulleille kontakteilleni, joiden kanssa olin jutellut uusista tutkimusideoistani, ja pyysin heitä tekijöiksi ja asiantuntijoiksi mukaan. Ehdin kuin ehdinkin saattaa hakemuksen matkaan ajoissa.

Perjantaina 12.5.2023 kevät vihersi Sorsapuiston puissa ja toukokuun ilta oli uskomattoman lämmin. Pirkanmaan rahaston vuosijuhlassa kutsuvieraita oli tungokseksi saakka ja tunnelma ylevä. Työryhmämme jäsenet kilistelivät kuohuviinilasejaan, ja ilo kupli Tampere-talon kattoon asti. Olimme saaneet valmistelurahan ja onnistuneet hankkeemme ensiaskeleissa! Myös yliopisto uutisoi rahoitusta saaneista tutkijoistaan, työyhteisö kannusti, ja tuntui, että hankesuunnitelmani alkoi saada sieltä täältä hennon vaaleanvihreää valoa. Usko omaan tekemiseen kasvoi.

Ruskea koira valjaissa.
Opaskoira Ciru. Kuva: Outi Lehtinen

Elokuun alussa järjestimme valmisteluapurahan turvin koko päivän seminaarin Varalan urheiluopistolla. Työryhmämme eli kahdeksan ihmisen ja yhden opaskoiran voimin visioimme tutkimusta ja jalostimme hankesuunnitelmaa eteenpäin. Kartoitimme kontakteja, haimme realismia, karsimme rönsyjä ja ennen muuta kuuntelimme toisiamme. Pitkä kuuma Tampereen kesä nosti vielä päätään, Ciru-koira uida polskutteli tauoilla sydämensä kyllyydestä, ja illalla ihailimme yhdessä, miten aurinko laski Pyhäjärven nurkkaan. Kesäyössä kotiin pyöräillessä Tunteiden Tampere -hanke hahmottui jo selvänä mielessäni.

Elo-syyskuun taitteen teimme vimmatusti töitä hankkeen ydinryhmän kesken. Hakemuksen viimeistelyssä tarvittiin yönkin tunnit käyttöön. Kun rahoitushakemus Koneen Säätiölle oli saatu onnellisesti matkaan, kiipesimme porukalla Torniin lohisopalle, kilistelimme vesilaseja väsyneinä ja totesimme kuin yhdestä suusta, että voi kun pääsisimme tätä hienoa tutkimusta tekemään. Kukaan ei huomannut toivoa varsinaisesti rahaa. Ehkä lopulta juuri tämä ajatus erotti meidät kaikista niistä aiemmista kerroista, joina rahoitushauissa ei ole tärpännyt.

Syksy kului ja hanke oli aika ajoin mielessä. Salaa uskoin ihmeeseen, mutta puheissani olin realistinen ja mietin jo varasuunnitelmia. Joulukuun 8. päivänä sähköpostiin kuitenkin kilahti viesti: Koneen Säätiön hallitus on päättänyt rahoittaa nelivuotisen hankkeemme täysimittaisena! Tammikuussa 2024 käynnistyneessä Tunteiden Tampere -hankkeessa tarkastellaan syrjimättömän kielen mekanismeja, affektiivista kielenkäyttöä sekä tutkimukseen osallistumisen esteettömyyttä ja saavutettavuutta (Tunteiden Tampere: Kielellinen affekti, syrjimätön kieli ja tutkimukseen osallistumisen saavutettavuus - Koneen Säätiö). Hanke mahdollistaa pitkäjänteisen tutkimustyön yhteiskunnallisesti merkittävän aiheen parissa, tarjoaa säännöllisen toimeentulon nuorille tutkijoille, vahvistaa Tampereen yliopiston kytköstä seutukuntaan ja ottaa kaupunkilaisia mukaan tutkimuksen tekoon.

Olen äärimmäisen kiitollinen kummastakin rahoituksesta. Olen myös kiitollinen siitä ymmärryksestä ja yhteistyöstä, joka eri rahoittajien välillä vallitsee. Pirkanmaan rahaston valmisteluapuraha antoi minulle ja työryhmälleni sekä materiaalisen että henkisen tuen Koneen Säätiön hakuprosessiin. Kilpailu rahoituksesta muodostui jälleen äärimmäisen tiukaksi, ja moni erinomainen suunnitelma jäi myös rannalle. Pirkanmaan rahaston avustuksella me kuitenkin onnistuimme.