Tammenlastuja 3/2014 - page 3

Korkeammalta,
kovempaa, useammille
L
oppukesän suuri ponnistuksemme oli MirjamHelin -lau-
lukilpailu, jo seitsemäs lajissaan. Samalla kun tapahtuma
on ammattimaistunut, se on säilyttänyt alkuperäisen läm-
pimän perhepiirin tunnelman. MirjamHelin varmasti hy-
myilisi, jos näkisi meidät nyt.
Kun organisaatio tähtää yleisölle rikkeettömään elämykseen, kom-
mellukset jäävät järjestäjien salaisuudeksi: yllättävissäkin tilanteis-
sa aina joku paikkaa viime hetkellä. Finaaliharjoituksia edeltävänä
iltana klo 18 ilmeni, että orkesterilla ja laulajalla oli eri käsitys kap-
paleen sävellajista ja siten myös eri nuotit. Yön aikana Suomenlah-
den molemmin puolin kirjoitettiin orkesterin stemmat uusiksi ja
yhteinen sävel löytyi.
Kilpailumme ainutlaatuisia valtteja onmajoittajien verkosto. Lau-
lajat eivät ole koneita vaan ihmisiä, jotka luovat elämänikäisiä siteitä
Suomeen. Niin tuomaristokin: kun viime vuonna katselin televisi-
osta Brünnhildeä heräilemässä Siegfriedin suudelmiin Metropoli-
tanin lavalla, enpä arvannut kohta saavani halata samaa amerik-
kalaista valkyyriaa.
Ratkaisevaa oli Yleisradion valtava panostus kilpailuun. Se näkyi
ja kuului kaikilla kanavilla – verkosta puhumattakaan. Ylenmainok-
set, blogit, keskustelut jamuut sosiaalisenmedian vitkuttimet levit-
tivät sanomaa tehokkaasti Suomessa, kun puolestaan kilpailuorga-
nisaation omat sivut ruokkivat kansainvälistä uutisnälkää. Katsojia
tavoitettiin kymmenin tuhansin eri puolilla maailmaa. Saksalaisen
kolumnistin havainto, että Suomessa lapsetkin tietävät MirjamHe-
lin -laulukilpailun, meni ehkä vain lievästi hyperbolan puolelle. Kil-
pailun draama tarjoaa helpon tien tutustua klassiseen musiikkiin.
Jos laulumusiikki pursuu jo korvista, kannattaa tämä lehti se-
lata melko ravakasti, koska se luotaa vielä kerran perin pohjin
kisan tunnelmia. Jos taas ei ehtinyt ajoissa tapahtuman imuun,
kaikki esitykset ovat nähtävissä vuoteen 2019 asti Ylen sivuilla
.
Nyt on sitten paluu arkeen ja apurahojen hakuun, joka juuri
käynnistyi. Sen verran olemme edelleen sosiaalisen median
pauloissa, että teetimme hakuohjeitakin videolle. Säätiösedän vinkkejä voi käydä kurkkaamassa YouTube-kanavalla
youtube.com/kulttuurirahasto
. Myös Rahaston sirkutustili eli twit-
ter sai juuri tuhannennen seuraajan. Viestintäpäällikkömme kielsi
kuitenkinminua naputtelemasta sinnemitä sattuu, joten toistaisek-
si pysymme asialinjalla.
kuva Sami Funke
Pääkirjoitus
w
Maakuntarahastojen
Neuvottelupäiviä
vietettiin elokuussa
Mikkelissä.
3
1,2 4,5,6,7,8,9,10,11,12,13,...36