Tammenlastuja 3/2014 - page 10

Uutisia
Hankkeen tavoitteena
on saada aikaanmahdollisimman
monelle sopivaa uutta toimintaa. Nuoret ehdottavat, pe-
rustelevat ja päättävät aiheet itse, mutta heidän rinnal-
laan päätös- ja toteutusprosessissa kulkee aikuinen, jo-
ka varmistaa, että nuorilla on tarvittava tieto ja taito
käytössään päätöksiä tehtäessä.
Pirkanmaalla toimintaa pilotoi Sastamalan kaupunki
(oppilaskunnat ja nuorisovaltuusto), Keski-Suomessa
Jyväskylän kaupunki (nuorisotoimi ja nuorisotilat) ja
Etelä-Karjalassa Toiminnallisen taiteen ystävät ry. Sas-
tamalassa ja Jyväskylässänuortenkulttuuritoimintaanon
käytettävissä20000euroa, Savitaipaleella10000euroa.
Huikee idis
Jyväskylässä Yhdessä enemmän -hankkeet kulkevat ni-
mellä ”Huikee idis”. Niitä koordinoimassa on Kulttuuri-
klubi Siperia kulttuurituottaja
Katja Vuorelan
ja
Tiina Ah-
tosen
johdolla. Keväällä 2014 käynnistyi kaksi hanketta,
joidenmolempien ideat tulivat Huhtasuon alueenmoni-
kulttuurisista taustoista tulevilta nuorilta.
Ensimmäinen Huikee idis oli
Karri Koiran
keikka ja
kevätkauden päätösbileet Veturitalleilla 23.5. Keikka
oli menestys, paikalle saapui 170 iältään 13–29-vuoti-
Etelä-Karjalan, Keski-Suomen ja
Pirkanmaan rahastot käynnistivät
yhdessä nuorisohankkeen,
jonka tavoitteena on toteuttaa
yläkouluikäisten nuorten itsensä
näköistä taidepainotteista harrastus-
tai kulttuuritapahtumatoimintaa.
Nuorten kotiseudulle sijoittuvan
toiminnan yhtenä tarkoituksena
on vahvistaa heidän keskustelu- ja
perustelutaitojaan.
Yhdessä enemmän
- nuorten kulttuuria nuorten ehdoilla
Teksti Anna Bui
KUVA Ismo Hölsä
asta nuorta. Hankkeesta oli vastuussa nuorisonohjaaja
Ismael Sheikh-Musse
ja nuoria opastamassa oli kulttuu-
rituottaja
Miia Lyyra
.
Idea tapahtumaan tuli ryhmältä 14–18-vuotiaita poi-
kia. Ilmaisen hiphop-keikkaillan pitäminen tuntui ajatuk-
selta, joka herättäisi kiinnostustamyösmuissa nuorissa.
Mukana olleet ryhmäläiset olivat itse tapahtumapaikalla
huolehtimassa tarvittavista järjestelyistä. Osa nuorista
hoiti ruokatarjoilua henkilöstölle ja osa valmisteli artis-
tien pukuhuoneita sekä narikkaa, klubin yleistä tunnel-
maa ja tekniikkaa.
Projektin tärkeimpänä antina oli mukana olleiden 20
nuoren saama kokemus tapahtuman tuottamisesta.
– Talous, markkinointi, tekniikka ja ohjelmiston hank-
kiminen käytiin läpi yhdessä nuorten kanssa, ja heillä
oli oikeus vaikuttaa kaikkeen. Sekä artistin valinta et-
tä julisteen suunnittelu toteutettiin yhdessä, ja nuoret
hoitivat itsenäisesti julisteiden levittämisen ympäri Jy-
väskylää. Tapahtuma meni kaikin puolin erittäin hyvin,
Miia Lyyra kiittelee.
ToinenHuikee idis on elokuvaprojekti Huhtasuon nuor-
ten elämästä. Nämä kaksi projektia liittyvät toisiinsa, sil-
lä elokuvaryhmäläiset kuvasivat rap-tapahtumaa osana
10
1,2,3,4,5,6,7,8,9 11,12,13,14,15,16,17,18,19,20,...36