”
Kaikkien teosten
ei tarvitsekaan
olla ikuisia, sillä
taiteessa käsitellään
myös yhteiskunnan
nopeasti muuttuvia
ilmiöitä.
KUVA Antero Tenhunen
3
Maakuntarahastojen neuvottelupäivät pidettiin
elokuussa 2012 Tampereella. Retkiohjelmaan kuului
vierailu Pyhän Olavin kirkossa Sastamalassa.
Klassikot elävät
K
uulin kesällä radiosta, että brittiläinen kustanta-
mo alkaa julkaista erotisoituja versioita rakastetuis-
ta klassikkoromaaneista. Joukossa ovat mm. Ylpeys
ja ennakkoluulo, Kotiopettajattaren romaani ja Sher-
lock Holmes. Kustantamo ilmoittaa säilyttävänsä kirjoittaji-
en tekstin ja ”alkuperäisen hengen” mutta lisäävänsä teoksiin
niistä ”puuttuvia kohtauksia”.
Ajatus tuntui ensin häkellyttävältä, mutta itse asiassa il-
miö ei ole mitenkään uusi. Teatterissa ja varsinkin saksalai-
sessa oopperamaailmassa on jo kauan ollut lähes itsestään-
selvyys, että ohjaaja lisää vanhoihin teoksiin aineksia, joiden
toivoo koskettavan nykykatsojan syvimpiä tuntoja – usein
seksiä ja väkivaltaa.
Kun Liszt esitti Beethovenin pianosonaatteja, hän yleen-
sä paranteli niitä omilla lisäyksillään. Ja on marginaalinen
erikoisuus, jos Beethovenin musiikkia esitetään enää sellai-
sena kuin sitä soitettiin hänen aikanaan: nykykuulija haluaa
musiikkinsa omille korvilleen ja modernille orkesterille sovi-
tettuna. Melkein kaikkien italialaisten viulujen kaulatkin on
historian aikana pidennetty uuden sointimaun mukaisiksi.
Kulttuurirahaston viime vuonna ostama alkuperäisenä säi-
lynyt barokkiviulu on siksi maailmanluokan harvinaisuus.
Kirjallisuudessa on tähän asti lähinnä vanhimmista teks-
teistä kuten Kalevalasta laadittu modernisoituja versioita. To-
sin käännösten katsotaan jostain syystä vaativan päivitystä
enemmän kuin alkutekstien. Jos nykylukija vierastaa Juha-
ni Ahon käännöstä Topeliuksen kertomuksista, eikö samal-
la perusteella tulisi kirjoittaa myös Topeliuksen ruotsinkieli-
nen alkuteksti sekä Ahon omat teokset uudelleen? Kulttuurin
konventioissa loogisuus ei ole aina johtava periaate. Parempi-
en käännösten teettämiseen voi toki olla muitakin syitä kuin
vanhentuminen.
Ei tietenkään ole sattuma, että juuri parhaat teokset eli
klassikot jäävät elämään ja sitten myös elävät uusien tulkitsi-
joiden käsittelyssä. Toisaalta ne ovat yleensä jo valmiiksi niin
hyviä, ettei päivittäminen aina niitä paranna, ellei sitä tee
itse klassikkotason mestari. Selvimmin tämän huomaa, kun
vertailee kirjojen pohjalta muokattuja elokuvia.
Kaikkien teosten ei tarvitsekaan olla ikuisia, sillä taitees-
sa käsitellään myös yhteiskunnan nopeasti muuttuvia ilmiöi-
tä. Kun ilmiöt eivät enää ole ajankohtaisia, teoksetkin kadot-
tavat teränsä. Vaikkeivät ne päätyisi taidehistorian lehdille,
ne ovat täyttäneet tehtävänsä.
