Pohjois-Pohjanmaan rahasto

Pohjois-Pohjanmaan rahasto perustettiin vuonna 1954, jolloin se kuului Kainuun ja Lapin rahastojen kanssa yhteiseen rahastoon. Vuonna 1968 Pohjois-Pohjanmaan rahastosta tuli oma rahastonsa.

Pohjois-Pohjanmaan rahasto muodostuu yleisrahastosta sekä lahjoituksiin ja testamentteihin perustuvista nimikkorahastoista. Nimikkorahastoista jaetaan apurahoja lahjoittajien toivomiin tarkoituksiin, näiden alojen ulkopuolelle jääviä aloja tuetaan käyttötarkoitukseltaan vapaista varoista. Maakuntarahastoa tukevat yksityiset henkilöt ja yhteisöt lahjoituksilla ja testamenteilla. Lahjoittaja voi perustaa maakuntarahaston yhteyteen oman nimikkorahastonsa.

Pohjois-Pohjanmaan rahasto toteuttaa tarkoitustaan, maakunnan henkisen ja taloudellisen kulttuurin vaalimista ja kehittämistä, myöntämällä apurahoja ja palkintoja sekä järjestämällä muutakin kulttuuritoimintaa toimialueensa 29 kunnan alueella. Osa toimialueen kunnista on yhteisiä Keski-Pohjanmaan rahaston kanssa.

Rahaston toiminta ja päätöksenteko on itsenäistä sekä puolueista, etujärjestöistä ja instituutioista riippumatonta. Rahaston apurahoista päättää 11-jäseninen hoitokunta. Hoitokunta edustaa monipuolisesti rahaston toiminta-alueen taiteen, tieteen, yhteiskunnan ja talouselämän asiantuntemusta.

Lisätietoa rahastosta

Lue Pohjois-Pohjanmaan rahaston historiikki

Lataa Pohjois-Pohjanmaan rahaston logot

Katso Pohjois-Pohjanmaan rahaston taidehankinnat

Pohjois-Pohjanmaan rahaston yhteystiedot:

Jari Sivonen, Pohjois-Pohjanmaan rahaston asiamies
Jari
Sivonen
päällikkö
Keski-Pohjanmaan rahaston sihteeri Piia Hietanen
Piia
Hietanen
koordinaattori

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@skr.fi
Pohjois-Pohjanmaan rahaston yleinen sähköposti: pohjois-pohjanmaa@skr.fi

Toimisto

Kulttuuritalo Valve
Hallituskatu 7
90100 Oulu