Takaisin artikkelilistaukseen
Varsinais-Suomen rahasto
Varsinais-Suomen rahasto jakoi apurahoina 813.000 euroa
5.5.2009

Varsinais-Suomen rahasto jakoi Turun Akatemiatalossa tiistaina 5.5. pidetyssä vuosijuhlassaan apurahoja varsinaissuomalaiselle tieteelle ja taiteelle yhteensä 813 000 euroa, minkä lisäksi 35 000 euroa varattiin jaettavaksi opintostipendeinä myöhemmin toukokuussa. Vuosijuhlassa ojennettiin Elias Lönnrot -mitali tanssipedagogi Raija Lehmussaarelle.

Apurahoja sai tällä kertaa yhteensä 101 hanketta, joista 60 edustaa tiedettä, 39 taidetta ja 2 perustutkinto-opintoja. Merkittävän maakunnallisen hankkeen lisäksi myönnettiin neljä kokovuotisen työskentelyn mahdollistavaa 21 000 euron apurahaa ja 27 puolivuotista apurahaa. Kokovuotisen kuvataideapurahan sai kuvataiteilija Laura Miettinen. Hänen lisäkseen 21 000 euron apurahan saivat teologian maisteri Susa Niinistö Viivi ja Niilo Kallion rahastosta sekä tanssitaiteilija Helena Romppanen ja filosofian maisteri Mikaela Sundqvist yleisrahastosta.

Hakemuksia Varsinais-Suomen rahastoon tuli määräaikaan mennessä yhteensä 819, joiden yhteissumma oli yli 9,6 miljoonaa euroa. Hakemusten kappalemäärä väheni hieman viimevuotisesta, mutta haettu summa lisääntyi merkittävästi. Tänä vuonna Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastot siirtyivät yhtenäiseen hakuaikaan sekä sähköiseen hakumenettelyyn.


Quo Vadiksen jurttateatterille 30 000 euroa

Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto on valinnut tämän vuoden maakunnallisesti merkittäväksi hankkeeksi Quo vadis -teatteriryhmän jurttafestivaalin sekä jurttateatterin kiertuetoiminnan Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomen rahasto tukee ryhmää 30 000 euron apurahalla. Quo vadis -ryhmän jurttafestivaalin on määrä ajoittua Turun kulttuuripääkaupunkivuoteen.

Lönnrot-mitali Raija Lehmussaarelle

Varsinais-Suomen rahaston vuosijuhlan teema oli tänä vuonna lapset ja nuoret, yksi Kulttuurirahaston toiminnan painopisteistä. Tähän teemaan sopivasti vuosijuhlassa ojennettiin Suomen Kulttuurirahaston Elias Lönnrot -mitali tanssipedagogi Raija Lehmussaarelle tanssitaiteen edistämisestä ja nuorison tanssiharrastuksen sytyttämisestä. Palkinnon ojentanut Suomen Kulttuurirahaston hallintoneuvoston varaesimies, kansleri Leena Kartio totesi, että turkulaisen koreografin ja Aurinkobaletin perustajan Raija Lehmussaaren vaikutus varsinaissuomalaisen tanssin kehitykseen ja tanssin yleisön kasvattamiseen on ollut merkittävä. Tästä oli tarjolla myös todiste, kun juhlayleisö sai nauttia Raija Lehmussaaren nuorten oppilaiden, Petra Vainion ja Karoliina Peltomäen balettiesityksistä.

Juhlaesitelmän piti professori Christina Salmivalli otsikolla Tutkimuksesta käytäntöön: KiVa Koulu hanke lasten ja nuorten kouluhyvinvoinnin edistäjänä. Vastikään vuoden psykologiksikin valittu Salmivalli on tutkinut jo vuosia koulukiusaamista ja kehittänyt KiVa koulu -hankkeen peruskouluihin kiusaamisen ennalta ehkäisemiseksi. Turun yliopiston humanistinen tiedekunta on myöntänyt hankkeelle Vuoden humanistiteko -kunniamaininnan.

Juhlan ohjelmassa kuultiin myös musiikin maisteri Patrik Kleemolan taidokasta kitaransoittoa. Kleemola oli yksi tämänvuotisista apurahansaajista. Apurahat jakoi Varsinais-Suomen rahaston puheenjohtaja Riitta Pyykkö asiamies Paula Sjöblomin avustamana.

 

Takaisin uutislistaukseen

Vuosijuhlassa esiintyivät Raija Lehmussaaren balettioppilaat. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Apurahat


Varsinais-Suomen rahaston apurahat 5.5.2009 (pdf)