Takaisin artikkelilistaukseen
Pohjois-Savon rahasto
Pohjois-Savon rahasto jakoi apurahoina 806 000 euroa
4.5.2009

Pohjois-Savon rahasto vietti 46. vuosijuhlaansa 4.5.2009 Kuopion Musiikkikeskuksen konserttisalissa ja jakoi 806 000 euroa 107 apurahansaajalle.

Pohjois-Savon rahaston vuosijuhla 2009
Käsikellokuoro Dolce esiintyi Pohjois-Savon rahaston vuosijuhlassa 4.5.2009. Kuva: Veikko Kankkunen

Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 537 ja niillä anottiin 5,9 miljoonaa euroa. Tieteeseen myönnettiin yhteensä 557 150 euroa ja taiteeseen 248 050 euroa, alakohtaisesti eniten apurahoja saivat tieteessä lääketiede ja taiteessa säveltaide.

Tänä vuonna Pohjois-Savon rahasto myönsi seitsemän kokovuotista tutkija-apurahaa. Kokovuotisen taiteilija-apurahan (21 000 euroa) sai tekstiilisuunnittelija ja -taiteilija Tarja Wallius. ProCivitas osuuskunnalle myönnettiin 21 000 euroa pohjoissavolaisten ammattitaiteilijoiden taiteilijapankin toteuttamiseen.

Keskusrahaston projektituki 30 000 euroa kohdistettiin Kuopio Tanssii ja Soi ry:lle 40-vuotisjuhlaohjelman toteuttamiseen. Ohjelma painottaa lasten ja nuorten roolia esiintyjinä, opiskelijoina ja toiminnan kohteina.

Kuopion yliopiston ja Savon Sanomien vuosittain myönnettävän Saima-mitalin sai presidentti Martti Ahtisaari. Taiteilija Taru Mäntysen suunnittelema hopeinen Saima-mitali on luennoitsijapalkinto, joka on vuodesta 1983 alkaen myönnetty tunnustukseksi suomalaishenkisen tai taloudellisen kehityksen kansalliselle vaikuttajalle. Mitalin nimi viittaa J.W. Snellmanin vuonna 1844 perustamaan Saima-lehteen. Palkinnon saaja kutsuttiin pitämään perinteinen Snellman-luento Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahaston vuosijuhlassa.