Takaisin artikkelilistaukseen
Keskusrahasto
Paavo Berglundin Stradivari-viulu jää Suomeen
6.12.2012

Suomen Kulttuurirahasto laajentaa arvosoitinkokoelmaansa.

Suomen Kulttuurirahasto on hankkinut soitinkokoelmaansa hiljattain edesmenneen kapellimestari Paavo Berglundin Stradivari-viulun. Samassa yhteydessä Kulttuurirahastolle lahjoitetaan Paavo Berglundin levytyksiin kohdistuvat taloudelliset oikeudet. Myös Paavo Berglundin arvokas orkesterinuottimateriaali alkuperäisine esitysmerkintöineen siirtyy Kulttuurirahastolle. Materiaali tullaan saattamaan tutkijoiden käyttöön kymmenen vuoden kuluttua.

Cremonalainen Antonio Stradivari (1644–1737) on maailmanhistorian arvostetuin viulunrakentaja ja hänen viulujaan pidetään viulunrakennustaidon ylittämättöminä saavutuksina. Tänä päivänä monet Stradivarin soittimista tunnetaan soittimen historiaan liittyvällä tai luonnetta kuvaavalla erisnimellä. Nyt hankittu viulu tulee kantamaan nimeä ”ex Berglund”.

– Viuluja oli isällämme lukuisia, mutta kyseinen yksilö oli niistä hänelle kaikkein rakkain, toteaa perillisten edustaja Juha Berglund. – Hänen erityisenä toivomuksenaan oli, että viulu voisi jäädä Suomeen. Olemme kiitollisia Suomen Kulttuurirahastolle, että tämä toive toteutuu.

Paavo Berglundin Stradivari on rakennettu noin  vuonna 1700 ja sijoittuu ajallisesti Stradivarin kultakauden kynnykselle. Viulu on ikäisekseen poikkeuksellisen hyvin säilynyt. Kulttuurirahaston hankinnan jälkeen Suomessa on kolme lainakäytössä olevaa Stradivari-viulua. Kaksi muuta kuuluvat Pohjola Pankin Taidesäätiölle ja Sibelius-Akatemialle.

Suomen Kulttuurirahaston laajassa soitinkokoelmassa on 46 jousisoitinta. Merkittävä osa niistä on vanhoja italialaisia tai ranskalaisia arvosoittimia. Kokoelman soittimia lainataan määräajaksi lahjakkaiden muusikkojen ja musiikinopiskelijoiden käyttöön. Soittimien hakuaika on kerran vuodessa lokakuussa. Tällä hetkellä Suomen Kulttuurirahaston soittimella soittavat mm.Arto Noras, Elina Vähälä ja Pekka Kuusisto.

Lisätiedot: 
Suomen Kulttuurirahasto, Veli-Markus Tapio, 
p. 040 536 6580