Takaisin artikkelilistaukseen
Keskusrahasto
Mikko Sillanpää -palkinto kahdelle nuorelle tutkijalle
15.1.2008

Suomen Kulttuurirahaston Mikko Sillanpään rahasto myönsi 5.000 euron palkinnot kahdelle nuorelle, lupaavalle tutkijalle, MMT Jarkko Niemelle ja MMM Johannes Tiusaselle. Palkinnot julkistettiin Maataloustieteen Päivien yhteydessä 10.1.2008 Viikissä, Helsingissä.

Jarkko Niemi kehitti väitöstutkimuksessaan dynaamisen ohjelmoinnin mallin, joka määrittää lihasikojen suotuisimman ruokinnan ja teurastuksen ajoituksen eri tilanteissa. Niemi selvitti, miten sika-aines, ruokinta, teurastuksen ajoitus ja markkinatilanne vaikuttavat sikapaikan tuottoon, kun näiden tuotantotekijöiden keskinäiset vuorovaikutukset otetaan huomioon. Malli takaa pääomalle parhaan tuoton, mikä edistää pääomavaltaisen sikatalouden kilpailukykyä.

Tutkimuksessa käytetty monen tuotantotekijän yhtäaikainen optimointi on kansainvälisesti uusi lähestymistapa sikataloudessa. Vuosina 2002-2006 toteutettu tutkimus perustuu Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Hyvinkään tutkimusasemalla tehtyihin kasvukokeisiin, joissa selvitettiin sikojen syöntikykyä. Väitös kuuluu maatalouden liiketaloustieteen alaan ja se julkaistiin Agricultural and Food Science -sarjassa vuonna 2006.

Johannes Tiusanen on väitöstutkimuksessaan selvittänyt, miten radioaalto käyttäytyy maa-aineksessa ja paljonko maanalainen radioaalto vaimenee pellossa. Laskelmien avulla hän kehitti kenties maailman ensimmäisen pienikokoisen maanalaisen lähetysantennin.

Tiusanen rakensi tulitikkurasian kokoisia "peltotiedustelijoita", jotka ilmoittavat maanalaisen kosteuden ja lämpötilan reaaliajassa radioteitse. Järjestelmällä on mahdollista monitoroida esimerkiksi kosteuden kulkeutumista, routakerroksen vahvuutta tai jopa pellon tiivistymistä. Mittaaminen on automaattista ja tulokset luotettavampia kuin johdollisia laitteita käytettäessä, sillä moneksi vuodeksi asennettujen anturien asentaminen ei häiritse maan rakennetta.

Tiusasen väitöstilaisuus on 2.2.2008 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa aiheena "Langattoman peltotiedustelijan maanalainen toimintaympäristö ja laite suunnittelu".

 

 

Takaisin uutislistaukseen

Professori Mikko Sillanpään nimeä kantavan palkinnon saaneet Jarkko Niemi (oik.) ja Johannes Tiusanen. Mikko Sillanpää (1925-1992) työskenteli Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT) vuosina 1957-1989. Kuva: Heikki Tuuli