Takaisin artikkelilistaukseen
Keskusrahasto
Maakuntarahastojen apurahat haettavina 10.1.-10.2.2016
7.1.2016

Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahaston apurahojen haku alkaa 10.1.2016. Maakuntarahastot tukevat oman maakuntansa alueella tehtävää kulttuurityötä jakamalla apurahoja ja palkintoja. Vuonna 2016 maakunnat jakavat apurahoja yhteensä 11,5 miljoonan arvosta.

Maakuntarahastot tukevat taiteen aloilla työskentelyä ja erilaisia hankkeita, tieteen apurahat on suunnattu erityisesti väitöskirjatöihin ja niiden jälkeiseen tieteelliseen työskentelyyn. Yhteisöt voivat hakea apurahoja erilaisten kulttuurihankkeiden toteuttamiseen. Apurahoista päätettäessä etusijalla ovat maakunnassa asuvat tai syntyneet hakijat, maakunnassa suoritettava tai siihen kohdistuva työ sekä maakunnallisesti erityisen merkittävät kulttuuri- ja kehittämishankkeet.

Jokainen maakuntarahasto myöntää vähintään 40 000 euroa yhtenä tai kahtena apurahana maakunnan kärkihankkeisiin. Lisäksi jokainen rahasto myöntää lasten- ja nuortenkulttuuriin vähintään 20 000 euroa. Pienimmät myönnettävät apurahat ovat 2000 euroa, poikkeuksena opintoapurahat, jotka voivat olla pienempiä. Maakuntarahastoilla on myös omia painopisteitään, esimerkiksi alueen elinvoimaa ja identiteettiä uudistavat hankkeet, yhteisöllisyys sekä lasten- ja nuortenkulttuuri.

Apurahoja haetaan verkkopalvelussa hakuohjeiden mukaisesti. Apurahat jaetaan kunkin maakuntarahaston omassa vuosijuhlassa keväällä.

Käsiteltäväksi otetaan hakemukset, jotka on toimitettu maakuntarahastoihin sähköisessä verkkopalvelussa ja sieltä tulostettavana, allekirjoitettuna paperikopiona. Tietosisältöjen tulee olla yhdenmukaiset. Tulostettu paperikopio postitetaan maakuntarahastoon, ja niissä tulee olla viimeistään viimeisen 10.2. hakupäivän postileima. Ulkomailta tulevien hakemusten tulee olla perillä viimeiseen hakupäivään mennessä.

Lisätietoa apurahoista ja niiden hakemisesta:
www.skr.fi/apurahat

Lisätietoa maakuntarahastoista:
www.skr.fi/mkr