Takaisin artikkelilistaukseen
Varsinais-Suomen rahasto
Luovasti lukiossa - Varsinais-Suomen rahaston juhlavuoden kulttuurihanke
24.4.2014

Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlaansa. Juhlan kunniaksi toteutettavan Luovasti lukiossa -hankkeen tarkoituksena on edistää lukioikäisten nuorten osallistumista kulttuuritoimintaan. Samalla sen tavoitteena on tuottaa rahastolle näkyvyyttä koko maakunnassa.

Hankkeessa on mukana yhteensä 15 varsinaissuomalaista päivälukiota, joissa kevään ja syksyn aikana toteutetaan erityyppisiä kulttuuritapahtumia.

− Suomen Kulttuurirahaston toiminnassa lapset ja nuoret ovat tärkeä painopiste. Apurahoilla on usein tuettu peruskouluikäisten tai tätä pienempien lasten ohjattua toimintaa. Lukioissa opiskeleville, 16–20-vuotiaille nuorille suunnattuja kulttuurihankkeita on toteutettu maakuntarahaston tuella huomattavasti harvemmin, rahaston hoitokunnan puheenjohtaja Hannu Salmi selvittää hankkeen taustaa.

Salmi muistuttaa, että lukiolaiset ovat kiireisiä ja väsyneitä. Monen nuoren pitkäaikaiset liikunta- ja kulttuuriharrastukset katkeavat lukiovuosina, koska opiskelu on vaativaa ja vie paljon aikaa. Aikuistuvat nuoret ovat myös kriittisiä ja haluavat itse päättää tekemisistään.

Hankkeen tavoitteena onkin aktivoida lukio-opiskelijoiden kulttuuriharrastuksia ja tarjota mahdollisuus yhdessä tekemiseen ja nuorten itsensä mielekkääksi kokemaan toimintaan. Hankkeen vaikutusten toivotaan ulottuvan nuorten elämässä paljon pidemmälle ja syvemmälle kuin vain yhden projektijakson ajalle.

Rahasto tarjosi kaikille maakunnan suomen- ja ruotsinkielisille päivälukioille mahdollisuutta toteuttaa 1 500 eurolla jokin tieteeseen, taiteeseen tai muuhun kulttuuriin liittyvä hanke. Toiminnan ideoinnin ja suunnittelun tuli lähteä nuorista itsestään, kuitenkin vähintään yhden aiheeseen sitoutuneen opettajan ohjauksessa.

Lukioille ja niiden opiskelijoille annettiin vapaat kädet suunnitella oma hankkeensa siten, että siinä voisivat tavalla tai toisella olla mukana kaikki halukkaat opiskelijat. Rahoitettavilta hankkeilta edellytettiin vain, että ne kannustavat nuoria luovuuteen, antavat nuorille voimaa, tukevat heidän harrastuksiaan ja tarjoavat virikkeitä mahdollisimman pitkäaikaisten kiinnostuksen kohteiden löytämiseksi. Lisäksi tuettuihin hankkeisiin sisältyy jokin koulun ulkopuoliselle yleisölle suunnattu tilaisuus, jonka tarkoituksena on kytkeä lähiyhteisö nuorten toimintaan ja välittää tietoa ja kulttuurielämyksiä koulua laajemmalle yleisölle.

Lisätietoja ja lisämateriaalia: Varsinais-Suomen rahaston asiamies Paula Sjöblom,
puh. 050 358 7616, etunimi.sukunimi@skr.fi

Katso myös

Hankkeeseen osallistuneet lukiot

Lukioiden omat tiedotteet

Turun klassillinen lukio

Halikon lukio

Kosken lukio

Luostarivuoren lukio

Paraisten lukio

Turun lyseon lukio

Turun normaalikoulun lukio

Uudenkaupungin lukio