Takaisin artikkelilistaukseen
Keskusrahasto
Kulttuurirahasto jakoi 21,3 miljoonaa euroa
27.2.2013

Suomen Kulttuurirahasto jakoi vuoden 2013 apurahat ja palkinnot, yhteensä 21,3 miljoonaa euroa, vuosijuhlassaan 27.2. Finlandia-talolla.

Palkinnot merkittävistä kulttuuriteoista (à 30 000 euroa) myönnettiin kielitieteilijä Fred Karlssonille, Totem-lastenteatterin johtajalle Päivi Rissaselle ja oopperalaulaja Jaakko Ryhäselle.

Tänä vuonna ennätysmäärä hakemuksia


Kilpailu apurahoista oli tänä vuonna poikkeuksellisen kova, sillä taiteen apurahan sai enää 10 % hakijoista ja tieteen 12 %. Apurahoja myönnettiin kaikkiaan 21,3 miljoonaa euroa eli yhtä suuri summa kuin viime vuonna. Hakemusten määrä sen sijaan lisääntyi edellisvuodesta lähes viidellä sadalla ja oli nyt yli 8 300.

Kulttuurirahaston hallitus nosti täksi vuodeksi kokovuotisen työskentelyapurahan suuruuden 22 000 euroon ja tohtoreiden tieteellisen työskentelyn apurahan 26 000 euroon. Apurahojen koon kasvaessa saajien määrä on laskenut jo kymmenen vuoden ajan. Viime vuodesta määrä putosi noin viidelläkymmenellä ja oli nyt 933.

Eniten apurahoja myönnettiin väitöskirjatyöhön (30 %) ja taiteelliseen työskentelyyn (29 %). Post doc -tutkimuksen osuus apurahoista on kasvanut eniten ollen nyt 12 %. Naisten osuus apurahansaajista on 57 ,% tieteessä peräti 62 %. Hakijoista ja myös saajista suomalaisia on 91,5 ,% ja loput edustavat yli kolmeakymmentä muuta kansalaisuutta.
 

Suuret apurahat


Vähintään 100 000 euron apurahoja oli peräti kymmenen. Suurimman apurahan sai Tanssin talo ry, jolle myönnettiin Katapultti-apurahana 200 000 euroa. Hankkeen tavoitteena on saada Helsinkiin Tanssin talo, uudenlainen toiminta- ja tilakokonaisuus, jolla on vahva rooli tanssitaiteen edistämisessä myös kansallisesti ja kansainvälisesti. Toinen Katapultti-apuraha myönnettiin Esitystaiteen keskus ry:lle, joka sai 120 000 euroa keskuksen toimintaan ja kansainvälistymisprojektin toteuttamiseen.
 
Taiteen aloilla suuria apurahoja saivat lisäksi mm. pianonsoiton lehtorit Niklas Pokki, Antti Siirala ja Teppo Koivisto, joille myönnettiin 100 000 euroa Pianoakatemian perustamiseen. Pianoakatemia on koulu- ja lukioikäisille erityislahjakkaille, musiikin ammattilaisiksi tähtääville suomalaisille pianisteille suunnattu periodimuotoinen lisäkoulutus. Työväen Näyttämöiden Liitto ry puolestaan sai 100 000 euroa Nuori näyttämö -hankkeen toteuttamiseen. Hanke yhdistää koko Suomessa nuoret teatterin harrastajat teatteriryhmistä, kouluista ja oppilaitoksista työskentelemään yhdessä ammattiteatterintekijöiden ja näytelmäkirjailijoiden kanssa.
 
Lisäksi tieteen aloilla myönnettiin iso apuraha M.Sc. Harri Kokolle, fil. maisteri Anna Toljamolle ja luonnont. kand. Maarit Peuralle, jotka saivat 120 000 euroa AROME – Aromikas mesimarja ja uusi viljelytekniikka -hankkeen toteuttamiseen. Hankkeen tavoitteena on jalostaa ja kehittää mesimarjasta taloudellisesti kannattava viljelykasvi marjanviljelyyn. Samoin 120 000 euron apurahan saivat dosentti Antero Tammisto ja työryhmä Pompejin kaivausprojektin julkaisun laatimiseen. City-Sámit ry:lle myönnettiin 100 000 euroa saamen kielen ja kulttuurin elvyttämiseen pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudulla ja lähialueen kunnissa asuu yli 10 % koko Suomen saamelaisväestöstä, ja hankkeen tavoitteena on saada aikaan mm. saamenkielinen kielipesä Helsinkiin.
 
Keskusrahaston vuosijuhlassa jakamien apurahojen lisäksi Kulttuurirahasto rahoittaa sekä Säätiöiden post doc -poolin että professoripoolin hakijoita, molempia miljoonalla eurolla. Lisäksi maakuntarahastot jakavat kevään vuosijuhlissa noin 9,7 miljoonaa euroa.

Tanssiryhmä Gruppen Fyra esiintyi Kulttuurirahaston vuosijuhlassa 27.2.2013. Kuva: Heikki Tuuli