Takaisin artikkelilistaukseen
Keskusrahasto
Kulttuurikunto-kampanja kannustaa hankkimaan hyvän elämän
29.5.2008

Suomen Kulttuurirahasto ja YLE yhdistävät voimansa kansalaisten kulttuurikunnon kohottamiseksi.

Kulttuurikunto on Suomen Kulttuurirahaston ja YLEn mittava, valtakunnallinen yhteishanke, joka käynnistyy syksyllä 2008. Lokakuun alussa alkavan kampanjan yhteydessä lähetetään YLE Kulttuurin tuottama Kulttuurikuntoklinikka-televisiosarja TV1:ssä marraskuussa.

"Tukemalla YLEn toteuttamaa Kulttuurikuntokampanjaa Suomen Kulttuurirahasto haluaa kiinnittää huomiota siihen, että kulttuurin tulisi eri muodoissaan olla kaikkien ulottuvilla. Kampanja pyrkii madaltamaan kynnystä osallistua erilaisiin kulttuuritapahtumiin tai muihin kulttuuriharrastuksiin. Erityisesti haluamme omalta osaltamme vahvistaa orastavaa kulttuuriharrastusta sekä ehkäistä ja hidastaa kulttuurikunnon rapistumista",
toteaa Suomen Kulttuurirahaston johtokunnan puheenjohtaja, professori Matti Sintonen.

Kulttuurikunto-kampanja muistuttaa, että jo kolme kertaa viikossa puoli tuntia kulttuuria riittää ylläpitämään kulttuurikuntoa. Mikäli tavoitteena on kunnon kohottaminen, kampanja suosittelee harrastamaan lajeja, jotka nostattavat sykettä ja aiheuttavat henkistä hikoilua.

Kampanjan keskeisenä välineenä on kulttuurikuntokortti, jonka saa marraskuussa aukeavilta Kulttuurikunnon nettisivuilta ja kulttuurilaitoksista. Korttia tarjotaan myös työnantajien käyttöön; päämääränä on kannustaa työnantajia ottamaan kulttuurikuntoilu osaksi työhyvinvoinnin kehittämistä - ja samalla nostamaan työpaikan vetovoimaa.

Kulttuurikunto suosittelee -merkki on kaikkien kulttuuripalvelujen tarjoajien käytössä vapaasti ja vastikkeetta. Sitä toivotaan käytettäväksi erityisesti sellaisten tilaisuuksien yhteydessä, jotka soveltuvat aloitteleville, pitkän poissaolon jälkeen kulttuurin pariin palaaville tai uusia kokemuksia etsiville kulttuurikuntoilijoille.

Kulttuurikunto pyrkii yhdistämään kulttuuritarjonnan, työnantajien kannustuksen ja kulttuurikuntoilijoiden aktiivisuuden verkostoksi, jossa kaikki hyötyvät.

Kulttuurikunto-kampanjan tavoitteena on poistaa kulttuurin käyttöön liittyviä pelkoja ja ennakkoluuloja, innostaa uusien lajien kokeiluun, saada aikaan myönteisiä kulttuurielämyksiä ja tehdä kulttuurin käytöstä helppo osa arkea.

"Kulttuurin terveysvaikutukset ovat kiistattomia," toteaa Kulttuurikunnon tuottaja, projektipäällikkö Marjaana Mykkänen ja jatkaa: "Maa on täynnä kulttuurikuntosaleja. Miksi niiden pitäisi olla vain ylikuntoisten käytössä?" Apulaistuottaja Minna Joenniemi huomauttaa, että "merkinnän kulttuurikuntokorttiin voi tehdä oman tunnon mukaan iltasadun lukemisesta yhtä lailla kuin oopperassa käynnistä. Kuntoilu on joka tapauksessa tehokkaampaa, jos venyttelee tunteita ja ajatuksia suorituksen jälkeen".

Lokakuussa alkavan kampanjan rahoituksesta vastaa Suomen Kulttuurirahasto. Sekä kampanjan että tv-sarjan tuotannosta vastaa YLE Kulttuuri.

Valtakunnallinen Kulttuurikuntoilupäivä 5.12.
Kampanja haluaa herättää suomalaisia kulttuurielämysten äärelle erityisesti itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2008. Kampanjat yhteistyökumppanit suunnittelevat päivää varten omia erityistempauksiaan, joista tulee löytymään tietoa kampanjan marraskuussa aukeavilta verkkosivuilta www.kulttuurikunto.fi.
 

Lisätiedot:

Outi Raatikainen, Pink Eminence, outi.raatikainen@pinkeminence.fi, p. 050 552 3135 (kampanjan viestintä)

Marjaana Mykkänen, YLE Kulttuuri, marjaana.mykkanen@yle.fi, p. 0400 850 210

Minna Joenniemi, YLE Kulttuuri, minna.joenniemi@yle.fi, p. 0400 888 786

Petra Jääskeläinen, Suomen Kulttuurirahasto, petra.jaaskelainen@skr.fi, p. (09) 6128 1213

 

Takaisin uutislistaukseen